Pirkanmaa valittiin EU:n puolijohdealueiden puheenjohtajistoon

30.9.2025
-

Pirkanmaa on valittu Euroopan puolijohdealueiden allianssi ESRA:n puheenjohtajistoon. Alue aloittaa varapuheenjohtajana vuonna 2026, nousee puheenjohtajaksi vuonna 2027 ja jatkaa vielä varapuheenjohtajana vuonna 2028.

Paikka puheenjohtajistossa vahvistaa Pirkanmaan asemaa EU:n sirusäädöksen valmistelussa ja kasvattaa alueen profiilia korkeatasoisena puolijohdeosaamisen keskittymänä. Pirkanmaa on yksi allianssin perustajajäsenistä.

ESRA kokoontui 2024 Italiassa.
Sirualan tulevaisuutta rakennettiin ESRAn kokouksessa marraskuussa 2024 Italiassa.

– Valinta on tunnustus Tampereen ja Pirkanmaan EU Chips Act -osaamiselle. Aktiivinen roolimme Suomen siruosaamiskeskuksen sekä EU-sirupilottilinjan ja -suunnittelualustan rakentamisessa on tuonut laajaa luottamusta meitä kohtaan, toteaa Siruja Tampereelta -ohjelman johtaja Petri Räsänen.

Lisää vaikuttavuutta koko Suomelle

Puheenjohtajistossa toimiminen vahvistaa sekä Pirkanmaan että koko suomalaisen puolijohdealan vaikutusmahdollisuuksia. ESRA käy tiivistä vuoropuhelua Euroopan komission kanssa EU:n sirusäädöksen toisesta vaiheesta ja tuo valmisteluun aluelähtöisen näkökulman.

– Odotamme, että puheenjohtajuus parantaa mahdollisuuksia uusiin siruinvestointeihin osana Tampereen siruohjelman jatkoa, Räsänen lisää.

Pitkäjänteisen työn tulos

Tampereella toimii vahva puolijohdealan keskittymä, joka kattaa tutkimuksen, kehityksen, koulutuksen ja yritystoiminnan – erityisesti sirujen suunnittelun ja optoelektroniikan alueilla. Hervantaan rakentuu parhaillaan Euroopan laajuinen puolijohdesirujen integroinnin pilottilinja.

Kansallinen siruosaamiskeskus FiCCC tukee kilpailukykyisten sirujen kehitystä ja kasvattaa alan kysyntää.

Puolijohteet ovat yksi EU:n keskeisimmistä kriittisistä teknologioista, ja nykyinen komissio panostaa niihin vahvistaakseen Euroopan strategista autonomiaa.

Petri Räsänen

Johtaja, Siruja Tampereelta

https://www.linkedin.com/in/petrirasanen/?originalSubdomain=fi

+358 40 7723 008

Sampo Härkönen

Kehittämisasiantuntija

040 5060 308

  • EU Chips Act
  • Siruja Tampereelta
Siirry takaisin sivun alkuun