Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Droonien käyttö – päätelmiä Särkänniemen nopeasta kokeilusta

    karmiva karnevaali sarkanniemi 22

    Miehittämätön ilmailu on kehittynyt viime vuosina tuntuvasti. Tampereen alueella tehtiin elokuussa 2022 nopea kokeilu, jossa testattiin droonien mahdollisia käyttötapauksia. Instan drooneilla ja tilannekuvajärjestelmällä tehtiin kiinnostavia havaintoja kahdesta Särkänniemessä järjestystä tapahtumassa yhteistyössä Business Tampereen kanssa.

    Tamperelainen Insta ILS Oy on avioniikan, miehittämättömän ilmailun ja korkean teknologian asiantuntija. Se on luonnollisesti kiinnostunut olemaan mukana kokeiluissa, joissa on kysyntää sen osaamiselle ja mahdollisuus testata, millaiset ratkaisut ovat järkeviä ja kustannustehokkaita.

    – Joskus tuntuu siltä, että vain mielikuvitus on rajana droonien käyttömahdollisuuksille. Haluamme olla mukana kehityksessä, koska näemme että sieltä voi löytyä uusia liiketoiminnan mahdollisuuksia, ja sitä kautta pystymme palvelemaan asiakkaitamme paremmin, sanoo Insta ILS Oy:n liiketoimintajohtaja Alex Lassila.

    – Miehittämätön ilmailu avaa paljon mahdollisuuksia kaupunkiturvallisuuden edistämiseen. Tosin droonien lennättämiseen kaupunkialueen päällä liittyy myös tällä hetkellä varsin tiukkaa sääntelyä, toteaa miehittämättömästä ilmailusta vastaava kehityspäällikkö Ari Nissinen.

    Lassila arvioi, että droonien hyödyntäminen tapahtumien turvallisuudessa tulee lisääntymään huomattavasti. Tapahtuma-alueet pystytään esimerkiksi tutkimaan droonien avulla ennakoivasti ja hahmottelemaan mahdolliset pullonkaulat. Kun tapahtumat ovat käynnissä, ilmasta käsin voidaan välittää reaaliaikaista dataa niin liikenteestä, yleisövirtojen liikkumisesta kuin mahdollisista turvallisuushaasteistakin.

    Tietosuojan tunteminen on tärkeää

    Tietosuoja on keskeinen, monissa droonihankkeissa tunnistettu kysymys. Tietosuoja-asioita jouduttiin käymään läpi myös Särkänniemen nopeassa kokeilussa. GDPR-sopimusten oli oltava kunnossa ennen kokeilun alkua niin Installa tiedon tuottajana, Business Tampereella rekisterinpitäjänä kuin Särkänniemellä tiedon käsittelijänä. 

    – Mielestämme onnistuimme tässä hyvin, eikä epäselvyyksiä ollut. Insta on aiemmin toteuttanut vastaavia hankkeita, olimme muun muuassa Ruisrockissa viime kesänä tuottamassa tilannekuvajärjestelmää sinne, Nissinen kertoo. 

    Särkänniemen kenttäpäällikkö Miikka Nenonen kertoo, että huvipuisto informoi asiakkaitaan alueen kameravalvonnasta. Valvonta luo turvallisuuden tunnetta ja viihtyisyyttä, joten yleisö suhtautuu siihen yleensä hyvin positiivisesti.

    – Tapahtumaturvallisuuden varmistaminen lähtee hyvästä suunnittelusta. Kun tiedetään, millainen tapahtuma on tulossa, voidaan jo etukäteen miettiä, vaatiiko juuri sen tapahtuman turvallisuus jotain erityistä, mitä meillä ei jo ole päivittäisessä käytössä, Nenonen kertoo. 

    Droonien lennättäjän pitää tuntea sääntely

    Koko EU:n droonilennättämisen yhtenäistävä asetus tuli voimaan 31.12.2020 (droneinfo.fi). Sääntelyä on noin 450 sivua, joten miehittämättömien ilma-alusten operaattorin pitää todella tuntea pykälät, jotta osaa toimia niiden mukaan.

    – Tässä kokeilussa toimimme ns. avoimessa kategoriassa, jossa esimerkiksi pienellä järjestelmällä voi lentää tilapäisesti yksittäisen ihmisen yläpuolella, mutta ei ihmisjoukon yllä. Toisessa alakategoriassa voidaan lentää vähän raskaammalla ilma-aluksella, mutta sivullisiin täytyy tällöin pitää 50 metriä etäisyyttä, Nissinen kertoo. 

    Tampere-Pirkkalan lentokentän läheisyyden takia Särkänniemen alueella lentokorkeus on rajattu 50 metriin.

    Nopean kokeilun tuloksia: liikenteen ja turvallisuuden valvonta

    Liikenteen sujuvuuden valvonta osoittautui hyvin merkittäväksi käyttökohteeksi drooneille, etenkin jos tapahtumat aiheuttavat ruuhkia vain satunnaisesti. Tällöin ei välttämättä kannata rakentaa kiinteitä liikennekameroita tarkkailemaan ruuhkautumista, ja samaa droonia voi käyttää ruuhkien seuraamiseen useammassa paikassa. 

    Tietoja ruuhkautumisesta voidaan käyttää ilmiön lieventämiseen. Nenonen arvelee, että ruuhkiin voitaisiin vaikuttaa esimerkiksi ohjaamalla liikennevaloja yhteistyössä kaupungin kanssa ja informoimalla asiakkaita saapumaan mahdollisuuksien mukaan joukkoliikennettä käyttäen. Ruuhkien purkaminen auttaa myös parantamaan asiakaskokemusta.

    Vesistöjen lähellä olevat konsertit, kuten kokeilussa mukana ollut Särkänniemi Soi, houkuttelevat helposti vene- ja kajakkiliikennettä. Sitäkin oli droonin avulla helppo seurata, ja mahdollisessa onnettomuustilanteessa pelastustoimia pystyttäisiin helpottamaan droonin tuottamalla tilannekuvalla.

    Särkänniemen alue droonista kuvatussa lämpökamerakuvassa
    (Kuva: Insta)

    Lämpökamera osoittautui oivaksi työkaluksi hämärän ja pimeän laskeuduttua. Kokeiluun kuului myös maalihenkilö, joka jäi konsertin jälkeen huvipuistoon ja paikannettiin droonijärjestelmän lämpökameralla. 

    – Ilmassa oleva lämpökamera tuki erittäin hyvin Särkänniemen omalla kamerajärjestelmällä toteutettua valvontaa, Nissinen toteaa.

    Droonien muita käyttökohteita: huolto, tarkastukset

    Särkänniemen nopean kokeilun yhteydessä mietittiin myös muita käyttökohteita drooneille. Niitä voisivat olla muun muassa laitteiden tarkastaminen ja ja erilaiset kunnossapidon sovellukset, esimerkiksi talvikunnossapito.

    – Näsinneulassa tai Särkänniemen korkeissa laitteissa löytyisi varmasti käyttökohteita drooneille, kun päästäisiin kuvaamaan korkeuksia joita ihmissilmä ei normaalisti näe. Droonilla näkee, mutta huoltoa varten tarvitaan vielä nostoautoa ja ihmisiä, pohtii Nenonen.

    – Huomasimme että käyttökohteet ovat huomattavasti monipuolisempia kuin alkuun ajateltiin, sanoo Business Tampereen Koskinen. 

    Koskisen mukaan yksi oivallus kokeilussa oli se, että drooneja voidaan hyödyntää laajasti eri tarkoituksiin. Tapahtumiin valmistautumisessa niillä voidaan ennakoida kävijöiden saapumisreittejä. Tapahtumien aikana saadaan tietoa siitä, mitä reittejä ihmiset käyttävät alueella ja milloin sekä mitä ihmiset tapahtumassa tekevät. Droonien avulla voidaan tuottaa reaaliaikaista tilannekuvatietoa ja suorittaa häiriövalvontaa.

    Tapahtuman päätyttyä drooneilla saadaan tietoa ihmisten poistumisreiteistä ja -rytmeistä, voidaan varmistaa että kaikki ovat poistuneet alueelta ja seurata vaikutuksia liikenteeseen lähialueilla. Lisäksi aluetta voidaan tapahtuma-ajan ulkopuolellakin valvoa luvattomien tunkeutumisyritysten varalta.

    Ymmärrys lisääntyy kokeilemalla

    Vuoden 2022 alussa selvitettiin potentiaalisten käyttäjien kanssa, mitä mahdollisuuksia droonien käytölle nähtiin ja mikä olisi alueellisesti kiinnostavinta ja mahdollista toteuttaa. Mielipiteensä pääsivät kertomaan esimerkiksi poliisin, pelastuslaitoksen, ensihoidon, kaupungin liikennesuunnittelun ja Puolustusvoimien edustajat.

    – Mukana oli myös monipuolisesti yrityksiä; droonipalveluiden käyttäjiä ja tarjoajia sekä erilaisia drooniteknologian kehittäjiä, Koskinen kertoo. 

    – On hienoa että lähdetään avoimella ajattelumaailmalla rohkeasti kokeilemaan asioita. Vain sillä tavalla saadaan aihioita, joita lähdetään mahdollisesti jatkokehittämään, toteaa Instan Lassila.

    Lassila on varma, että Insta osallistuu jatkossakin vastaavanlaisiin kokeiluihin. Ne lisäävät yrityksen näkyvyyttä, tuottavat mahdollisesti uusia avauksia ja yhteistyömahdollisuuksia.

    Hanke: Automaattisen moniasiakasdrone-palvelun mahdollistamat uudet liiketoimintamuodot 1.1.2022–31.10.2023, toteutetaan Pirkanmaan liiton AKKE-rahoituksella.

    Teksti: Päivi Stenroos

    Takaisin ylös