Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Kansainväliset yritykset luottavat Tampereen seudun mahdollisuuksiin

    Talvinen Tampere, Tammerkoski ja Koskipuisto

    Investointeja digitalisaatioon ja tuotantoon, rekrytointeja, kasvusuunnitelmia – Tampereen kaupunkiseudun teknologiaosaaminen ja hyvä yritystoiminnan ympäristö ovat saaneet monet yritykset satsaamaan seudulle. 

    Cargotecin uusi digitaalisten ratkaisujen kehitysyksikkö (Digital Solutions Hub) olisi voinut löytää paikkansa esimerkiksi Singaporesta tai Piilaaksosta, mutta Tampere veti kansainvälisessä vertailussa pisimmän korren.

    Päätökseen vaikutti osaltaan se, että Cargotecillä on jo Tampereella vankasti toimintaa ja sen tukipalveluja. Tärkein peruste sijoittumispäätökselle oli kuitenkin osaajapohja: seudulla on sekä ohjelmisto-osaamista että sitä hyödyntäviä teollisuusyrityksiä. Kehitysyksikköä johtava Tommi Pettersson kertoo, että rekrytointi lähti hyvin liikkeelle.

    – Hakijoista noin kaksi kolmasosaa on Tampereen seudulta, loput muualta Suomesta tai ulkomailta, ja he ovat halukkaita muuttamaan tänne. Vaikuttaa siis siltä, että etsimiämme ohjelmistokehityksen osaajia tosiaan löytyy, Pettersson sanoo.

    Cargotecin Tampereen kehitysyksikkö pyrkii ensimmäisellä vuosipuoliskolla muutaman kymmenen hengen vahvuuteen ja kasvaa sen jälkeen tarpeen mukaan. Yksikkö kehittää pilvipalvelujen päälle rakennettavia asiakasratkaisuja Cargotecin kaikille kolmelle liiketoiminta-alueelle eli Kalmarille, Hiabille ja MacGregorille. Älykkäämpi lastinkäsittely karsii hukkaa ja turhaa työtä logistiikkaketjussa.

    – Datan hyödyntämisellä ja älykkäillä ratkaisuilla meidän asiakkaamme voivat edistää sekä kaupallisia että ilmastotavoitteitaan. Kun sama tavaramäärä liikkuu entistä tehokkaammin, tuotot kasvavat ja hiilidioksidipäästöt vähenevät, Pettersson tiivistää.

    Uusi yliopisto kiinnostaa yrityksiä

    Uusi Tampereen yliopisto on seudun yrityksille kiinnostava kumppani. Cargotecin liiketoiminta-alueista Kalmarilla on pitkä kokemus yhteistyöstä Tampereen teknillisen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa. Uuden yliopiston kanssa alueen yrityksillä on Petterssonin mukaan jo hyvät keskusteluyhteydet ja valmis kontaktiverkosto.

    – Uusi yliopisto näyttää muotoutuvan sellaiseksi, että opetus tukee täkäläistä yritysmaailmaa, Pettersson toteaa.

    John Deere metsäkone
    Kuva: John Deere

    Yliopistojen ja ammattikorkeakoulun luoma osaajapohja on ollut tärkeä tekijä, kun metsäkonejätti John Deere on keskittänyt tuotekehitystään Tampereelle. Marraskuussa 2018 yhtiö kertoi, että sen kokopuuteknologian koneiden ohjausjärjestelmien kehitys siirtyy Pohjois-Amerikasta Tampereelle, ja samalla syntyy toistakymmentä uutta työpaikkaa. 

    John Deere Forestry Oy:n tuotekehitysosastolla on 40 vuoden kokemus automaatio- ja ohjausjärjestelmien kehitystyöstä, ja sillä on kokonaisvastuu tuotteista, joita valmistetaan yhtiön Joensuun tehtaalla. Tuotekehitysjohtaja Juha Vainion mukaan osaamisen näytöt ratkaisivat myös tuoreimmassa siirtopäätöksessä.

    – Meillä kehitetty G-sarjan metsäkoneiden ohjausjärjestelmä on toiminut erittäin hyvin ja menestynyt maailmanlaajuisesti. Olemme tehneet vastaavan tyyppistä järjestelmää menestyksellisesti myös yhtiön Uuden-Seelannin tehtaalle, jossa valmistetaan tela-alustaisiin koneisiin harvesteripäitä, Vainio kertoo.

    Suomessa ja Tampereella metsä, vaativat asiakkaat ja isot metsäyhtiöt ovat lähellä, joten testausmahdollisuudet ja palaute tehostavat tuotekehitystä. Tampereen seudun vahvuuksiin kuuluu myös erinomainen liikkuvien työkoneiden ekosysteemi. Samankaltaisia toimijoita on useita, mutta ne eivät yleensä suoranaisesti kilpaile keskenään – paitsi toisinaan työvoimasta.

    – Jonkinasteinen liikkuvuus yritysten välillä on kuitenkin hyvä asia, se antaa meille mahdollisuuksia oppia toinen toisiltamme, Vainio toteaa.

    Kilpailu ohjelmistoalan osaajista on kiristynyt viime aikoina, mikä Vainion mukaan on saattanut näkyä rekrytoinneissa viivästymisenä – mutta tarvittavat tekijät on kuitenkin aina löydetty ja palkattu. Tuotekehittäjän näkökulmasta John Deeren teknisesti haastavat koneet ja niiden erittäin älykkäät ohjausjärjestelmät tuntuvat kiinnostavan osaajia.

    – Lisäksi töitä tehdään kansainvälisessä yhteistyössä, kun yritys on globaali ja sen koneitakin on käytössä niin Siperian pakkasissa kuin Uruguayn lämmössä. Moni pitää tätä houkuttelevana asiana, Vainio sanoo.

    Digitalisaatio, tuotekehitys, tuotanto...

    Tampereen kaupunkiseudulle tehdyissä investoinneissa erottuvat erityisesti panostukset digitalisaatioon ja tuotekehitykseen. Toisaalta suuret kansainväliset yritykset ovat investoineet myös tuotantoon Tampereen kaupunkiseudulla. Lupaavia talousuutisia on tullut tasaiseen tahtiin.

    AGCO kertoi tammikuun 2019 alussa, että se toteuttaa laajan investointiohjelman AGCO Powerin Linnavuoren moottoritehtaalla Nokian Linnavuoressa. AGCOn investointien kokonaissumma nousee viiden vuoden aikana yli 100 miljoonaan euroon. Tänä aikana kehitetään uusi moottoriperhe, hankitaan tuotantokoneita ja työkaluja, uudistetaan prosesseja ja laajennetaan kokoonpanotehdasta.

    – Meillä Linnavuoren moottoritehtaalla tämä investointi nähdään suurena luottamuksen osoituksena ja se vahvistaa uskoamme tulevaisuuteen, sanoo AGCO Powerin toimitusjohtaja Juha Tervala yrityksen tiedotteessa.

    Nokian Raskaat Renkaat kertoi marraskuun 2018 lopulla, että se rakentaa tänä vuonna Nokialle tutkimus- ja tuotekehityskeskuksen. Nokian Raskaiden Renkaiden tuotekehityspäällikkö Kalle Kaivonen luonnehtii tätä yhtiön tiedotteessa  Nokian Renkaiden koko historian merkittävimmäksi investoinniksi raskaiden renkaiden tuotekehitykseen.

    Keskuksen rakentaminen on osa Nokian Raskaiden Renkaiden huomattavaa tuotantokapasiteetin lisäystä. Menossa on noin 70 miljoonan euron kolmivuotinen tutkimus-, tuotekehitys- ja tuotantoinvestointi.

    – Viimeaikaiset investoinnit kertovat, että suuret kansainväliset yritykset pitävät Tampereen kaupunkiseutua globaalisti parhaana paikkana kehittää tuotteitaan ja parantaa kilpailukykyään, sanoo asiakkuusjohtaja Harri Ojala Business Tampereesta.

    Tampereen kaupunkiseudun vetovoimaa:

    SNT-Groupin miljoonainvestointi ja lisää työvoimaa (Aamulehti)

    Saabin teknologiakeskus työllistää Tampereella (tiedote)

    AAC Technologies avasi tuotekehitysyksikön Tampereelle (Business Tampere Magazine)

    Ponsse: Tampereelle kannatti tulla (Business Tampere Magazine)

    Cargotec avaa osaamiskeskuksen Tampereelle (tiedote)

    John Deere keskittää kehitystyötä Tampereelle (tiedote)

    Pirkanmaan kilpailukykyä ja työvoiman saatavuutta vahvistetaan uusilla toimilla (tiedote)

    – Acgo Power on dieselmoottoreiden valmistajana maailman kärkeä (Business Nokia)

    – Pienkuormaajia valmistavan Avant Tecnon tuotanto ja liikevaihto paisuvat (Aamulehti)

     

    Takaisin ylös