Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Pirkanmaan turvallisuusklusteri mukana luomassa eurooppalaista turvallisuusverkostoa

    Business Tampere Kuvituskuva Mirella Mellonmaa 19
    Kuva: Mirella Mellonmaa

    Euroopan johtavat turvallisuusklusterit ovat muodostaneet EnSUre Collaborative -verkoston, joka tuo yhteen mantereen parhaan turvallisuuden osaamisen tieteen, tutkimuksen, liiketoiminnan ja julkisen sektorin alueella. Vuodesta 2011 asti toiminut Pirkanmaan turvallisuusklusteri on yksi perustajajäsenistä. EnSUre Collaborative -verkosto julkistettiin 30. huhtikuuta Münchenin kyberturvallisuuskonferenssissa (Münich Cyber Security Conference). Mukana olevat toimijat edustavat yli 1500 yritystä, yliopistoa, tutkimusinstituuttia ja julkista toimijaa viidessä eri maassa.

    "Turvallisuusympäristön monimutkaistuessa yhteistyön merkitys korostuu entisestään. Näemme, että nyt luotu eurooppalainen verkosto on merkittävä avaus, joka mahdollistaa tiiviimmän yhteistyön sekä klusterien että niiden jäsenten välillä”, kertoo Petri Nykänen, Pirkanmaan turvallisuusklusterin johtaja Business Tampereesta.

    Verkosto luo pohjaa eurooppalaiselle turvallisuusyhteistyölle

    Uusi kansainvälinen klusteri muodostaa alustan eurooppalaiselle yhteistyölle. EnSUre Collaborative tavoittaa eri sektoreiden avaintoimijat ja mahdollistaa monialaisen yhteistyön ja kannustaa jäseniään kehittämään yhdessä. Osaltaan EnSUre-verkosto luo turvallista digitaalista ekosysteemiä Eurooppaan.

    ”Pirkanmaan turvallisuusklusterin kannalta klusterien yhteistyö edistää myös alueemme huippuosaamisen kansainvälistä näkyvyyttä, jonka myötä alueen yritykset löytävät uusia liiketoimintamahdollisuuksia” kertoo Nykänen.

    Pirkanmaalla on kansallisesti palkittu ja elinvoimainen turvallisuuden klusteri

    Klusteritoiminta mahdollistaa eri toimijoiden tiiviin yhteistyön yhteisen turvallisuuden edistämiseksi. Pirkanmaan turvallisuusklusteri on vuonna 2011 perustettu klusteri, joka tuo yhteen viranomaiset, tutkijat, asiantuntijat ja vaikuttajat. Kuluvana vuonna klusterin pääkoordinointivastuu on siirtynyt Business Tampereelle. Klusterin tehtävä on vastata yhteiskunnan turvallisuushaasteisiin yhteistyön avulla ja se on palkittu Finnish Security Awards -palkinnolla turvallisuusalan yhteistyön edistämisestä.

    ”Tiivis yhteistyö toimijoiden välillä sekä paikallisesti että kansainvälisesti tuottaa uusia innovaatioita ja ratkaisuja. Yhdessä voimme saavuttaa enemmän”, toteaa Nykänen.

    Pirkanmaan turvallisuusklusterin puolesta EnSUre Collaborativen valmisteluista ovat vastanneet Anniina Autero, Tampereen kaupunki, Petri Murtomäki, Tampereen ammattikorkeakoulu, Risto Honkonen, Tampereen yliopisto, ja Petri Nykänen, Business Tampere. Voit halutessasi olla yhteydessä keneen tahansa heistä koskien EnSUre Collaborative - verkostoa.

     

    Takaisin ylös