Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Tampere mukana kehittämässä kansainvälistä tekoälyn testiympäristöverkostoa

    kuva1
    Kuva: Skyfox, Marko Kallio

    EU on käynnistänyt merkittävän investoinnin nopeuttaakseen vastuullisen tekoälyn (AI) kehittämistä Euroopassa. Investoinnin tavoitteena on luoda Euroopan laajuinen verkosto testiympäristöjä tekoälykehityksen tueksi.

    Yritykset pääsevät testialustojen avulla kehittämään tekoälytuotteitaan oikeassa ympäristössä. Samalla myös kaupungit ja muut ratkaisujen käyttäjät pääsevät kokeilemaan innovatiivisia tekoälypohjaisia ratkaisuja varhaisessa vaiheessa ennen ratkaisujen kaupallistamista.

    On hienoa, että tällaisia investointeja tehdään tekoälyn hyödyntämisen edistämiseksi, toteaa digitaalisen transformaation ohjelmajohtaja Kristian Valkama Business Tampereesta. Keinoälyn kehittäminen on monimutkaista ja edellyttää usein suuria tietomassoja sekä merkittäviä resursseja. Testiympäristöt tarjoavat yrityksille ketterän ja kustannustehokkaan tavan päästä testaamaan innovaatiotaan, Valkama jatkaa.

    Investoinnin tavoitteena on testialustojen kehityksen tuotteistaminen sekä prosessien ja käytäntöjen yhtenäistäminen. Hanke pyrkii madaltamaan kynnystä testialustojen käyttöön Euroopassa ja nopeuttamaan innovaatioiden tuontia markkinoille, sekä vahvistamaan EU:n kilpailukykyä.

    Tampere on ainoana kaupunkina Suomessa mukana CitCom.ai-verkostossa. Projektissa mukana olo antaa Tampereen seudun yrityksille ja tutkimuslaitoksille tulevaisuudessa huikean mahdollisuuden edistää tekoälyn käyttöä ja kokeiluja kansainvälisessä ympäristössä sekä kehittää entistä parempia palveluita kaupunkilaisille Euroopassa. kertoo Markku Niemi, älykaupunkikehityksen ohjelmajohtaja Business Tampereesta.

    Viisivuotinen projekti kokoaa yhteen alan vahvimmat tahot EU:ssa ja mukana on yhteensä 11 EU-maata. 220 miljoonan euron projektia johtaa tanskalainen konsortio, Suomen osuutta työssä koordinoi Business Tampere.

    Lisätiedot:

    Business Tampere:

    Kristian Valkama, ohjelmajohtaja, digitaalinen transformaatio
    Puh. +358 40 538 0365
    kristian.valkama@businesstampere.com


    Markku Niemi, ohjelmajohtaja, älykaupunkikehitys
    Puh: +358 50 511 7341
    markku.niemi@businesstampere.com

    Takaisin ylös