Tampere Health ekosysteemipäivässä katse kohti ennakoivan terveydenhuollon seuraavaa vaihetta

11.6.2026
-

Tampere Health ekosysteemin yhteistyötä ja ajankohtaisia teemoja tarkasteltiin 4. kesäkuuta järjestetyssä Tampere Health Ecosystem Days 2026 -tapahtumassa. Finlaysonin Kohtaamisia-tilaan kokoontui noin 80 terveysalan asiantuntijaa, kehittäjää ja yritysedustajaa keskustelemaan erityisesti ennakoivan ja ennaltaehkäisevän terveydenhuollon tulevaisuudesta.

Teksti ja kuvat: Mikko Pesonen

Tampereen seudulla toimii yksi Suomen vahvimmista terveysalan ekosysteemeistä. Verkostossa ovat mukana yritykset, tutkimusorganisaatiot, korkeakoulut sekä julkisen terveydenhuollon toimijat, jotka kehittävät yhdessä tulevaisuuden terveysratkaisuja.

Tampere Health -ekosysteemin yhteisessä tapahtumassa tarkasteltiin verkoston viime vuosien kehitystä. Yhteistyötä on vahvistettu määrätietoisesti rakentamalla yhteisiä toimintamalleja, prosesseja ja rakenteita. Myös Tampere Healthin ohjausryhmä on käynnistänyt toimintansa, mikä tukee tiedonkulkua ja tiivistää yhteistyötä ekosysteemin eri toimijoiden välillä, kertoi Business Tampereen terveysalan vastaava Timo Hänninen.

Tapahtumassa puhunut Sitran johtava asiantuntija Tuula Tiihonen käsitteli keynote-puheenvuorossaan ennakoivaa ja ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa kansallisesta näkökulmasta. Esillä olivat muun muassa lainsäädännön mahdollisuudet sekä keinot, joilla terveydenhuollon painopistettä voidaan siirtää sairauksien hoidosta niiden ennaltaehkäisyyn. Sitra on merkittävä terveysalan uudistusten mahdollistaja sekä tärkeä yhteistyökumppani Business Tampereelle erityisesti prosessi-innovaatioiden kehittämisessä.

Pirkanmaan hyvinvointialueen Kati Kristiansson puolestaan avasi käytännön näkökulmia ennakoivan hoidon edistämiseen. Puheenvuorossa käsiteltiin myös PRIMA-hanketta ja P4 Health -keskusta sekä niiden roolia muun muassa digitaalisten kaksosten ja ennakoivan terveydenhuollon kehittämisessä.

Ohjelmassa kuultiin lisäksi Tampereen yliopiston Tarja Heinosen puheenvuoro, Tomorrow’s Sport and Health Campus -kokonaisuudesta sekä Tays Sydänsairaalan varatoimitusjohtaja Aki Haukilahden, esitys sydänterveysdatan hyödyntämistä ennakoivan hoidon tukena.

Yritysten kokemuksia ja näkökulmia rahoitukseen

Mehiläisen etälääketieteen keskuksen johtava lääkäri Taavi Kaartinen havainnollisti ennakoivan hoidon mahdollisuuksia käytännön esimerkkien kautta. Hän kertoi Mehiläisen Chronic Care -toimintamallista, jossa pitkäaikaissairauksien hoitoa seurataan ja kehitetään ennakoivasti.

Ennakoivan hoidon hyödyt näkyvät sekä asiakkaiden että palvelujärjestelmän näkökulmasta: hoidon laatu paranee, kustannukset pienenevät ja terveydenhuollon ammattilaisten osaamista voidaan hyödyntää tehokkaammin myös alueilla, joilla kaikkia erikoisalojen palveluita ei ole saatavilla paikallisesti.

Startup-yritysten näkökulmia terveysalan uudistamiseen toivat Monicardin Esa Räsänen, Nuanicin Sanna Koskela, Monidosen Alaa Salonen sekä Geego Kidsin Heidi Leivo. Yritysten puheenvuoroissa korostuivat datan hyödyntäminen, digitaalisten ratkaisujen kehittäminen sekä uusien toimintamallien rakentaminen terveydenhuollon tueksi.

Päivän päätteeksi järjestetyssä sijoittajapaneelissa keskusteltiin terveysalan yritysten rahoitusmahdollisuuksista. Business Tampereen rahoitusasiantuntija Petri Laineen vetämässä keskustelussa olivat mukana Pekka Simula Innovestorista, Ville Heikkinen Butterfly Venturesista sekä Irene Viinikkala FiBANista.

Panelistit korostivat huolellisen valmistautumisen merkitystä rahoitusta haettaessa. Yritysten kannattaa tunnistaa omalle liiketoiminnalleen sopivat sijoittajat ja rakentaa rahoitus kokonaisuutena useista eri lähteistä. Pääomasijoitusten lisäksi kasvua voidaan tukea esimerkiksi enkelisijoituksilla, yrittäjien omalla rahoituksella, pankkilainoilla sekä julkisilla tukimuodoilla, kuten Business Finlandin ja ELY-keskusten rahoituksella.

Tapahtuma osoitti, että Tampereen terveysalan ekosysteemissä on vahvaa osaamista, kunnianhimoisia kehittäjiä ja aito halu rakentaa ratkaisuja, jotka vievät terveydenhuoltoa kohti ennakoivampaa, vaikuttavampaa ja asiakaslähtöisempää tulevaisuutta.

Lisätiedot

Timo Hänninen

Terveysalan vastaava

0505181830

Mikko Pesonen

Projektipäällikkö, Health, innovaatiot & kasvuyritykset

040 5046 044

  • ekosysteemipäivä
  • Tampere Health
Siirry takaisin sivun alkuun