Tarjouspyyntö: Asiantuntijapalvelut- Hankevalmistelut ja hankeaktivointi asiantuntijapooli (puolustus- ja kaksikäyttöteknologiat)

3.7.2026
-

Tarjouksen viimeinen jättöpäivä on 31.08.2026

Hankinnan kohteena on hankevalmisteluun ja hankeaktivointiin liittyvien asiantuntijapalveluiden asiantuntijapooli. Asiantuntijapoolin tarkoituksena on tarjota Tampereen seudun yrityksille tukea erityisesti turvallisuus-, puolustus- ja kaksikäyttöteknologioihin liittyvän kansainvälisen ja kansallisen rahoituksen hakemisessa, hakemusten valmistelussa sekä konsortioiden muodostamisessa.

Keskeisiä rahoituskanavia ovat erityisesti Euroopan puolustusrahasto (EDF), DIANA-ohjelma, Business Finlandin rahoitus sekä muu puolustus- ja kaksikäyttöteknologioihin kohdistuva EU-rahoitus. Hankkeen aikana voidaan tunnistaa myös muita hankkeen tavoitteiden kannalta merkityksellisiä rahoitusinstrumentteja, rahastoja tai toimijoita.

Asiantuntijapoolilta odotetaan palveluita, jotka vahvistavat yritysten valmiuksia ja osaamista hakea rahoitusta sekä kehittää yhteistyöverkostoja. Palvelut voivat sisältää muun muassa rahoitusmahdollisuuksien tunnistamista ja arviointia, hakemusprosessin tukea, hakemusten sisällöllistä ja teknistä valmistelua, de minimis -tukeen liittyvää asiantuntija-apua sekä konsortioiden kokoamiseen ja kumppanien löytämiseen liittyvää neuvontaa.

Palvelut voivat kohdistua sekä yksittäisen yrityksen hakemuksen valmistelun tukemiseen että useamman yrityksen yhteiseen hankeaktivointiin. Yksittäiselle yritykselle annettava hakemusvalmistelun tuki on de minimis -tuen alaista. Useammalle yritykselle suunnattu tuki voi puolestaan sisältää esimerkiksi rahoitushakujen esittelytilaisuuden, työpajan tai muun yhteisen aktivointitilaisuuden ohjelman valmistelun ja toteuttamisen.

Rahoituksen hakemisen tuki

Palveluntuottaja auttaa yrityksiä tunnistamaan soveltuvia rahoitusmahdollisuuksia ja tukee niitä erityisesti EDF:n, DIANA-ohjelman, Business Finlandin rahoituksen sekä muun puolustus- ja kaksikäyttöteknologioihin kohdistuvan EU-rahoituksen hyödyntämisessä.

Hakemusten valmistelu ja laadinta

Palveluntuottaja tukee yrityksiä hakemusten laatimisessa ja kehittämisessä siten, että hakemukset ovat rahoitusinstrumenttien tavoitteiden, vaatimusten ja arviointikriteerien mukaisia. Tuki voi sisältää hakemustekstien rakenteistamista, sisällön kiteyttämistä, asiakirjojen tarkistamista ja hakemusprosessin kokonaisuuden koordinointia.

Konsortioiden kokoaminen ja yhteistyöverkostojen kehittäminen

Palveluntuottaja tukee yrityksiä sopivien kumppanien tunnistamisessa, konsortioiden muodostamisessa ja yhteistyöverkostojen kehittämisessä. Tavoitteena on vahvistaa yritysten edellytyksiä osallistua kansainvälisiin hankkeisiin ja luoda uusia liiketoiminta- ja yhteistyömahdollisuuksia.

Odotetut tulokset

Asiantuntijapoolin avulla yritysten valmiudet rahoituksen hakemiseen, hakemusten laadintaan ja kansainväliseen yhteistyöhön vahvistuvat. Palveluiden odotetaan parantavan yritysten mahdollisuuksia saada rahoitusta, osallistua relevantteihin konsortioihin sekä kehittää uusia yhteistyö- ja liiketoimintamahdollisuuksia turvallisuus-, puolustus- ja kaksikäyttöteknologioiden alueella.

Kohderyhmä on Tampereen seudun yritykset, jotka ovat potentiaalisia EU-rahoitusinstrumenttien hyödyntäjiä liiketoimintansa tukena.

Tarjouksessa tulee kuvata palveluntuottajan tarjoamat asiantuntijapalvelut kukin erikseen siten, että kohdan 6 valinta- ja vertailuperusteet voidaan niiden perusteella arvioida.

Tilaaja määrittelee yhdessä valitun palveluntuottajan kanssa hintaan sisältyvät tarkemmat toimenpiteet ja niiden laadun. Asiantuntijapalveluiden ja raportoinnin yksityiskohtainen sisältö tarkennetaan sopimusneuvottelujen yhteydessä tilaajan ja palveluntuottajan kesken. Kaikki kirjallinen materiaali tuotetaan suomen kielellä. Hankeraportointia varten käytettävä kieli on suomi.

Hyödynnettyjen toimintamallien ja prosessien tulee olla sellaisia, että ne voidaan pois lukien asiakasyrityksen liikesalaisuudet raportoida hankkeen julkisina tuloksina.

Palveluntuottaja voi tarjouksensa toimenpidesuunnitelmassa kehittää tässä tarjouspyynnössä esitettyä alustavaa suunnitelmaa ja laajentaa sitä, tai ehdottaa perustellusti vaihtoehtoista etenemistapaa. 

Tarjousten määräaika ja toimitusosoite

Mahdollisia tarjouksen laadintaan liittyviä kysymyksiä voi esittää 12.7.2026  klo 12:00 mennessä sähköpostitse osoitteella jari.ikonen@businesstampere.com  

Sähköpostin otsikkona tulee olla ”Lisätietopyyntö: Defense -asiantuntijapooli”.

Vastaukset julkaistaan Business Tampere:en sivulla https://businesstampere.com/ajankohtaista/tarjouspyynnot/ viimeistään 16.7.2026. Tarjoajien tasapuolisen kohtelun vuoksi vastaamme tarjouspyyntöön liittyviin kysymyksiin ainoastaan kootusti edellä mainitulla tavalla.

Tarjous tulee toimittaa viimeistään 31.8.2026 kello 16.00 mennessä.

Tarjous toimitetaan allekirjoitettuna, sähköisesti osoitteeseen jari.ikonen@businesstampere.com

Sähköpostin otsikossa on ehdottomasti oltava merkintä ”Tarjous: Defense–asiantuntijapooli”.

Liite:
Tarjouspyyntö kokonaisuudessaan

Jari Ikonen

Asiakkuusvastaava, älykäs liikkuminen, puolustus ja kaksikäyttö

https://www.linkedin.com/in/jariikonen/

https://twitter.com/jari_ikonen

0500 456 636

  • kaksikäyttöteknologia
  • puolustusteollisuus
  • rahoitus
Siirry takaisin sivun alkuun