Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Lean Startup -menetelmistä vauhtia Pirkanmaan yrityssektorille

    Suomalaisen kilpailukyvyn kehittämisestä on viime aikoina puhuttu kasvavissa määrin ja kotimaisen kansantalouden lääkkeeksi on esitetty niin leikkauslistoja kuin veronkorotuksia. Yksinään nämä eivät vielä riitä, vaan uuden kasvun odotukset kohdistuvat ennen kaikkea yritystoimintaan.

    Uuden Tehtaan johtajan Jukka Matikaisen mukaan lean-ajattelu sopii erityisesti tilanteisiin, joissa ollaan tekemässä jotain uutta.

    Sakkaava vienti olisi saatava vauhtiin ja uusia Suomi-innovaatioita nostettua maailmalle. Pirkanmaalla painetta on etenkin teollisuuden vauhdittamiseksi, jotta tuotteiden valmistus saadaan pysymään tutuissa maisemissa. Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredean, Pirkanmaan liiton ja innovaatiokeskus Uuden Tehtaan käyntiin polkaisemassa hankkeessa tuoreita ratkaisuja lähdettiinkin hakemaan maailmalla suursuosiota saavuttaneiden Lean Startup -menetelmien avulla. Yhteistyössä valmennusyritys Courage Venturesin kanssa tamperelaistoimijat järjestivät keväällä 2015 pirkanmaalaisille yrityksille suunnatun Lean startup -valmennuksen.

    Tredean kehityspäällikkö Jouni Myllymäki uskoo innovoimisen merkityksen vain kasvavan, niin maailmalla kuin meillä Pirkanmaalla.

    –Tänä päivänä tuotteiden elinkaari on entisestään lyhentynyt. Menestyäkseen yritysten on pystyttävä jalostamaan tehokkaasti uusia tuotteita asiakkaiden tarpeista. Hyvästä ideasta on kuitenkin aina matkaa innovaatioksi, josta asiakas on valmis maksamaan. Näissä olosuhteissa nopeat syövät hitaat ja selvää on, ettei vanhoilla malleilla pitkälle pötkitä, kuvaa Myllymäki pirkanmaalaisyritysten haasteita ja lähtökohtia lean startup -valmennukselle.
     

    Lean Startup – Tehokkaasti uutta luovaa tekemistä

    Lean Manufacturingista kehitetty asiantuntijuus-painotteinen Lean Startup pohjautuu amerikkalaisen Eric Riesin samannimiseen teokseen vuodelta 2011. Riesin mukaan Piilaaksosta ponkaisseet ketterät startup-yritykset, kuten Pinterest ja Dropbox, ovat nousseet nopeasti maailmanmenestykseen ja samalla haastaneet perinteiset suuryritykset. Vahva yrittäjämäinen tekeminen ja palava ilo uuden synnyttämiseksi ovat saaneet kilpailijoiden puntit tutisemaan. Itsekin startup-yrittäjänä toiminut Ries on todennut:

    – Startupin ainoa tehtävä on löytää mahdollisimman nopeasti tuote tai palvelu, minkä asiakkaat haluavat ja mistä he ovat valmiita maksamaan.

    Maailmalla Lean Startup on noussut nopeasti suureen suosioon ja eri organisaatiot startup- ja pörssiyrityksistä aina julkisen sektorin toimijoihin ovat alkaneet ”liinata” prosessejaan. Merkittäviä tuloksia ja kustannussäästöjä on saavutettu.

    – Lean Startup -menetelmien avulla organisaation menestystä ei voida taata, mutta kustannuksia ja tuotekehityksen floppien määrää saadaan aina vähennettyä, kuvailee Courage Venturesin valmentaja, Lean Startupin toiselta kehittäjältä Steve Blankilta oppinsa saanut Fabian Sepulveda.
     

    Suomalainen suuryrityskin voi ajatella kuin startup

    Poppakonstien sijaan Lean Startup tarjoaa koko joukon arkijärkisiä ajatuksia.

    – Lean Startup -menettelyssä on kyse äärimmäisen maanläheisestä ja käytännönläheisestä tekemisestä. Ajattelun mukaan oppimisen tulee tapahtua mahdollisimman ajoissa – nopeasti ja tehokkaasti. Ajattelu soveltuukin erityisesti niihin tilanteisiin, kun ollaan tekemässä jotain uutta, kuvaa tamperelaisen innovaatiokeskus Uuden Tehtaan johtaja Jukka Matikainen.

    Matikaisen mukaan erilaiset ketterän kehittämisen mallit ovat tehneet tuloaan pirkanmaalaisellekin yrityssektorille jo 2010-luvulta lähtien.

    – Eric Riesin käynnistämä Lean Startup -ajattelu sopi yhteen omien ajatustemme kanssa ja taidokkaasti paketoitu kokonaisuus soveltuu hyvin myös kotimaiseen toimintaympäristöön. Startup-yritysten parissa toimiessamme olemme nähneet monenlaisia tarinoita nopeasta kasvusta aina kardinaaleihin virheisiin. Tämä antoi näkökykyä arvioida, että kyseessä on malli, jonka avulla useat startupien kompastuskivet voidaan selättää.

    Samaan hengenvetoon Matikainen toteaa myös, että startup-nimityksestä huolimatta Lean Startup sopii kaikille organisaatioille. Samaa korostaa myös Sepulveda.

    – Lean Startup on menetelmä, jonka avulla mikä vain organisaatio voi tehokkaasti etsiä uusia liiketoiminnan mahdollisuuksia. Olemme Courage Venturesissä olleet viemässä ajattelua jo useaan eri suomalaisorganisaatioon ja samalla todistaneet, miten hyvin menetelmät toimivat organisaatiosta riippumatta, toteaa Sepulveda.

    Matikaisen mukaan niin startupit kuin suuryrityksetkin voivat ottaa oppia Lean Startup -ajattelusta. Liinit menetelmät ovat Matikaisen mukaan hyviä tapoja testata, toimiiko uusi idea vai ei.

    – Isot yritykset on oppimisen sijaan usein rakennettu suorittamaan ja skaalautumaan tehokkaasti. Kulttuurissa, jossa painopiste on marginaalien hinkkaamisessa ja tuloksen maksimoinnissa, ei aina ole antaa tilaa ja vapautta uuden kehittämiselle. Leaneja malleja onkin monessa yrityksissä jouduttu toteuttamaan hallinnosta ja muusta toiminnasta irrotettujen erillisten tiimien avulla.
     

    Liinistä potkua Pirkanmaalle

    Huhtikuussa 2015 alkaneen Pirkanmaan oman Lean startup -valmennuksen tavoitteena oli istuttaa liinejä ajatuksia osaksi niin yritysten kuin innovaatioalustojen toimintaa.

    – Monet menestyjät ovat enemmän tai vähemmän noudattaneet liinejä malleja automaattisesti. Hankkeen tavoitteena olikin luoda kullekin osallistujalle systemaattinen lahjakkaan yrittäjän perstuntuma, kuvaa Matikainen.

    Reilun kymmenen osallistujatiimin joukkoon lukeutui niin startup-yrittäjiä kuin vakiintuneempia yrityksiä, olipa mukana jopa yksi pörssiyhtiökin. Valmennuksesta vastannut Fabian Sepulveda kuvailee ryhmän kokoonpanoa erilaisuudestaan huolimatta onnistuneeksi.

    – Ryhmän monipuolisuuden ansiosta uusia inspiroivia ajatuksia sai löytyä yllättäviltäkin tahoilta ja uskon valmennuksen olleen monelle positiivisella tavalla rikastuttava ja avartava kokemus.

    Valmennukseen osallistunut Hannu Vainio-Mattila varastonhallinnan konsulttiyritys Havamaxilta kehuu porukkaa tiiviiksi ja kokemusta antoisaksi. Kevyitä mobiilijärjestelmiä varastojen hallittavuuden ja turvallisuuden edistämiseksi tarjoavan yrittäjän mukaan Lean Startup -ryhmätyöskentely toi liiketoiminnan kehittämiseen suunnitelmallisuutta ja tehokkuutta.

    – Aloittelevalle yrittäjälle uusien asiakkaiden hankinta on elinehto, mutta oman liiketoiminnan ja tekemisen haastaminen on myös tarpeen. Meille tärkeää on nopeuden, laadun ja toimituskyvyn takaaminen ja näissä pohdinnoissa oli hyvä ottaa vastaan tuoreita ajatuksia ryhmältä.

     

    Ketterä kehittää yhdessä asiakkaan kanssa

    Sepulvedan mukaan etenkin asiakaskehityksen menetelmät löysivät hyvin jalansijaa osallistujien parista ja moni lähtikin koulutuksen aikana keräämänsä palautteen myötä viemään tuotekehitystään ja prosessejaan aivan uuteen suuntaan.

    – Vain asiakas voi kertoa toimiiko liikeideasi käytännössä vai ei, huomauttaa Sepulveda.

    – Porukan kokoonpanosta ja eroista huolimatta on aina innostavaa kuulla osallistujien tavoista viedä liinejä testausmenetelmiä käytäntöön. Tämä usein myös sytyttää muunkin porukan rohkeasti ideoimaan omia tapoja pilotoida ajatuksiaan asiakkailla, toteaa valmennusta seurannut Matikainen.

    Lean Startup -toimintatapojen oppimisen lisäksi valmennuksesta oli Vainio-Mattilan mukaan hyötyä myös tiedonvaihdon ja kontaktien muodossa.

    – Käteen jäi paljon ideoita, ja kurssilla käytetty canvas-työkalu on ollut toimiva tapa oman liiketoiminnan kehittämiseksi.

    Oppeja on nyt aika viedä täydellä teholla käytäntöön, Havamaxilla panostetaankin parhaillaan liiketoiminnan skaalaamiseen. Uudelle Tehtaalle puolestaan kevään koulutus oli rohkaiseva pilottikokemus, jonka myötä uusia lean-ajatuksia muhii jo kiivaasti. Matikaisen ja Courage Venturesin Sepulvedan mukaan Lean Startup -menetelmiä olisi korkea aika viedä osaksi koko suomalaista liike-elämää.

    – Lean Startup -ajattelu on parhaita metodeja, mitä Suomi voi tässä tilanteessa hyödyntää. Ketterä ja uutta luova yrittäjyys on ainoa ulospääsy tämänhetkisestä taloustilanteestamme, lataa Sepulveda.

    Matikaisen mukaan suhtautuminen liiniin on Suomessa jo onneksi suopeampaa, ja ketteryys ja jatkuva innovointi alkavat jalkautua osaksi yritysten ajattelua.

    – Monesti kuitenkin rakenteet ja toimintatavat ovat jäykkiä. Meillä sorrutaan helposti suunnitelmatalouden orjalliseen toteuttamiseen. Suunnitelmat toimivat ja voivat toteutua, kun toimitaan tutussa liiketoimintaympäristössä, tuttujen tuotteiden ja olemassa olevien asiakkaiden kanssa. Kun haetaan uusia innovaatioita, liini käytäntö vie voiton liiketoimintasuunnitelmista.

     

    Takaisin ylös