Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Pirkanmaan kasvuhaluiset yritykset haussa – kasvua älykkään turvallisuuden alalta

    Pirkanmaan Kasvupolu 2019

    Pirkanmaan banneri 600x300

    Kasvu Open kumppaneineen järjestää neljättä kertaa Pirkanmaan Kasvupolun. Business Tampere, MarkkinointiAkatemia, Tampereen Kauppakamari, Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK sekä Pirkanmaan Kasvubuusti yhdistävät voimansa kumppaneina etsiäkseen kasvuhaluisia yrityksiä Pirkanmaalta: alueen kasvuhaluiset yritykset voivat koosta, iästä tai toimialasta riippumatta hakea mukaan eri alojen asiantuntijoiden sparraukseen. Mukaan kannustetaan etenkin yrityksiä, jotka toimivat älykkään turvallisuuden piirissä.

    Kasvupolun kumppani, Petri Nykänen Business Tampereesta, kertoo älykkään turvallisuuden olevan ajankohtainen teema alueelle, sekä älykkään kaupungin kehitykselle: ”Yleinen turvallisuusympäristön muutos sekä uudet älykkään kaupungin, erityisesti digitaaliset, mahdollisuudet haastavat Tampereen kaupunkiseudun ja sen turvallisuusalan toimijat, sekä kartoittamaan, että hyödyntämään uusinta teknologiaa osana turvallisuussuunnittelua ja -johtamista. Ympäristön muutos ja myös kaupunkilaiset edellyttävät, että turvallisuusnäkökulmat huomioidaan laaja-alaisesti kaikessa kaupunkikehittämisessä.”

    Turvallisuusympäristön muutos tuo mukanaan tarpeen uusille toimintatavoille sekä ratkaisuille, jotka yhdistävät perinteistä turvallisuusosaamista sekä uusia teknologisia ratkaisuja. ”Turvallisuus on globaalisti keskeinen ja nopeasti nouseva älykkäiden kaupunkien painopistealue. Siihen liittyy paljon mielenkiintoisia innovaatioiden, uusien palvelukonseptien ja liiketoimintamallien sekä uuden yritystoiminnan kehittämismahdollisuuksia nopeasti kasvavalla Tampereen kaupunkiseudulla mittavine lähivuosien kaupunkikehityshankkeineen ja -investointeineen.” Nykänen kertoo.

    Pirkanmaan Kasvupolulla järjestetään Tampereella helmikuussa starttitilaisuus aamukahvin merkeissä, jossa sparrauksesta kiinnostuneet yritykset voivat kysyä lisätietoja Kasvupolun mahdollisuuksista. Lisätietoja Kasvupolun etenemisestä löydät täältä.

    Kasvupolun sisältö ja eteneminen

    Haku yrityksille on avoinna 10.3.2019 asti. Valintakriteerejä ovat mm. liikeidean skaalautuvuus, erottuvuus ja kyky vaikuttaa markkinaansa, kansainvälistymispotentiaali sekä tiimin uskottavuus. Hakemusten perusteella valitaan mukaan 15 yritystä, joita sparrataan 9.4.2019 ja 9.5.2019 Tampereella. Tällöin eri alojen (kasvu, kansainvälistyminen, myynti, rahoitus, markkinointi, johtaminen) asiantuntijat eli myllärit haastavat ja auttavat yrityksiä pääsemään omiin kasvutavoitteisiinsa. Kukin yritys kohtaa kaikkiaan 10 eri mylläriä 45 minuutin mittaisissa luottamuksellisissa tapaamisissa. Kaikille Kasvupolun sparraukseen hakeneille ja sparrauksessa mukana olleille yrityksille järjestetään 21.5. Kasvupaja, jossa julkistetaan kaksi parasta yritystä, jotka etenevät jatkosparrauksiin ja lokakuussa 2019 järjestettävään valtakunnalliseen finaaliin, Kasvu Open Karnevaaliin. Lisäksi elokuussa 2019 Kasvupolun sparrauksessa mukana olleet 15 yritystä sekä Kasvupajasta valitut 5 yritystä pääsevät esittelemän yrityksensä sijoittajille Karhunpesän-henkeen.

    Hae mukaan tästä.

    Tutustu esitteeseen.

    Lisätietoja

    Satu Haka, Kasvupolun fasilitoija, Kasvun Roihu Oy, p. 050 3048779 satu.haka@roihu.com

    Riina Haapasalmi, Kasvupolun apu-fasilitoija, Kasvun Roihu Oy, p. 050 477 8779, riina.haapasalmi@roihu.com

    Takaisin ylös