Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Ehdota Vuoden teollisuustekoa 2023!

    dl3a7440 768x512 1
    Kuva: Visit Tampere, Laura Vanzo

    Etsimme jälleen Vuoden teollisuustekoa. Valtakunnallisella kampanjalla halutaan korostaa teollisuuden merkitystä ja arvostusta. Palkinto nostaa myös esiin yksittäisten tekojen  suurempaa vaikuttavuutta. Vuoden 2023 erityinen teema noudattelee Alihankintamessutapahtuman teemaa ”Globally local."

    Haluamme Vuoden teollisuusteko -kampanjan myötä nostaa esiin toimijoita, jotka ovat omalla tekemisellään vieneet eteenpäin koko teollisuuden toimialaa, sanoo Business Tampereen asiakkuusvastaava Heini Wallander.

    Vuoden teollisuusteko 2023 ehdokkaaksi etsitään valtakunnallisesti ajankohtaisia ja vaikuttavia tekoja seuraavista alueista: teollisuuden näkyvyys ja imago, nuorten kiinnostus teollisuutta kohtaan, monimuotoisuuden lisääntyminen, kasvu, kansainvälistyminen, työhyvinvointi, vastuullisuus ja yhteistyön tai tutkimustiedon edistäminen.

    Katso kampanjavideo ja  ehdota omaa ehdokastasi kilpailuun viimeistään 29.8.2023!

    Vuoden teollisuusteko -palkinnon 2022 pokkasi Valmet Automotive Oy. "Valmet Automotive on Suomessa poikkeuksellinen yritys. Sillä on ainoana Suomessa autotehdas, ja yritys on investoinut vahvasti akkutehtaisiin sekä Suomessa että ulkomailla. Tämän lisäksi Valmet Automotive panostaa osaajien ja työympäristön kehittämiseen sekä henkilöstön diversiteettiin, kertoi asiakkuusvastaava Heini Wallander palkitsemisen perusteista.

    Monimuotoisuus on meille ehdottomasti rikkaus; moninainen työympäristö tuottaa paljon yritystä hyödyttäviä ideoita, totesi palkinnon vastaanottanut  Valmet Automotiven tuotantojohtaja Antero Karhu.

    Valtakunnallisen palkinnon voittajan valitsee Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Business Tampereen kokoama asiantuntijaraati, Raadissa ovat mukana Business Tampereen lisäksi Teknologiateollisuuden, Tekniikka & Talous -lehden ja Tampereen Messujen edustaja.  Tampereen kaupunkiseutu on alueena sitoutunut teollisuuden kestävän kilpailukyvyn edistämiseen. Palkinnon voittaja julkistetaan syyskuussa Alihankinta 2023-messujen päälavalla.

     

    Vuoden teollisuusteko 2023 yhteistyökumppanit:

     

    logot 3

    Takaisin ylös