Siirry sisältöön

Tampereen kaupunki kutsuu yrityksiä mukaan innovaatiokilpailuun, jonka tavoitteena on tuottaa Tampereen hiilineutraalisuustavoitetta edistäviä ratkaisuja. Palkintona kisassa on ratkaisun pilotointi aidossa kaupunkiympäristössä. Mukaan pääsee ilmoittautumalla 8.10. Hervannassa Kampusareenalla järjestettävään aloitustapahtumaan.

Kuva: Laura Vanzo

Kaupunki tarvitsee yritysten osaamista löytääkseen ratkaisuja, joilla kestävää kehitystä saadaan tuntuvasti vauhditettua. Mikäli tunnistat itsesi maailmaa parantavaksi teknologian kehittäjäksi tai datan hyödyntämisen osaajaksi, on tämä kilpailu juuri sinua varten.

Tampereen kaupunki on asettanut tavoitteen olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Tämän saavuttaminen edellyttää myös uudenlaisten ratkaisujen kokeilemista. Innovaatiokilpailu on yksi tapa löytää potentiaalisia ideoita, kertoo ympäristö- ja kehitysjohtaja Kari Kankaala Tampereen kaupungilta.

 

Miksi osallistua?

Kestävä kehitys ja ilmastonmuutoksen torjunta ovat voimakkaasti pinnalla kaupunkien tavoitteissa. Kestäville ratkaisuille on siis selkeää kysyntää niin Suomessa kuin maailmalla. Tämä luo yrityksille merkittäviä liiketoimintamahdollisuuksia.

Mikä tahansa ratkaisu ei kuitenkaan menesty, vaan sen tulee olla aidosti toimiva.

Kilpailun voittajat pääsevät testaamaan ratkaisuaan aidossa kaupunkiympäristössä, kun kaupunki ostaa heiltä pilotoinnin. Näin yritys saa arvokkaan referenssin sekä ideoita ratkaisunsa kehittämiseen, kertoo projektipäällikkö Mika Heikkilä Tampereen kaupungilta.

Onnistuneille pilotoinneille voidaan tuoda myös näkyvyyttä muun muassa vuosittain järjestettävässä Smart City Expo World Congressissa Barcelonassa.

 

Miten kilpailu etenee?

Kilpailu alkaa tiistaina 8.10.2019 Hervannassa Kampusareenalla järjestettävällä tapahtumalla, jossa kerrotaan tarkemmin haasteista ja tarjotaan apua alustavien ideoiden täsmentämiseen. Tämän jälkeen yrityksillä on vajaa kolme viikkoa aikaa kehittää omaa ratkaisuehdotustaan, joka tulee jättää 27.10.2019 mennessä. Kaupungin asiantuntijat ovat käytettävissä tänä aikana ratkaisuehdotusten hiomiseksi.

Kilpailu huipentuu keskiviikon 30.10. finaalitapahtumaan, jossa julkistetaan voittajat ja esitellään syntyneitä ratkaisuja.  Parhaat ratkaisut (maksimissaan 3) ostetaan pilotointeina kaupungille.

Uskomme että kilpailun kautta pystymme löytämään aidosti uudenlaisia lähestymistapoja kaupungin tavoitteen saavuttamiseksi ja oppia uutta. Toivottavasti mahdollisimman moni yritys kiinnostuu kilpailusta, toivoo projektipäällikkö Maarit Vehviläinen Tampereen kaupungilta.

Ilmoittaudu mukaan aloitustapahtumaan 7.10. klo 12:00 mennessä:
https://www.eventbrite.com/e/datalla-tampere-kestavaksi-innovaatiokilpailu-registration-71337108211

Lisätietoa kilpailusta: Datalla Tampere kestäväksi

 

Lisätietoja

Mirja Hämäläinen

Konsultti, Demos Helsinki

mirja.hamalainen@demoshelsinki.fi
050 380 5086
Takaisin ylös