Tampereen kaupunki Särkänniemen omistajana odottaa edelleen hallinto-oikeuden päätöstä alueen kehittämisinvestoinnista. Vuoden toimitusjohtajana ollut Mikko Hautasaari on tiiminsä kanssa asettanut huvipuiston tavoitteeksi olla kokemuksena Suomen paras huvipuisto. Hallinto-oikeudesta odotetaan päätöstä siitä, saako kaupunki rahoittaa Särkänniemen alueen kehittämistä yli 25 miljoonan euron investoinneilla. Odottavankin huvipuiston on kehitettävä toimintaansa ja rakennettavaa riittää. Tulevaksi kaudeksi on mm. rakentumassa yli puolen kilometrin pituinen ja liki 30 metrin korkeudessa käyvä perhevuoristorata. Alueen mittavissa kehittämissuunnitelmissa on ollut muun muassa hotelli, kylpylä vesipuisto ja monitoimiareena.Särkänniemen toimitusjohtaja Mikko Hautasaari on vieraana BUSINESS TAMPERE -studiossa. BUSINESS TAMPERE -studio on sarja Tampereen kaupunkiseudun elinvoimasta ja yrityksistä. Studiossa vierailee viestintäjohtaja Olli Ikäheimon vieraina yritysjohtajia ja elinkeinoelämän päättäjiä. Uudet jaksot julkaistaan tällä samalla sivulla, jonka osoite on:www.businesstampere.com/studio Kaikki sarjan osat löytyvät BUSINESS TAMPERE -studion koontisivulta sekä videocasteina mm. Spotifysta. Olli Ikäheimo Johtaja, viestintä 044 9792 106 olli.ikaheimo@businesstampere.com https://www.linkedin.com/in/ikaheimo/ https://x.com/oikis 044 9792 106 BUSINESS TAMPERE -studio Särkänniemi