Tampereen kaupunkiseudulla on vahva rooli eurooppalaisen SafeSkills-hankkeen käynnistyksessä. Hanke vastaa kriittiseen tarpeeseen varmistaa osaavan työvoiman saatavuus turvallisuus- ja varautumissektoreilla eri puolilla Eurooppaa. Monimutkaistuva globaali turvallisuusympäristö ja yhteiskunnalliset kriisit ovat nostaneet turvallisuuden, varautumisen ja resilienssin uudella tavalla aluekehityksen ja innovaatiopolitiikan keskiöön. SafeSkills-hankkeen tavoitteena on tukea eurooppalaisia alueita kehittämään osaamiseen ja työvoiman saatavuuteen liittyviä toimia turvallisuusaloilla – mukaan lukien kyberturvallisuus, teollinen turvallisuus, ympäristöturvallisuus sekä niihin liittyvä koulutus ja tutkimus. Tampere ja Pirkanmaa näyttävät suuntaa Eurooppalaisen hankkeen johtovastuussa ovat Tampereen kaupunkiseudun organisaatiot, joita Business Tampereen rinnalla ovat Suomen Itämeri-Instituutti ja Pirkanmaan liitto. Tampere on myös kesäkuun lopussa järjestettävän kickoff-tilaisuuden isäntä. Tampereen tapahtuma kokoaa yhteen viiden maan aluekehitys- ja turvallisuustoimijat oppimaan toisiltaan ja jakamaan hyviä käytäntöjä. Hankkeessa on erinomaiset partnerit, jotka tuovat esille erilaisia turvallisuuteen ja turvallisuuden osaajien saatavuuten liittyviä tarpeita.Petri Nykänen, Business Tampere Business Tampereen turvallisuus- ja puolustussektorin ohjelmajohtaja Petri Nykänen on iloinen globaalisti ajankohtaisen hankkeen mahdollisuuksista ja erinomaisista partnereista, jotka tuovat esille erilaisia turvallisuuteen ja turvallisuuden osaajien saatavuuten liittyviä tarpeita. ”SafeSkills Interreg Europe -hanke on erittäin ajankohtainen ja hakukierroksen ainoa turvallisuuteen keskittyvä hanke. Hanke auttaa meitä tunnistamaan ja jakamaan parhaita käytäntöjä, rakentamaan yhteistyösuhteita alueiden välille ja vaikuttamaan alueellisiin politiikkatyökaluihin niin, että turvallisuuden osaajien saatavuus on tässä Euroopan kannalta muuttuneessa tilanteessa hyvin huomioitu”, sanoo Nykänen. Tapahtuman aikana esitellään mm. seuraavat Tampereen seudun ratkaisut: Turvallisuusklusterin kehittäminen (koordinaattorina Business Tampere) Työllisyys- ja kasvupalvelut: tekoälypohjainen työnvälitys, kansainvälisten osaajien houkuttelu, teollisuuden osaajapolut (esim. Konepajakoulu) Koulutuksen ja työmarkkinoiden yhteensovittaminen, mukana TAMK ja Poliisiammattikorkeakoulu Vierailijat tutustuvat alueen turvallisuusalan toimintaan ja osallistuvat työpajoihin, joissa ideoidaan uusia ratkaisuja ja jaetaan kokemuksia osaajahaasteiden taklaamisesta. Kansainvälinen kumppaniverkosto SafeSkills-hankkeessa on mukana kuusi partneriorganisaatiota Suomesta, Puolasta, Ranskasta, Espanjasta ja Ukrainasta. Lisäksi hankkeen neuvoa-antavana kumppanina toimii European Forum for Urban Security (Efus). Hankkeen ydinvaihe kestää kolme vuotta (2025–2028). Päätavoitteena on parantaa alueellisia kehittämisohjelmia siten, että ne tukevat pitkäjänteisesti osaavan työvoiman saatavuutta turvallisuusaloilla. Samalla pyritään vahvistamaan poikkialaista yhteistyötä ja kehittämään koulutuspolitiikan innovaatiota. Pirkanmaan ohjelmat uudistumassa Yksi keskeisistä politiikkavaikuttamisen kohteista on loppusuoralla mutta vielä luonnosvaiheessa oleva Pirkanmaan maakuntaohjelma, jonka seuraava ohjelmakausi 2026–2029 alkaa SafeSkills-hankkeen kuluessa. Tavoitteena on sisällyttää turvallisuus ja varautuminen selkeämmin osaksi ohjelman painopisteitä sekä käynnistää konkreettisia toimenpiteitä osaajapulan ratkaisemiseksi. Maakuntaohjelmassa määritellään Pirkanmaan menestyksen edellytykset, tulevaisuuden mahdollisuudet ja kehittämistehtävät. Maakuntaohjelma käsittelee erityisesti kysymyksiä, jotka ovat koko Pirkanmaalle yhteisiä, ja joiden ratkaisemiseen tarvitaan alueen toimijoiden yhteistä näkemystä, voimien kokoamista ja samansuuntaisia tekoja. Pitkäjänteistä kehitystyötä turvallisuusalalla Business Tampereella on vahva ja pitkä perinne turvallisuus- ja puolustusalan kehittämisessä. Yhtiö koordinoi muun muassa Turvallisuus työpaikkana -hanketta vuonna 2024, jossa esiteltiin konkreettisesti erilaisia turvallisuusalan ammatteja ja osaajatarpeita. Hanke nosti esiin alan monipuolisuutta sekä uramahdollisuuksia erityisesti nuorille ja alanvaihtajille. Petri Nykänen Johtaja, turvallisuus 040 8062 375 petri.nykanen@businesstampere.com https://fi.linkedin.com/in/petrinykanen https://twitter.com/petrinykanen 040 8062 375 SafeSkills turvallisuus