Business Tampere
Business Tampere supports talents, investors and entrepreneurs in making a smooth start in Tampere Region
Ota yhteyttä
Business Tampere / Ekosysteemit ja verkostot / Liikenneyhteydet ja logistiikka
Business Tampere kehittää Tampereen kaupunkiseudun kansainvälistä saavutettavuutta. Tavoitteena on varmistaa, että Tampereelle ja Tampereelta on helppo ja sujuva pääsy – niin lentäen kuin muilla liikennemuodoilla.
Kehitysohjelma keskittyy erityisesti uusien lentoreittien avaamiseen, nykyisten yhteyksien vahvistamiseen sekä maantie- ja raideliikenteen kehittämiseen. Näin Tampere-Pirkkalan lentoaseman käyttö vilkastuu ja alueen kansainvälinen vetovoima kasvaa.
Ohjelma tukee myös lentorahdin ja logistiikan kehittymistä lentoaseman ympäristössä.
Tampere-Pirkkalan lentoasemalta on suora yhteys Eurooppaan ja edelleen koko maailmaan airBalticin kattavan reittiverkoston kautta. Business Tampere tekee yhteistyötä lentoyhtiöiden ja muiden sidosryhmien kanssa varmistaakseen olemassa olevien yhteyksien jatkuvuuden ja kehittääkseen uusia reittejä alueen tarpeisiin.
Tampereella toimiva airBalticin neljäs kotikenttä vahvistaa sujuvaa syöttöliikennettä Euroopan keskeisiin solmukohtiin ja tukee koko reittiverkoston saavutettavuutta. Kentän yhteydet ja palvelut on suunniteltu palvelemaan vapaa-ajan ja liikematkustusta. Lentoyhteyksillä on keskeinen merkitys alueen elinkeinoelämälle, kansainväliselle yhteistyölle ja matkailun kasvulle.
Matkaketjujen kehittäminen parantaa Tampereen saavutettavuutta osana kansainvälistä liikenneverkkoa. Tavoitteena on sujuva ja saumaton matkustaminen, jossa yhdistyvät eri liikennemuodot: lento- ja henkilöliikenne sekä juna ja bussi.
Tampere-Pirkkalan lentoaseman saavutettavuutta vahvistetaan kehittämällä kansainvälisiä matkaketjuja, parantamalla pääsyä maanteitse ja raiteilla sekä vahvistamalla liityntäliikenteen toimivuutta. Tavoitteena on tehdä matkustamisesta ja aikataulujen sovittamisesta helppoa ja sujuvaa.
Saavutettavuusohjelman markkinointi tukee lentoyhteyksien käyttöastetta ja vahvistavat Tampereen seudun näkyvyyttä matkailijoiden, yritysasiakkaiden ja tapahtumajärjestäjien keskuudessa, niin kotimaassa kuin kansainvälisesti.
Yhteistyö alueellisten toimijoiden kanssa on keskeinen osa toimintaa, samoin kuin kumppanuudet lentoyhtiöiden kanssa, mihin kuuluvat viestintä ja yhteismarkkinointi. Näkyvyyttä rakennetaan monikanavaisesti kampanjoiden, tapahtumien, kansainvälisten verkostojen ja someviestinnän keinoin.
Kehitämme Tampere-Pirkkalan lentoaseman ympäristöä vahvaksi logistiikan solmukohdaksi. Saavutettavuusohjelma edistää kansainvälisten toimijoiden sijoittumista lentoaseman läheisyyteen.
Tavoitteena on kehittää lentoaseman ympärille monipuolinen logistiikka-alue, joka tukee sekä matkustaja- että rahtiliikenteen kasvua.
Saavutettavuustyön keskiössä ovat myös uusien rahtioperaattoreiden houkuttelu, tiivis yhteistyö Finavian ja logistiikkayritysten kanssa sekä toimintaympäristön pitkäjänteinen kehittäminen vastaamaan kansainvälisten rahtiyhtiöiden tarpeita.
Erityisasiantuntija, lentoliikenne
040 6319 211
marja.aalto@businesstampere.com