Alihankinta-messujen avajaispäivä Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa veti jälleen tuhannet teollisuusalan ammattilaiset saman katon alle. Kolmipäiväistä tapahtuma on pohjoismaiden suurin teollisuuden kohtaamispaikka. Teksti ja kuvat: Petri Kangas / Business Tampere Pirkanmaan ja Tampereen seudun yritykset sekä sidosryhmät näkyivät vahvasti Alihankinta-messuilla avajaispäivänä tiistaina. Tampereen talousalueen ja Pirkanmaan kuntien lisäksi monilla maakunnilla oli omia yhteispaviljonkejaan, ja verkostoituminen oli vilkasta jo heti aamusta. Kolmipäiväiset Alihankinta-messut keräävät vuosittain tuhat näytteilleasettajaa ja parikymmentä tuhatta kävijää. Tapahtuma on teollisuuden, uusien ratkaisujen ja alihankintaketjujen tärkeä kohtaamispaikka, jossa esittäytyvät metallin, konepajateollisuuden, elektroniikan, muoviteollisuuden, kiertotalouden ja teknologian yritykset. Ohjelmassa on paneeleita, seminaareja ja palkintoja, joista merkittävin on Vuoden teollisuusteko -tunnustus. Tämän vuoden palkinnonjako on keskiviikkona 1.10. vähän ennen puoltapäivää. Finalistit ovat: Kemira, P2X Solutions ja Tampereen yliopiston teollisen myynnin lahjoitusprofessuuri. Nokialaisen henkilönostimia ja liikuteltavia työtasoja valmistavan Dexter liftsin suunnittelija Lauri Napari. Napari on koulutukseltaan sähköautoinsinööri. Napari kehui Business Nokian ständiä . Rivistä löytyi heti mahdollisia yhteistyökuvioita. Virtolaiset Alisa Pöyhölä ja Marja Haapanen. 13-vuotias Pöyhölä oli saanut opettajalta luvan osallistua messuille, ja olikin todennäköisesti nuorin näytteilleasettaja. Äiti Marja Haapanen on muovituotteita valmistavan VMT:n toimitusjohtaja. Markus Lahti (Niparmi), Saara Silen ja Oskar Helenius (Meijou) rupattelivat messualueen ulkonäyttelyssä autoista ja bisneksistä. Alihankinta-messujen avajaiset juonsi toimittaja Tommy Fränti. Tampereen messujen toimitusjohtaja Tuomas Räsänen toivotti messukävijät ja näytteilleasettajat tervetulleiksi. Metalli- ja kaivosalan teollisuuskonserni Sandvik on vuoden 2025 pääkumppani Alihankinta-messuilla. Messut levittäytyivät Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen pihamaalle, kun näytteilleasettajat esittelivät härveleitään. Sonja Lehtinen kannusti kävijöitä osallistumaan tikanheittokilpailuun. Pääovilla tuloaula jonoutui sopivasti ulos asti. Latvialaisia metallialan näytteilleasettajia. Tampereen ja Riian välillä on AirBalticin operoima suora yhteys. Ylöjärven yrityspalvelun jumbotronmainen kyltti oli messuhallin isoimpia. Tamperelaisen Linjateräksen esittelypisteellä kävi kuhina. Akaan työvälinepalvelun Sami Huhtala. Esittelyssä kumimassan esimuotoilija. Näytteillä on feikki, esimerkkityökalu. kuvareportaasi messut tapahtuma teknologia teollisuus