Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Kuukauden ilmastokumppani – Ilmastokumppanuus kannustaa Lehtovuori Oy:tä kehittämään toimintaansa yhä vastuullisemmaksi

    dsc01925 lehtovuori
    Lehtovuoren tuotteita on viety yli 40 maahan. Esimerkiksi Ranskasta voi löytää CitySolar-älyroska-astioita, jotka helpottavat kierrättämistä ja vähentävät jätehuollon päästöjä muun muassa hyödyntämällä aurinkoenergiaa. Kuva: Lehtovuori

    Ylöjärveläinen Lehtovuori Oy on valloittanut maailmaa kierrättämistä ja lajittelua sekä kestävää liikkumista edistävillä ratkaisuillaan. Ilmastokumppanina yritys toivoo kannustavansa muita mukaan yhteiseen työhön paremman tulevaisuuden puolesta.

    Vuoden 2023 alussa ilmastokumppaniksi liittyneelle Lehtovuori Oy:lle ilmasto- ja ympäristöasiat ovat liiketoiminnan ytimessä. Lehtovuori tunnetaan edistyksellisistä ja kestävistä ympäristö- ja kaupunkikalusteistaan. Esimerkiksi sen roska- ja lajitteluastioita sekä polkupyörätelineitä löytyy jo lukuisista kaupungeista Suomessa ja maailmalla.

    dsc01887 lehtovuori 3
    Eero Ojasen mukaan ilmastoasiat huomioidaan Lehtovuoressa laajasti. Yritys esimerkiksi kompensoi hiilidioksidipäästöjään suomalaisten metsien hiilinieluihin, jotka lisäävät biodiversiteettiä.

    – Kun kuulimme ilmastokumppanuudesta, se tuntui heti sekä omalta jutulta että tärkeältä yhteiseltä asialta, johon haluamme ehdottomasti mukaan, Lehtovuori Oy:n toimitusjohtaja Eero Ojanen kertoo.

    Tampereen seudun ilmastokumppanuus -toimintamallissa kannustetaan yrityksiä ja yhteisöjä mukaan tekemään seudusta hiilineutraalia vuoteen 2030 mennessä. Ideana on, että yritykset kehittävät omaa toimintaansa vuosittain itse valitsemillaan ilmastoteoilla.

    Tänä vuonna Lehtovuori on lisännyt tuotannon sivuvirtojen kierrätystä entisestään, jotta ne saadaan mahdollisimman hyvin uusiokäyttöön. Nyt yrityksen tuotannossa lajitellaan jo 14 jaetta. Tarkoituksena on kehittää lajittelua entisestään.

    – Lisäksi tavoitteenamme on laskea oman toimintamme hiilijalanjälki kuluvan vuoden loppuun mennessä, Ojanen toteaa.

    Panostus laadunvarmistukseen on Ojasen mukaan myös ekoteko. Yritys noudattaa tiukkoja laatustandardeja ja käyttää kestäviä rakennusmateriaaleja, jotka edistävät pitkäikäisiä ja energiatehokkaita ratkaisuja.

    Ilmastoystävälliset investoinnit kannattavat

    Lehtovuoren keskeisiä arvoja ovat ympäristön, ilmaston ja vastuullisuuden edistäminen. Niiden eteen yrityksessä on tehty työtä jo pitkään parantamalla oman toiminnan kestävyyttä. Esimerkiksi 15 vuotta sitten Lehtovuoren tehtaalla Ylöjärvellä aloitettiin laserien hukkalämmön talteenotto.

    – Viime vuonna aloimme ottaa myös paineilmakompressoriemme hukkalämmön talteen käytettäväksi omaan lämmitykseemme. Seuraavina vuosina tulemme tekemään vastaavanlaisia investointeja, jotta saamme hiilijalanjälkeämme yhä pienemmäksi, Ojanen kertoo.

    Pitkällä aikatähtäimellä ilmastoystävälliset investoinnit myös parantavat kustannustehokkuutta, ja siksi Ojanen kannustaa muitakin tekemään rohkeasti ympäristöystävällisiä investointeja.

    Ensi vuonna yrityksessä on tarkoituksena aloittaa laskemaan myös tuotteiden hiilijalanjälkiä.

    – Saa nähdä, ehdimmekö ensi vuoden aikana laskemaan kaikkia, mutta ainakin saamme työn hyvään vauhtiin!

    dsc01906 lehtovuori
    Lehtovuori Oy työllistää yli 60 henkilöä. Ylöjärven tehtaalla valmistetaan älyroskisten lisäksi myös perinteisiä ja moneen kaupunkikuvaan kuuluvia roska-astioita.

    Yhteistyöllä aito muutos ilmaston hyväksi

    Ilmastokumppanuus tarkoittaa Lehtovuorelle ennen kaikkea joukkovoimaa, jossa yritys on innolla mukana.

    – Haluamme toiminnallamme rohkaista myös muita liittymään mukaan ilmastokumppaniksi. Meitä kumppanuus muun muassa kannustaa tekedsc01906mään ilmastotekoja entistä systemaattisemmin.

    Ilmastokumppanuus-malli toimii yhteistyössä Kestävä Tampere 2030 -ohjelman kanssa. Kumppanit saavat toimintansa tueksi Tampereen kaupungin asiantuntijoilta tuoreinta tietoa, ja he voivat verkostoitua muiden ilmastokumppanien kanssa.

    Avaintekijänä ilmastokumppaniverkoston leviämisessä on näkyvyys. Kumppaneita kannustetaan viestimään verkostosta sidosryhmilleen ja vastaavasti he saavat näkyvyyttä Business Tampereen viestintäkanavissa.

    – Maailmaa ei yksin pysty muuttamaan, ja siksi ilmastoasioissa tarvitaan joukkovoimaa. Kun mahdollisimman moni yritys lähtee tähän mukaan, silloin saamme aikaan aitoa muutosta ja rakennamme parempaa tulevaisuutta, Ojanen summaa.

    Ojanen haastaakin asuntotuotantoyritys Nikora Oy:n liittymään ilmastokumppaniksi. Ylöjärveläisen yrityksen toimitusjohtaja Niko Riskilä otti haasteen ilolla vastaan.

    Nikora valmistaa laadukkaita ja aikaan sopivia asuntoja. Suunnittelupöydällä on ensimmäinen hirsirakenteinen asuntorakentamisen kohde.

    ­– Hirsirakentaminen sopii sekä laadukkaan asumisen että ympäristöystävällisyyden vaatimuksiin. Odotamme innolla, että pääsemme esittelemään kohteen yleisölle, Riskilä toteaa.

    tampereenseutu ilmastokumppani logo 1
    Tule mukaan rakentamaan hiilineutraalia Tamperetta -  Liity ilmastokumppaiksi!

     

    Takaisin ylös