Älykäs kaupunkikehitys Archives - Page 9 of 12 - Business Tampere
Siirry sisältöön Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Älykäs kaupunkikehitys

    Smart City Lab linkittää Tampereen korkeakouluyhteisön entistä vahvemmin osaksi älykästä kaupunkikehittämistä

    Tampereella luodaan uudenlaista tutkimuksen ja koulutuksen koordinaatiomallia, jonka avulla kaupungin ja yritysten on helpompi tehdä yhteistyötä korkeakoulujen kanssa älykkäässä kaupunkikehittämisessä....

    Tampereelle yli 3 miljoonan EU-rahoitus kaupunki- ja tapahtumaturvallisuuden kehittämiseen

    Tampereen seudulla on Suomen suurin turvallisuusosaamisen keskittymä. Turvallisuus on myös yhä olennaisempi kilpailutekijä esimerkiksi kansainvälisissä tapahtumahauissa. Rahoitus mahdollistaa uusien edelläkävijäratkaisujen luomisen sekä asukkaiden ja vierailijoiden arjen turvallisuuden parantamisen.

    Tampereelle yli 3 miljoonan EU-rahoitus kaupunki- ja tapahtumaturvallisuuden kehittämiseen

    Tampereen seudulla on Suomen suurin turvallisuusosaamisen keskittymä. Turvallisuus on myös yhä olennaisempi kilpailutekijä esimerkiksi kansainvälisissä tapahtumahauissa. Rahoitus mahdollistaa uusien edelläkävijäratkaisujen...

    4SmartGrowth: haemme Kiinan ja Chilen markkinoista kiinnostuneita pk-yrityksiä

    Business Tampere tarjoaa apua yritysten vienninedistämisessä Kiinaan ja Chileen. Etsimme mukaan matkalle yrityksiä, jotka ovat kiinnostuneita kohdemarkkinoista. Kohdennetut toimialat ovat älykäs liikenne, ympäristö, terveys, cleantech ja energia. Aiempaa kokemusta Kiinasta tai Chilestä ei vaadita.

    Yrityksiä haetaan mukaan älykkään turvallisuuden hankkeisiin

    Älykäs turvallisuus on yksi Smart Tampereen poikkileikkaavista teemoista. Teeman toimintaa sekä AIKO Älykkään turvallisuuden ekosysteemi -hankkeessa aikaansaatuja tuloksia esiteltiin 17.5. seminaarissa lähes 70 osallistujalle yrityksistä, kaupungilta, viranomaistahoilta ja yliopistosta. Tavoitteena oli lisäksi houkutella yrityksiä mukaan uusiin turvallisuusaiheisiin hankkeisiin.

    Tampere haltuun kaupunki-infonäytöillä

    Tampereen infonäytöt tarjoavat reittiopastusta niin kävelijöille, pyöräilijöille kuin bussilla liikkujille. Näytöiltä saa myös monipuolista tietoa kaupungin tapahtumista, nähtävyyksistä ja palveluista sekä ajankohtaista tilannekuvaa liikenteestä.

    AI Hubin toiminta käynnistynyt hyvin – sparrausaikoja varattavissa, seuraava työpaja elokuussa

    Joulukuussa 2018 lanseerattu Tampereen AI Hub tarjoaa ilmaista ja neutraalia konsultointia yrityksille työpajojen, sparrausaikojen sekä pilottijaksojen muodossa. Näillä pyritään lisäämään tekoälyn ja koneoppimisen tunnettuutta ja käyttömahdollisuuksia eri teollisuudenaloilla, erityisesti älykkäiden koneiden maailmassa.

    Tampere.Finland-sovelluksessa nyt sähköinen kirjastokortti

    Tampere.Finland-sovellukseen on lisätty sähköinen kirjastokortti, jota voi käyttää Tampereen kirjastoissa lähes perinteisen kirjastokortin tavoin. Sähköisellä kirjastokortilla voi lainata kirjoja tai avata omatoimikirjaston oven.

    Tekoälyrekka Tampereella 9.6.

    Omnian ja Aalto-yliopiston opiskelijoiden rakentaman tekoälyrekan tavoitteena on auttaa suomalaisia kokemaan ja kokeilemaan tekoälyä sekä opettaa tekoälyyn liittyviä keskeisiä käsitteitä. Rekka kiertää 28.5. alkaen pääkaupunkiseutua, Hämettä ja Pirkanmaata juhannukseen asti, vieraillen Tampereella (Hatanpäänkatu 6) sunnuntaina 9.6 klo 12-17.

    Smart Tampere tekoäly ja analytiikka -teeman vastaavaksi Minna Kinnunen

    Viime vuonna käynnistyneen Smart Tampere tekoäly ja analytiikka -teeman uutena päällikkönä on aloittanut Minna Kinnunen. Teeman tämän vuoden tavoitteena on mm. käynnistää konkreettisia tekoälyä (Artificial Intelligence, AI) hyödyntäviä hankkeita, jotka luovat aitoa lisäarvoa asiakkaille ja yrityksille.
    Takaisin ylös