Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Tampere-Pirkkalan lentoasemalle laskeutui ensimmäinen sähkölentokone

    pirkkala
    Kuva: Marita Jaatinen

    Pirkanmaalla otettiin edistysaskeleita kohti vihreämpää ilmailua, kun Tampere-Pirkkalan lentoasemalle laskeutui ensimmäistä kertaa sähkölentokone.

    Kesäkuun ensimmäisenä lauantaina Tampere-Pirkkalaan laskeutunut kone pysyy kentällä kuluvan viikon ajan. Kaksipaikkainen ultrakevyt kone edustaa tyypillistä sähkölentämistä ja sen avulla voidaan tutkia, mitä sähkölentäminen vaatii lentokentältä ja sen ympäristöltä.

    Pirkanmaalla on meneillään hanke, jonka tavoitteena on viedä lentokentän toimintoja kohti ympäristöystävällisempiä ratkaisuja. Suomessa on tällä hetkellä vain yksi sähkölentokone, joka on nyt vuokrattu hankkeen käyttöön.

    Projektin myötä Tampere-Pirkkalan lentoasemasta voi tulla liikennelentokenttä, joka täyttää kaikki vähäpäästöisen ilmailun tarpeet. TMP Zero -hankkeessa todetaan, että tarpeet ovat moninaiset alkaen muun muassa energianlähteistä.

    Tästä syystä lentokentälle rakennetaan lähitulevaisuudessa aurinkovoimala. Koska sähkökäyttöistä lentokalustoa on vielä vähän, voimalan tuotanto käytetään Patria Pilot Trainingin ja ammattiopisto Tredun tilojen tarpeisiin, jotka sijaitsevat lentokentän alueella.

    Hankkeella pyritään edistämään myös laajempaa tietämystä suurten määrien sähköenergian varastoinnista, toteaa Marita Jaatinen,  logistiikan eritysasiantuntija Business Tampereelta.

    TMP-Zero -projekti on EAKR-rahoitteinen(Euroopan aluekehitysrahasto) hanke, jonka toteuttajina ovat Tampereen yliopisto ja Pirkkalan kunta.

    Lue lisää aiheesta Pirkkalaisen artikkelista

    eu logo
    eu logo
    Takaisin ylös