Älykkäät liikkuvat koneet

Tampereen Älykkäät liikkuvat koneet -verkosto luo arvoa vauhdittamalla alan suurten ja pienempien toimijoiden yhteistyötä!

Verkostosta lyhyesti

Tampereen seutu tunnetaan kansainvälisesti erityisesti älykkäistä liikkuvista työkoneista ja laajasta ICT-osaamisesta. Älykkäät koneet ekosysteemin tehtävänä on yritysverkoston eri toimijoiden yhteistyön edistäminen ja uusien liiketoimintamahdollisuuksien luomisen tukeminen. Vahvistamme seudun asemaa niin kansallisesti kuin kansainvälisesti uudistuvan teollisuuden huippuosaamiskeskittymänä. 

Verkoston toiminta

Verkostoituminen

Älykkäät liikkuvat koneet -verkosto edistää Tampereen seudulla erityisesti suurten konevalmistajien (OEM) niiden alihankintaketjun, oppilaitosten, korkeakoulun ja yliopiston yhteistyötä.  Lisäksi verkosto toimii osana laajempaa tutkimus- ja yritystoimijoiden ja verkostojen joukkoa, mikä takaa verkoston jäsenille loistavat kontaktit niin kansallisesti kuin kansainvälisesti.

Verkostoja ja yhteistyökumppaneita ovat esimerkiksi: 

Kansainvälistyminen

Kansainvälistyminen

Älykkäät liikkuvat koneet- verkosto Tampereen seudulla toimivia alan yrityksiä rakentamaan isompia kokonaisuuksia sekä esittelemään niitä kiinnostaville toimijoille ja potentiaalisille asiakkaille. Verkoston kautta on mahdollista osallistua esimerkiksi kansainvälisille messuille sekä delegaatiovierailuille. Ajankohtaiset markkinainfouutiset saat tapahtumakalenterista sekä liittymällä postituslistalle.

Tulevat tapahtumat

Webinar: Business Opportunities in Canada

08.09.2026

Teams

Business visit to the UK – Mobile Machinery & Vehicle Technology | October 2026

20.10.2026-22.10.2026

The UK

Tulevat tapahtumat

IEEE International Conference on Image Processing

13.09.2026-17.09.2026

Tampere Hall

IEEE Nordic Circuits and Systems Conference

20.10.2026-21.10.2026

Tampere, Finland

Seudun OEM konevalmistajat

Ota yhteyttä

Siirry takaisin sivun alkuun