Business Tampere rekrytoi: asiakkuusvastaava, turvallisuus - Business Tampere
Siirry sisältöön

Haku on sulkeutunut

Sykkiikö sydämesi Tampereen seudulle? Haluaisitko olla kehittämässä kaupunkiseudun turvallisuutta siten, että erotumme kansallisesti ja kansainvälisesti edelläkävijänä turvallisuuden kehittämisessä sekä turvallisena paikkana asukkaille asua ja työskennellä, matkailijoille ja tapahtumakävijöille vierailla ja yrityksille kehittää liiketoimintaansa? Kiinnostaako sinua älykkään kaupunkiseudun kehittäminen?

Business Tampere rekrytoi_asiakkuusvastaava_turvallisuus_Kuva: Laura Vanzo
Kuva: Laura Vanzo

Etsimme älykkään kaupunkiseudun ratkaisut toimialan alle sijoittuvaa asiakkuusvastaavaa määräaikaiseen työsuhteeseen 31.12.2021 asti.

Business Tampereen vastuulla oleva Smart Tampere -ekosysteemiohjelma edistää alueen yritysten uudistumista, kasvua ja uusien työpaikkojen syntymistä sekä vahvistaa Tamperetta houkuttelevana osaamiskeskittymänä. Ohjelman toimintamallina on ekosysteemien ja kaupunkialustojen kehittäminen. Ekosysteemiohjelma on osa Smart Tampere -kehitysohjelmaa, jonka tavoitteena on uusimpia teknologioita hyödyntämällä parantaa kaupunkilaisten palveluja, kaupungin palveluiden ja toimintojen tehokkuutta sekä alueen kilpailukykyä. Turvallisuusteema on yksi ekosysteemiohjelman poikkileikkaavista teemoista.

Tampereen kaupungin kaupunki- ja tapahtumaturvallisuuden kehittämiseen liittyvä SURE-hanke hyväksyttiin EU:n Urban Innovative Actions -ohjelman 4. hakukierroksen kovassa kilpailussa. Hanke on yksi kolmesta hyväksytystä turvallisuuteen liittyvästä hankkeesta ja ainoa hyväksytty suomalainen hanke tällä hakukierroksella. Tämä kokoluokaltaan 4 M€ hanke käynnistyy jo 1.9. ja se kestää kolme vuotta. Business Tampere vastaa yhdessä Tampereen kaupungin kanssa SURE-hankkeen Tampereen keskustaan liittyvien kaupunki- ja tapahtumaturvallisuuden ratkaisujen skaalaamisesta kaupungin laajuisesti merkittävimpiin kohteisiin.

Tehtäväkenttääsi kuuluu toimia turvallisuusasiantijana SURE-hankkeessa sisältäen seuraavat tehtävät:

  • Selvittää kohdekohtaiset turvallisuusvaatimukset nykytilassa ja suhteessa kehityssuunnitelmiin.
  • Vastata vaatimushallinnasta ja vaatimusten toteutuskelpoisuuden selvittämisestä turvallisuusratkaisuun liittyen.
  • Toimia laaja-alaisessa yhteistyössä hankkeen toimijoiden ja sidosryhmien kanssa.
  • Osallistua jatkotoimenpiteiden suunnitteluun, esimerkiksi yhteiskehityshankkeet tunnistettujen ratkaisujen viemiseksi käytäntöön.
  • Osallistua hankkeen viestintään.
  • Suunnitella ja toteuttaa työpajoja ja tapahtumia.
  • Tukea turvallisuusekosysteemin yleistä kehittymistä.

Tehtävään valittavalta henkilöltä toivomme

  • soveltuvaa korkeakoulututkintoa tai vahvaa soveltuvaa ammattilista kokemusta toimialalta
  • kokemusta turvakartoitusten ja turvallisuussuunnittelun saralla, riskitekijöiden tunnistamisesta järjestelmälliseen riskienhallintaan
  • kokemusta asiakastarpeiden ja muiden vaatimusten kuvaamisesta teknisiksi, toiminnallisiksi tai prosessivaatimuksiksi ja vaatimusten hallintaa
  • kokemusta verkostomaisesta yhteistyöstä alueen yritysten ja tutkimuslaitosten kanssa
  • sujuvaa kommunikointia niin suomen kuin englannin kielellä sekä kirjallisesti että suullisesti, ja
  • rohkeaa ja aktiivista otetta yritysten suuntaan ja kykyä viedä ideatason asioita konkreettisiksi toimenpiteiksi.

Arvostamme myös

  • kokemusta turvallisuuden palvelumuotoilusta
  • kokemusta tapahtumaturvallisuuteen liittyvien tapahtumien riskienarvioinnista, turvallisuuden suunnittelusta ja toteutuksesta
  • kokemusta suurtapahtumien turvallisuussuunnittelusta tai esimerkiksi konferenssitiloihin, tapahtumapuistoihin tai kouluverkkoon liittyvästä turvallisuussuunnittelusta
  • Asiantuntemusta rakennettuun ympäristöön liittyvästä turvallisuudesta ja kuntien valmiussuunnitelmista
  • Asiantuntemusta markkinoilla toimivien teknisten järjestelmien ja osakokonaisuuksien toimittajista ja ratkaisuista
  • Verkostoja ja kokemusta turvallisuuteen liittyvästä viranomais- ja sidosryhmäyhteistyöstä kaupunkialueilla (poliisi, pelastuslaitos, kaupunki/tapahtumapaikka)
  • Kansainvälisiä verkostoja sekä ymmärrystä ekosysteemipohjaisen liiketoiminnan kehittämisestä

Työntekijänä

  • omaat hyvät vuorovaikutus-, viestintä- ja organisointitaidot
  • pystyt hallitsemaan isoja kokonaisuuksia ja viemään asioita pitkäjänteisesti eteenpäin
  • et säikähdä nopeasti muuttuvia suunnitelmia ja yllättäviä tilanteita
  • olet asiakaspalveluhenkinen
  • olet oma-aloitteinen, aktiivinen ja luotettava
  • toimit luontevasti verkostoissa ja osana tiimiä
  • olet ennen kaikkea hyvä tyyppi ja tiimipelaaja, jolle on palkitsevaa tehdä työnsä hyvin ja olla tärkeä osa tiimiämme!

Business Tampere on Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö, jonka tehtävä on edistää investointeja sekä luoda paras ympäristö yritystoiminnalle. Yhtiö palvelee yrityksiä Tampereen kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman mukaisilla asiakastoimialoilla, joita ovat uudistuva teollisuus, älykkään kaupunkiseudun ratkaisut sekä kävijä-, tapahtuma- ja elämystalous. Lue lisää www.businesstampere.com.

Jos haluat ottaa haasteen vastaan, lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ja cv:si sekä palkkatoivomuksesi viimeistään 27.9.2019 klo 15 sähköpostitse osoitteeseen rekry@businesstampere.com otsikolla ”Asiakkuusvastaava, turvallisuus”. Työ alkaa sopimuksen mukaan.

Lisätietoja toimenkuvasta antaa:

Petri Nykänen
Turvallissuusteeman vetäjä
Liiketoiminnan kehitysjohtaja
Business Tampere
petri.nykanen@businesstampere.com
p. 040 806 2375

Lisätietoja Business Tampereesta työnantajana antaa:

Niina Immonen
Asiakkuusjohtaja
Älykkään kaupunkiseudun ratkaisut
niina.immonen@businesstampere.com
p. 040 821 5113

Takaisin ylös