Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Tampere AI -ekosysteemi houkuttelee kansainvälisiä yrityksiä

    visit tampere tammerkoski by night october 2020 laura vanzo 3

    Tampere AI -ekosysteemissä on 60 yritystä, jotka kehittävät tekoälyyn liittyviä palveluita tai tuotteita tai hyödyntävät tekoälyä toiminnassaan.

    ”Ekosysteemiin on liittynyt kuluvan vuoden aikana yli 10 uutta toimijaa ja kehitysnäkymät ovat todella myönteiset”, Business Tampereen tekoälymuutoksen ohjelmajohtaja Kristian Valkama iloitsee.

    ”Tampereella on pitkä historia älykaupunkikehityksestä ja vahva yhteiskehittämisen kulttuuri, jossa ekosysteemityyppinen yhdessä tekeminen toimii. Monessa paikassa siitä puhutaan, mutta täällä sitä tehdään! Hyvänä esimerkkinä tästä on marraskuussa käynnistyvä Älykkäämpi organisaatio -tapahtumasarja, jossa on mukana 20 aktiivista ekosysteemin toimijaa.”

    Softlandialle merkittävä yhteistyökumppani Piilaaksosta

    Tampereen tekoälyosaamista on tehty tunnetuksi myös maailmalla. Viimeisimpänä uutena avauksena tamperelainen Softlandia ja Piilaaksossa toimiva Outerbounds Ltd aloittivat yhteistyön.

    Outerbounds kehittää ja ylläpitää avoimen lähdekoodin lisenssillä julkaistua Metaflow-ohjelmistoa, joka tehostaa data science -projekteja. Softlandian yksi perustajajäsen ja puheenjohtaja Ilmo Lounasmaa uskoo, että isoja datamääriä hyödyntävien yritysten tuottavuutta parantava Metaflow for Azure -integraatio tulee Suomessa laajasti käyttöön.

    ”Suomi on vanha avoimen lähdekoodin maa ja täällä tehdään ison mittakaavan AI-hankkeita. Pilviympäristö on täällä jo hyvin käytössä ja tuottavuustyökalut ovat nousemassa merkittävään rooliin.”

    Metaflow for Azuren avulla datan jalostaminen ja datasta luotujen mallien seuranta helpottuu sekä työnkulkujen rakentaminen pilviympäristöön yksinkertaistuu huomattavasti. Metaflow on alun perin kehitetty Netflixin tarpeeseen AWS (Amazon Web Services) -ympäristöön. Softlandian erityisosaaminen on Metaflown soveltaminen Azure-ympäristössä sekä imaging- ja IoT-teknologiaprojekteissa.

    ”Metaflowssa on iso tuottavuusmahdollisuus kaikille liiketoiminnoille, joissa työskennellään tiimeissä, joissa käytetään isosti dataa ja joissa sitä aiotaan käyttää jatkossakin”, Lounasmaa toteaa.

    Silo AI tähtää Euroopan johtavaksi tekoälytaloksi

    Suurien teollisuusyritysten läsnäolo ja alueen AI-osaaminen houkutteli myös pohjoismaiden suurimman tekoälyfirma Silo AI:n perustamaan toimipisteen Tampereelle reilu vuosi sitten. 250 AI-asiantuntijaa työllistävä yritys tarjoaa tekoälyratkaisuja teollisuuteen, laitteisiin ja palveluihin sekä työkaluja konenäköön, luonnollisen kielen prosessointiin sekä koneoppimiseen. 2017 perustettu suomalaisyritys on tuplannut liikevaihtonsa vuosittain. Toimipisteitä on Pohjoismaissa, Kanadassa ja Sveitsissä. Tavoite on kehittyä Euroopan johtavaksi tekoäly-yritykseksi.

    ”Tampere oli hyvä valinta yrityksen kasvulle ja kehitykselle. Täällä on isoja teollisuusyrityksiä, useita tekoälyyn keskittyviä toimijoita ja yliopisto, yhteistyö toimii ja tekoälyn käyttöönotto helpottuu. Ekosysteemin tapahtumissa pääsee jakamaan AI:n ilosanomaa eteenpäin ja niissä kohtaa matalalla kynnyksellä potentiaalisia kumppaneita tai asiakkaita”, liiketoiminnan kehitysjohtaja Kai Knuutila kertoo Silo AI:n kokemuksista.

    Parhaillaan Silo AI toteuttaa esimerkiksi Saksassa ja USA:ssa autoteollisuuden projekteja. ”Olemme myös olleet tekemässä yhdessä muiden AI-tahojen kanssa marraskuun 8. päivä julkaistua Nordic State of AI -raporttia”, Knuutila vinkkaa.

     

    Tutustu Älykkäämpi organisaatio -tapahtumasarjaan ja ilmottaudu mukaan!

     

    Takaisin ylös