Kansainvälinen Drone Innovation Hackathon kisataan Tampereella 9.–11. kesäkuuta. Drooniosaajat saapuvat jo toisen kerran lyhyen ajan sisällä Nokia Arenaan kehittämään, testaamaan ja kilpailemaan. Rahapalkintojen arvo on 10 000 euroa. Tapahtuma kokoaa 20-30 ennakolta valittavaa tiimiä useasta maasta kilpailemaan drooneilla neljässä kilpailutehtävässä. Todellisuutta vastaavat droonien testausmahdollisuudet ovat rajalliset, joten Drone Innovation Hackathon on alan toimijoille harvinainen mahdollisuus. Rahapalkinnot ja suorat yhteydet ostajiin Osallistujat kilpailevat neljässä eri tehtävässä. Palkintosumma on 10 000 euroa. Lisäksi yksi tiimi valitaan Tech17-kiihdytysohjelmaan, jossa on mahdollisuus saada 20 000 euron rahoitus, mentorointia ja pääsy testaamaan Ukrainaan. Menestyvillä tiimillä on mahdollisuus esitellä ratkaisujaan Suomen puolustusvoimille. Puolustusvoimien ohessa tapahtumaan osallistuu myös muita viranomaisia. Ilmoittautumisaikaa kilpailuun on 29.5. saakka. Hackathonin haasteet lyhyesti Haaste-1: Beat the Jammer – Häirinnän voittaminen Haasteessa tiimien tehtävänä on suunnitella ja lentää drooneja, jotka säilyttävät vakauden ja viestintäyhteyden aktiivisen häirintälähettimen vaikutuspiirissä. Osallistujat voivat käyttää mitä tahansa radioita, viestintäprotokollaa tai häirinnänestotekniikkaa luotettavan yhteyden säilyttämiseksi drooniinsa. Haaste-2: Autonominen valvonta ja pelastus Tiimien on saatava drooni lentämään autonominen valvontatehtävä ilman ihmisen ohjausta lennon aikana. Tavoitteena on varmistaa, että drooni pystyy suorittamaan monimutkaisia tehtäviä ja lähettämään tietoa itsenäisesti myös silloin, kun operaattori ei voi lähettää komentoja. Haaste-3: FPV Haasteessa testataan pilotin taitoa useiden porttien ja muiden esteiden radalla.Tiimien on lennettävä rata mahdollisimman nopeasti ja tarkasti säilyttäen droonin hallinta. Haaste-4: Vastadroonihaaste Tässä haasteessa tiimien on havaittava ja tunnistettava drooneja sähkömagneettisessa ja sensorisessa ympäristössä, jossa on häirintää, harhauttavia kohteita ja useita drooneja. Tiimien on harhautuksista huolimatta tunnistettava kohdedroonit. Haastetta tuovat lintumaiset kohteet, visuaalinen häirintä, savu, sekä droonien vaihtelevat liikeradat. Koostevideo tammikuussa 2026 järjestetystä hackathonista. Koostevideo tammikuussa 2026 järjestetystä hackathonista. Olennaista on alan yhteistyö Asiakkuusvastaava Tero Kyckling Business Tampereesta sanoo, että tapahtuma vahvistaa Tampereen seudun asemaa drooni-, turvallisuus- ja kaksikäyttöteknologioiden kehitysympäristönä. “Nokia Arenassa järjestettävä hackathon tuo yhteen yrityksiä, kehittäjiä, viranomaisia, tutkijoita ja teknologiaosaajia jo toisen kerran tänä vuonna. Olennaista meille on alan kaikkien toimijoiden aktiivinen innostus ja yhteistyö, olipa kyseessä turvallisuusviranomainen tai paikallinen startup-yrittäjä”. Tapahtuman järjestelyihin osallistuu yhteensä 25 suomalaista yritystä, koulutusorganisatioita tai julkisen alan toimijaa. Lisätiedot ja ilmoittautumiset hackathoniin tiimeille sunnuntaihin 29.5.2026 mennessä: https://ultrahack.org/hackathons/drone-innovation-hackathon-2 Lisätietoja haasteista madde.kivikangas@ultrahack.org Lisätietoja droonialan ajankohtaisista kehitysaskeleista Tampereen seudulla ja hackathonista: tero.kyckling@businesstampere.com p. 040 5524 355 Medialla on mahdollisuus seurata kilpailua. Median edustajien tulee ilmoittautua Hackatnhonin https://ultrahack.org/hackathons/drone-innovation-hackathon-2 -sivulla olevan ilmoittautumislinkin kautta vierailijana tapahtumaan. Medialle ilmoittautumisaikaa on perjantaihin 5.6. klo 12.00 saakka. Tero Kyckling Asiakkuusvastaava, kansainväliset suhteet ja startup-ekosysteemi 040 5524 355 tero.kyckling@businesstampere.com https://www.linkedin.com/in/terokyckling/ 040 5524 355 drone hackathon Dronet droonit nokia arena