Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Kaupunkisovellus Tampere.Finland opastaa, innostaa ja auttaa vertailemaan liikkumisen hiilijalanjälkiä

    Tampere.Finland-sovellus kokoaa yhteen kasvavan määrän kaupunkilaisille hyödyllisiä palveluja. Yksi uusimmista ominaisuuksista on hiilijalanjälkilaskuri, seuraavaksi mukaan on tulossa kanava, joka mahdollistaa asukkaiden palautteenannon ja osallistumisen.

    Kuva: Mirella Mellonmaa

    Miia Järvinen löysi Tampere.Finland -sovelluksen googlaillessaan mukavaa lomapuuhaa – tarkoituksena oli viettää puolison kanssa viikon verran vapaita kotikaupungissa. Järvinen latasi kiinnostavalta tuntuneen sovelluksen, lomatekemistä löytyi roppakaupalla ja appis jäi aktiivikäyttöön myös loman jälkeen.

    Tampere on hieno kaupunki ja täällä on paljon tarjontaa. Sovelluksen kautta on tullut kivasti ideoita vaikkapa viikonloppujen viettämiseen, Järvinen kertoo.

    Kaupunkiappiksesta on hyötyä myös työssäkävijälle. Taysissa anestesiahoitajana toimiva Järvinen vilkaisee sitä jo ihan automaattisesti, kun on aika lähteä töistä kotiin.

    – Katson sovelluksesta, missä kohtaa bussi on tulossa: ehtiikö siihen kaikessa rauhassa vai onko tarpeen kiirehtiä, Järvinen kertoo.

     

    Hiilijalanjälki syyniin

    Tampere.Finland-sovellukseen on kerätty asukkaille ja matkailijoille hyödyllisiä palveluja: reittiopastus, joukkoliikenteen reitit ja aikataulut, parkkihallien vapaat pysäköintipaikat, sähköinen kirjastokortti, kulttuuriraitteja ja Tampereen tapahtumakalenteri sekä Tampere Tunnetuksi Passi.

    Reittioppaan hiilijalanjälkilaskuri on yksi tuoreimmista mukaan liitetyistä ominaisuuksista. Sovelluksen käyttäjä voi hakea haluamansa reitin ja katsoa, miten paljon julkisen liikenteen käyttäminen, pyöräily tai käveleminen pienentävät matkan hiilijalanjälkeä yksityisautoiluun nähden.

    Tarkoituksena onkin ollut tarjota käytännöllinen työkalu, jolla voi vertailla oman liikkumisen vaihtoehtoja.

    Taustalla ovat Tampereen tavoite olla hiilineutraali vuonna 2030 ja Kestävä Tampere 2030 -ohjelma, joka pyrkii muun muassa innostamaan ihmiset käyttämään enemmän kestäviä liikkumismuotoja, kertoo projektipäällikkö Maarit Vehviläinen STARDUST-hankkeesta.

    Käyttäjä pystyy myös seuraamaan toteutuneita säästöjään ja vertaamaan niitä sovelluksen muiden käyttäjien saavutuksiin. Toistaiseksi matkat täytyy lisätä itse, mutta Vehviläinen ei pidä mahdottomana, että sovelluksen voisi tulevaisuudessa virittää seuraamaan käyttäjänsä kulkumuotojen valintaa automaattisesti.

     

    Kuntalaisen ääni kuuluviin

    Tampere.Finland-sovellukseen on suunnitteilla uusi osio, joka antaisi kaupunkilaisille mahdollisuuden osallistua helposti oman ympäristönsä asioiden hoitoon ja kaupunkisuunnitteluun.

    – Suunnitelmissa on, että sovelluksen kautta voisi antaa kaupungille palautetta, tehdä vikailmoituksia ja osallistua käyttäjäkyselyihin, jotka pyrittäisiin vielä kohdentamaan sen perusteella, missä sovelluksen käyttäjä eniten liikkuu, kertoo sovellusta kehittävän Geniem Oy:n toimitusjohtaja Tuomas Kumpula.

    Miia Järvinen pohtii, että Nyssen mobiilikertamaksu voisi olla kätevä lisä sovellukseen – kun sitä jo käyttää reitin etsimiseen, lipun voisi mielellään ostaa samalla. Kumpulan mukaan mahdollisuus maksaa matkoja on vahvasti kehittäjien toiveissa, koska se kuuluu niihin perusasioihin, jotka tekevät sovelluksesta todella hyödyllisen.

    Sovelluksen käyttäjien toiveita on tarkoitus selvittää lähiaikoina käyttäjäkyselyllä.

     

    Kasvua käyttäjämäärissä

    Sovelluksen ensimmäinen versio julkaistiin helmikuussa 2019 ja sen jälkeen latausten määrä on ollut tasaisessa kasvussa. Kumpulan mukaan 35 000 latauksen raja on ylitetty ja kasvu jatkuu. Hän arvioi, että  Tampere.Finland saattaa hyvinkin olla Suomen suosituin kaupunkisovellus.

    Uskomme vahvasti, että tämä on Geniemille tuote, jolla voimme avata tulevaisuudessa kansainvälisiä markkinoita. Tietysti ensimmäisenä vaiheena on saada käyttäjiksi Tampereen lisäksi muita kuntia Suomesta, Kumpula sanoo.

    Tampere.Finland-sovellus on kehitetty Tampereen kaupungin Smart Tampere -ohjelmassa Euroopan unionin Horisontti 2020 -ohjelman rahoittaman STARDUST-projektin ja Visit Tampereen kanssa. Sovelluksen on toteuttanut Geniem Oy, ja sen voi ladata maksutta Googlen Play Storesta ja Applen App Storesta.

     

    tampere.finland

    Takaisin ylös