Työpajan tavoitteena oli löytää Sydänsairaalalle yritys- ja tutkimuskumppaneita Business Finlandin rahoittamiin yhteiskehittämishankkeisiin. Sydänsairaalan ennalta määrittelemät kehitysteemat olivat; leikkaustoiminnan digitaalinen ohjaus, hoidon vaikuttavuuden tilannekuvat ja sydäntiedon TKI-alusta. Kuvat: Tapio Yliaho Miten sydän- ja verisuonisairauksia voitaisiin ehkäistä nykyistä tehokkaammin? Entä kuinka terveydenhuolto voisi hyödyntää dataa, tekoälyä ja digitaalisia palveluita sairauksien ennakoinnissa, hoidon vaikuttavuuden mittaamisessa ja uusien innovaatioiden kehittämisessä? Näihin kysymyksiin haettiin ratkaisuja Sydänsairaalan, Business Finlandin ja Tampere Health -ekosysteemin yhdessä järjestämässä innovaatiotyöpajassa 1.6.2026, Tampereella. Työpajan avannut Pirkanmaan hyvinvointialueen TKI-johtaja Kati Kristiansson. korosti puheenvuorossaan, että suuri osa sairauksista ja ennenaikaisista kuolemista olisi ehkäistävissä, jos riskitekijät tunnistettaisiin nykyistä aikaisemmin. Varhainen diagnostiikka parantaa hoitotuloksia ja vähentää raskaiden sekä kalliiden hoitojen tarvetta. Ennaltaehkäisy ja oikea-aikainen hoito ovat sekä väestön terveyden että terveydenhuollon kestävyyden näkökulmasta vaikuttavia investointeja, Kristiansson totesi. Sydänsairaala vastaa vuosittain noin 170 000 hoitotapahtumasta Sydänsairaalan varatoimitusjohtaja Aki Haukilahti esitteli sairaalan toimintaa sekä sen tulevaisuuden kehitystarpeita ja tavoitteita. Vuonna 2004 perustettu ja 2010 osakeyhtiöitetty Sydänsairaala on Suomen ensimmäinen sydänpotilaiden hoitoon erikoistunut osaamiskeskus. Sairaala on kolmen hyvinvointialueen omistama ja toimii Pirkanmaalla, Kanta-Hämeessä sekä Keski-Suomessa.Sydänsairaala vastaa vuosittain noin 170 000 hoitotapahtumasta työllistäen noin 1000 ammattilaista. Sairaala on erikoistunut vaativaan erikoissairaanhoitoon, vaativiin sydänleikkauksiin sekä sydäntehohoitoon ja sillä on yksi Euroopan suurimmista tahdistin-etäseurantayksiköistä. Sydänsairaala tunnetaan myös vaikuttavuustyöstään. Organisaatio on saanut Vuoden vaikuttavuusteko -palkinnon neljänä peräkkäisenä vuotena 2022–2025. Hoito on murroksessa. Digitaaliset palvelut, etäseuranta ja data muuttavat merkittävästi sitä, miten potilaita hoidetaan tulevaisuudessa. Haluamme rakentaa ratkaisuja, joita voidaan hyödyntää myös laajemmin Suomessa ja kansainvälisesti, Haukilahti kertoi. Sydänsairaalalla on jo yli 10 000 tahdistinpotilasta etäseurannassa sekä noin 1 500 potilasta digitaalisissa hoito-ohjelmissa. Reaaliaikainen tieto tekee hoidon vaikutukset näkyviksi Sydänsairaalan Business Development Lead Satu Haapasalo esitteli Sydänsairaalan kehittämää vaikuttavuuden tilannekuvaa, joka kokoaa yhteen 25 reaaliaikaista mittaria sydänpotilaiden hoidosta. Malli perustuu kansainväliseen COMET-luokitteluun, jossa vaikuttavuutta tarkastellaan toimintakyvyn ja elämänlaadun, kliinisten tulosten, resurssien käytön, haittatapahtumien sekä kuolleisuuden näkökulmista. Tilannekuvat tarjoavat ajantasaista tietoa siitä, miten hoidot vaikuttavat potilaiden arkeen ja terveyteen. Tulokset ovat olleet merkittäviä. Esimerkiksi vuoden kuluttua sepelvaltimotautidiagnoosista 68 prosenttia potilaista saavuttaa LDL-kolesterolin tavoitetason. Samalla uusintainfarktit ja kiireelliset sairaalahoidot ovat vähentyneet Sydänsairaalan omistajahyvinvointialueilla. Tilannekuvat yhdistävät kliiniset, taloudelliset ja potilaiden raportoimat tiedot tavalla, joka mahdollistaa aidosti vaikuttavamman ja kustannustehokkaamman hoidon kehittämisen, Haapasalo kuvasi. Ratkaisut ovat myös skaalattavissa sydänsairauksien ulkopuolelle muihin sairausryhmiin. Data, tutkimus ja tekoäly ennakoinnin perustana Kardiologian professori Jussi Hernesniemi kuvasi tapahtumassa Sydäntiedon TKI-alustaa, joka hyödyntää Sydänsairaalan tietojärjestelmiä, digitaalisia hoitopalveluja sekä yli 20 vuoden aikana kertynyttä sydänpotilasdataa. Laajat tietovarannot tarjoavat ainutlaatuisen perustan tutkimukselle ja uusien ratkaisujen kehittämiselle. – Yhdistämällä data, kliininen osaaminen ja tutkimus voidaan rakentaa uudenlaisia ratkaisuja sydänsairauksien ennakointiin ja hoitoon, Hernesniemi sanoi. Taysin neurokirurgian professori Juhana Frösen puolestaan kertoi tutkimuksesta, jossa verisuoniston digitaalisten kaksosten avulla pyritään ennustamaan sairauksien kehittymistä jo ennen oireiden ilmaantumista. Aki Haukilahti Jussi Hernesniemi Kati Krisansson Juhana Frösen Satu Haapasalo Uusia kumppanuuksia Business Finlandin Co-Innovation-rahoitusmallin tavoitteena on synnyttää uutta kansainvälistä liiketoimintaa tutkimusorganisaatioiden ja yritysten yhteistyöllä. Yhteishankkeissa kehitetään ratkaisuja, joilla on sekä merkittävä vaikutus organisaatioiden toimintaan että potentiaalia kansainväliseen kasvuun. ”Tutkimusorganisaatioiden hankkeisiin voimme myöntää jopa 80 prosentin avustuksen”, kertoi Outi Tuovila Business Finlandilta. Sydänsairaalan tavoitteena on käynnistää vuosien 2026–2029 aikana useita yhteiskehittämishankkeita, joiden avulla rakennetaan uusia digitaalisia palveluita, tutkimusalustoja ja dataan perustuvia ratkaisuja sydänterveyden edistämiseksi. Yritykset tarttuivat työpajassa aktiivisesti Sydänsairaalan tunnistamiin kehitysteemoihin, mikä luo vahvan pohjan tuleville Co-Innovation-hankkeille. Sydänsairaala tarjoaa erinomaisen ympäristön yhteiskehittämiselle ja odotamme innolla työpajassa syntyneiden aihioiden etenemistä, toteaa Business Tampereen terveysalan vastaava, Timo Hänninen. Lisätiedot: Ilona Raitakari Asiakkuusvastaava, Tampere Health 040 124 4956 ilona.raitakari@businesstampere.com 040 124 4956 Timo Hänninen Terveysalan vastaava 0505181830 timo.hanninen@businesstampere.com 0505181830 P4 Sydänsairaala sydänterveys yhteiskehittäminen