Yritysten palkkaamat sijoittumisneuvojat eli site selectorit selvittävät, millaiset valmiudet alueella on tuottoisalle toiminnalle. Yhdysvaltalaisen neuvonantajan mukaan puolueeton näkökulma auttaa parhaiten toimeksiantajaa. Tampereen seutu pyrkii vety- ja energia-alojen huipuksi – mitä site selectorit käynneillään tarkastelevat? Teksti ja kuvat: Petri Kangas / Business Tampere Kaavoitusvaiheen on oltava tehtynä tai käynnissä. Alueen työvoimatilanteen on syytä vaikuttaa uskottavalta. Tämä tarkoittaa sopivaa koulutustasoa, riittävää osaajapohjaa tai vähintään selkeää strategiaa niiden kehittämiseksi. Missä kunnossa infra on? Vesi ja viemäröinti? Sähkö? Kulkuväylät? Myös alueen maankäytöllinen ja tekninen tilanne on varmistettava. Onko alue rakennuskelpoinen, ovatko tarvittavat ympäristöselvitykset ja -luvitukset valmiit? Laajemmassa mittakaavassa on tärkeää varmistaa, että kokonaisuus on linjassa, ja yhteisön on koettava investointi toivottuna, ettei hankkeeseen kohdistu vastustusta. Sijoittumisneuvojan tarkastelulista on pitkä ja raksittavia ruutuja on monta. ”Mitä vähemmän avoimia kysymyksiä kokonaisuuteen liittyy, sitä parempi”, site selector eli sijoittumisneuvoja Nicholette Ross sanoo, ja jatkaa: ”Olemme aidosti puolueettomia, kun neuvomme yrityksiä sijoittumispaikan valinnassa. Otamme askeleen taaksepäin ja tarkastelemme kokonaisuutta: analysoimme tilanteen, selvitämme, mitä yritys todella tarvitsee, ja kuuntelemme huolellisesti lähtökohdat sekä pitkän aikavälin tavoitteet. Pidän työstäni, koska tavoitteemme on löytää ratkaisu, joka palvelee sekä yritystä että aluetta parhaalla mahdollisella tavalla.” Leon Stille (New Energy Institute), Ruut-Maaria Rissanen (Pirkanmaan liitto), Juha Rintamäki (Tampereen vesi), Nicholette Ross (Global Location Strategies) ja Oliver Hussey (Business Tampere). Nicholette Ross, Oliver Hussey. Energia, vesi, geopolitiikka Ross osallistui kuluvan vuoden tammikuun puolivälissä Tampereella Hydrogen Summit & Expo -vetytapahtumaan. Kaksipäiväinen tapahtuma oli nyt toista kertaa. Pitopaikkana oli Tampereen Messu- ja Urheilukeskus. Ross työskentelee eteläcarolinalaisessa Global Location Strategies -konsulttiyrityksessä, joka luonnehtii toimintaansa: ”Sijoittumispaikan valintaan ja investointikannustimien neuvotteluun erikoistunut asiantuntijayritys teollisuudelle ja valmistavan alan yrityksille.” Ross on itsekin kotoisin samasta osavaltiosta Yhdysvaltain itärannikolta, mutta hän työskentelee Alankomaista Amsterdamista. Tuoreista edellisistä komennuksistaan hän nostaa Oklahomaan tulevan 4 miljardin dollarin alumiinisulaton, johon investoi Emirates Global Aluminium (EGA). Tampereen seudulla ensimmäistä kertaa vieraillut Ross kehui alueen teollista perustaa ja perinteikkyyttä, joista nykyinen tekemisen meininki osin ponnistaa edelleen. Rossin työssä sijainti ja itse kohde ovat ensisijassa suurennuslasin alla. Kolmeksi tärkeäksi nyky- ja tulevaisuuden trendiksi Ross nostaa energian, veden ja maailmanpoliittiset tilanteet. ”Energia on noussut keskeiseksi. Siksikin vetytapahtuma on asian ytimessä. Saatavuus, tuotantorakenne ja hintojen vaihtelu painavat päätöksenteossa, ja niiden merkitys vaihtelee hankkeesta toiseen. Myös veden saatavuus korostuu entisestään. Lisäksi geopoliittinen tilanne vaikuttaa yhä suoremmin investointien arviointiin”, hän kertoo. Juontaja Lotta Merenmies ja elinvoiman palvelualueen apulaispormestari Tampereella Jaakko Mustakallio (vihr.). Tarjolla kättä pidempää ”Olemme site selectorien kanssa yrityksissä ja alueellamme myyntiretkellä. Esittelemme parhaita puoliamme, muttemme karta ikävistä asioista puhumista – ne tulevat vastaan ennen pitkää kuitenkin”, Business Tampereen ohjelmapäällikkö Tuomas Vanhanen sanoo. Vanhanen kehaisee, että Business Tampereella ja kumppaneilla on paljon kättä pidempää tarjottavaksi sijoittumisneuvojille, kuten myös Pirkanmaalle tähtääville yrityksille. ”Tietopalvelumme tarjoavat ajankohtaista dataa Tampereen kaupunkiseudun yrityksistä ja elinvoimasta, ja tarkoituksenamme on lähitulevaisuudessa tarjota käyttöön entistä hyödyllisempää dataa infrastruktuurin kyvystä vastaanottaa investointeja”, Vanhanen sanoo ja viittaa Business Tampere Data -verkkopalveluun. Vanhanen analysoi Pirkanmaata vety- ja energiahankkeiden näkökulmasta. Missä eurooppalaisittain syrjäinen sijaintimme voi näyttäytyä epäsuotuisana, vetytaloudelle tärkeitä resursseja löytyy kilpailueduksi asti. ”Suomessa ja Ruotsissa on esimerkiksi sellutehtaita ja muita tuotantolaitoksia, joista on saatavilla biogeenistä hiilidioksidia. Myös vihreää sähköä on tarjolla, ja edelleen on suuri määrä tuuli- ja aurinkovoimahankkeita lähtökuopissaan odottelemassa e-metaani-investointeja”, Vanhanen kertoo. ”Suomalaisen sähkön tukkuhinta oli Euroopan halvin pääkaupungit sisältävien hinta-alueiden vertailussa. Jos vertailussa huomioidaan myös Ruotsin ja Norjan pohjoisimmat hinta-alueet, sähkö oli kolmanneksi halvinta Euroopassa”, Vanhanen sanoo. Hän viittaa Energiateollisuuden tuoreeseen selvitykseen. Pohjolassa ja Baltiassa on Vanhasen mukaan yhtenevät halu ja motiivi saada yhteys, energy highway, Saksaan, jossa on tilausta vetyjalosteille. ”Paikallisella tasolla Tampereen kauppakamari, poliittinen ja virkajohto ja infrayhtiöt ovat innokkaita palvelemaan. Business Finlandin ja Business Tampereen strategiat ovat erinomaisen hyvin linjassa energiahankkeiden osalta, painopistealueet ovat samoja. Ja onhan meillä EU-toimisto, jonka kärkihyökkääjämme tekevät edunvalvontaa, maanmuokkausta ja lapiohommia”, Vanhanen luettelee. Paljon meneillään Tampereen seudulla tapahtuu paljon vihreän siirtymän ja uusituvan energian kasvua edistäviä toimia. Aamulehti uutisoi vuoden 2026 tapahtuman aikana Freija-energiayhtiön tulevaisuuden näkymistä tapahtuman aikana(14.1.): ”Yhtiö tiedotti keskiviikkona, että se on allekirjoittanut pitkäaikaisia puhtaan polttoaineen ostositoumuksia. Näiden volyymi on kolminkertainen verrattuna ensimmäisen laitoksen kapasiteettiin. Käytännössä tämä viittaa siihen, että e-metaanille on kysyntää.” Tällä hetkellä Business Tampere on mukana JETSKIR ja Reco Energy -hankkeissa. JETSKIR-hanke tukee Euroopan teollisuusalueiden oikeudenmukaista siirtymää kohti kestävämpää ja kilpailukykyisempää tulevaisuutta. Reco Energy -hanke keskittyy Tampereen seudun energiatehokkuuden parantamiseen, vähähiilisyyden edistämiseen ja uusiutuvan energian käytön lisäämiseen. Tuomas Vanhanen on sen ohjelmapäällikkö. Viime vuoden tapahtumassa Tampereen Energia ja Ren-Gas sopivat hiilidioksidipäästöjen ja hukkalämmön hyödyntämisestä. Toimiva kaukolämpöverkko, luotettava sähköinfra ja mittavat vetytaloushankkeet luovat alueelle edellytykset nousta vetyteollisuuden veturiksi, arvioi Business Tampereen energia-asiantuntija Mika Kolari tuolloin. Vanhanen on kollegansa Kolarin kanssa samoilla linjoilla. ”Euroopassa pohdimme, kuinka valmiita olemme vähentämään päästöjä, ja mitä olemme valmiita maksamaan. Keskeinen kysymys on, millainen lisähinta ja preemio on hyväksyttävä kotimaisesta tai EU-polttoaineesta verrattuna käyttövoimaan ja energialähteisiin, jotka riippuvat esimerkiksi itäisestä naapuristamme. Alkuvaiheessa investoinnit ovat kalliita, mutta tukien ja velvoitteiden avulla markkinaa voi rakentaa niin, että toiminta on vähitellen kannattavaa. Ratkaisijoita ovat myös ostajat, jotka pitkäaikaisilla sitoumuksillaan mahdollistavat investointien toteutumisen”, sanoo Vanhanen. Lisää aiheesta ajankohtaisissamme: Energiamurros etenee Tampereella globaalin ilmastopolitiikan jarruista huolimatta (12.1.2026) Lisää tietoa Business Tampereessa: Tuomas Vanhanen Ohjelmapäällikkö, RECO Energy +358 401854706 tuomas.vanhanen@businesstampere.com https://www.linkedin.com/in/tvanhanen/ +358 401854706 Business Tampere expert haastattelu henkilökuva hydrogen interview kansainvälistyminen sijoittuminen sijoittumisneuvoja siteselector vety