Nordic Battery Summit 2026 kokosi Tampereelle 19.–20. toukokuuta ennätysmäärän osallistujia. Kaksipäiväinen tapahtuma toi yhteen noin 200 akku- ja energiateknologia-alan toimijaa kahdeksasta maasta. Osallistujia saapui Suomen lisäksi Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Belgiasta, Saksasta, Itävallasta ja Kanadasta. Kuvat: Vesku Latvala, video: Joona Nieminen, Kipinä Films Battery Summit 2026 After Movie Osallistujamäärä oli uusi ennätys Nordic Battery Summitille, joka järjestetään vuorovuosin eri Pohjoismaissa. Kasvava kiinnostus tapahtumaa kohtaan heijastaa energia-alan murrosta sekä energian varastointiin ja siirtoon liittyvien ratkaisujen kasvavaa merkitystä. Oli todella arvokasta saada saman pöydän ääreen näin merkittävä joukko suomalaisia ja kansainvälisiä alan huippuasiantuntijoita, toteaa Business Tampereen Pirkko Eteläaho. Nordic Battery Summit käynnistyi 18.5. upeissa järvimaisemissa järjestetyllä verkostoitumisillalla, jota isännöi Tampereen auto- ja ajoneuvoteknologiaklusteri. Illan aikana osallistujat tutustuivat alueen ajoneuvo- ja työkoneteknologian osaamiseen, verkostoituivat alan toimijoiden kanssa sekä pääsivät kokemaan suomalaista saunakulttuuria perinteisen savusaunan merkeissä. Pohjoismainen yhteistyö akkuteollisuuden kilpailuetuna Tapahtuman ensimmäisen päivän ohjelman avasivat Business Finlandin ohjelmajohtaja Ilkka Homanen, Business Swedenin Hanna Brasar sekä Innovation Norwayn Benedicte Fasmer Waaler. Avauspuheenvuoroissa korostui pohjoismaisen akkuteollisuuden vahva asema ja kilpailukyky kansainvälisillä markkinoilla. Menestyksen nähtiin perustuvan erityisesti Suomen, Ruotsin ja Norjan tiiviiseen yhteistyöhön, joka on viime vuosina vahvistunut niin maiden välillä kuin laajemmin Euroopassakin energiasiirtymän vauhdittamiseksi. Pohjoismaiden merkittävä vahvuus on, että alueelta löytyy koko akkujen arvoketju: sekä raaka-aineet ja materiaalituotanto että vahva kysyntä akuille ja akkukennoille. Kun maiden osaaminen ja resurssit yhdistetään, syntyy kansainvälisesti vahva kokonaisuus. Tapahtuman ohjelma keskittyi akkuteollisuuden trendeihin, uusimpiin sovelluksiin sekä nouseviin teknologioihin. Esillä olivat myös tekoälyn mahdollisuudet akkujen kehityksessä ja tuotannossa.Katso tunnelmia tapahtumasta: Bozorg Khanbaei, BEBA Hanna Brasar, Business Sweden Esa Parjanen, Nordic Nano Juuso Kelkka, Ioncor Tommi Niemi, Epec Truls Johansen, Elinor Batteries Marcus Martinsson, Stena Recycling Roni Luhtala, CelLife Technologies Euroopan strateginen haaste Yksi päivän keynote puhujista oli EIT InnoEnergyn Bo Normark. Hän tarkasteli esityksessään maailmanlaajuisen akkuteollisuuden kehitystä ja erityisesti Kiinan vahvistunutta asemaa alan johtavana toimijana. Normarkin mukaan Kiinan menestys perustuu pitkäjänteiseen teollisuuspolitiikkaan, vahvoihin kotimaisiin toimitusketjuihin sekä mittavaan kotimarkkinaan. Samalla hän nosti esiin Euroopan akkuteollisuuden haasteet ja korosti tiiviimmän yhteistyön tarvetta. Emme toimi yhtenäisenä Eurooppana, vaan itsenäisinä valtioina. Normarkin mukaan Euroopan on vahvistettava yhteistä teollista strategiaansa, jotta se pystyy kilpailemaan globaaleilla akkumarkkinoilla ja vähentämään riippuvuuttaan ulkopuolisista toimijoista. Kiertotalous, tutkimus ja innovaatiot kasvun ajureina Euroopan akkualan tutkimus- ja innovaatioyhteistyötä edustanut BEPA:n Bozorg Khanbaei painotti esityksessään, että tulevaisuuden akkupolitiikan on katettava koko arvoketju raaka-aineista loppukäyttöön. Stena Recyclingin Marcus Martisson nosti puheessaan esiin kiertotalouden keskeisen roolin akkuteollisuuden kestävän kasvun mahdollistajana ja Elinor Batteriesin Truls Johansen tarkasteli Euroopan akkuteollisuuden nykytilaa ja tulevaisuuden mahdollisuuksia. Tulevaisuuden näkymissä korostuivat myös digitalisaatio ja tekoäly. Corvus Energyn Kristin Sand Bakken esitteli, kuinka meriteollisuuden akkuratkaisuissa hyödynnetään jo nyt valtavia datamääriä ennakoivaan kunnossapitoon, turvallisuuden parantamiseen ja akkujen käyttöiän optimointiin. Tampereen seudun yritykset vahvasti mukana Tampereen kaupunkiseudun yritykset olivat vahvasti edustettuina tapahtumassa. Mukana olivat Avant Tecno, Avant Power, Merus Power, TheStorage, Nokian Panimo, Kalmar Finland, CeLLife Technologies, Celltech Solutions ja Enico. Yritykset esittelivät toisena tapahtumapäivänä järjestetyillä yritysvierailuilla osaamistaan energian varastoinnin, sähköistymisen ja teollisuuden kestävien energiaratkaisujen parissa. Haastavissa olosuhteissa toimivien liikkuvien työkoneiden sähköistymistä käsiteltiin useassa puheenvuorossa ja paneelikeskustelussa. Tampereen seudulla on tähän teemaan vahvaa edelläkävijäosaamista sekä yrityskentällä että tutkimuksessa. Aihetta käsittelivät esityksissään muun muassa SIX Mobile Work Machine Klusteriissa toimivat Ponsse, Epec, Ioncor ja VTT.Tapahtuman yhdessä järjestettyyn näyttelyyn osallistui yhteensä 12 näytteilleasettajaa: Advenica, CelLife Technologies, Epec, Ioncor, Lumikko, TheStorage, TAMK, VTT, Tredu, Yrityssalo, Lahden seudun sähköisen liikenteen klusteri ja Business Tampere. Nordic Battery Summit tarjosi ainutlaatuisen kohtaamispaikan pohjoismaisille ja eurooppalaisille toimijoille. Energian varastointi, sähköistyminen ja toimitusketjujen turvallisuus ovat nousseet keskeisiksi kilpailukykytekijöiksi. Tampereella käydyt keskustelut osoittavat, että kiinnostus akkualan tulevaisuutta kohtaan on vahvempaa ja ajankohtaisempaa kuin koskaan. Lisätiedot Heini Wallander Teollisuusvastaava +358 40 7355 177 heini.wallander@businesstampere.com https://www.linkedin.com/in/heiniwallander/ +358 40 7355 177 Pirkko Eteläaho Asiakkuusvastaava, kiertotalous 040 6304 840 pirkko.etelaaho@businesstampere.com https://fi.linkedin.com/in/pirkko-etel%C3%A4aho-037b5283 https://twitter.com/pirkkoetelaaho 040 6304 840 akkuteknologia Nordic Battery Summit 2026 sähköistyminen