Saab Finlandin liikevaihto kasvoi 500 prosenttia – ”Oman alansa maailman ykkönen nyt ja tulevaisuudessa”

24.2.2026
-

Puolustusteollisuuden nousu näkyy Tampereella alan yritysten jopa hillittömänä kasvuna. Saab Finlandin liikevaihto kasvoi viime vuonna 500 prosenttia. Merkittävä osa yhtiön toiminnasta ja valtaosa työntekijöistä on Tampereella.

Saab Finlandin kasvun takeena on Suomessa kehitetty ”tutkanpaljastin”, Sirius Compact R-ESM, jota sarjavalmistetaan Tampereen keskustassa. Toimitusjohtaja Kristian Tornivaara on ylpeä johtamansa yhtiön saavutuksista, eikä epäröi kertoa yhtiön tilanteesta:
”Saab Finland on maailman ykkönen taktisen elektronisen sodankäynnin järjestelmissä, nyt ja tulevaisuudessa”, Tornivaara kiteyttää BUSINESS TAMPERE -studiossa.


Toimitusjohtaja Tornivaara kantoi yhtiön hittituotteen studioon ja kertoi myös sen, miksi Suomen tulee nopeasti ymmärtää puolustusteollisuuden tarpeellisuus ja potentiaali.

”Puolustusteollisuudesta tulee muutaman vuoden kuluttua yli 10 miljardin euron vientitoimiala. Korkean jalostusarvon vientitoimiala.”

”Kyllähän me ollaan jättimäisissä taloudellisissa ongelmissa yhteiskuntatasolla. Jos näitä haluaa ratkoa, niin paukkuja kannattaa laittaa korkean jalostusasteen vientituotteisiin. Sitä puolustusteollisuus pitkälti on.”

”Puolustusteollisuudesta tulee muutaman vuoden kuluttua yli 10 miljardin euron vientitoimiala. Korkean jalostusarvon vientitoimiala. Kannattaa sitä varmasti tukea”, Tornivaara alleviivaa.

Hittituote, made in Tampere

Tampereella valmistettava Sirius-tuoteperheen hittituote on antennijärjestelmä, millä havaitaan mikä tahansa tutkalähete. Järjestelmä tunnistaa mistä tutkasta on kyse ja kertoo mistä suunnasta tutkan aiheuttama lähete tulee. Näillä tiedoilla Siriuksen käyttäjä paikantaa asejärjestelmät tarkasti, nopeasti ja kaukaa.  

Kristian Tornivaara toi BUSINESS TAMPERE -studioon mukanaan yhtiön menestystuotteen Siriuksen, jonka avulla Saab Finland kuusinkertaisti liikevaihtonsa ja nousi voitolliseksi.

”Vastaavan kaltaisia, vastaavaan käyttötarkoitukseen tehtyjä tuotteita on kyllä maailmalla muitakin. Mikä on hyvä asia. Kilpailijat markkinoivat tuotteitaan, asiakkaat kiinnostuvat niistä. Sen jälkeen asiakkaat valitsevat parhaan ja lähettävät tilauksen meille”, kertaa Tornivaara Siriuksen globaalia tilannetta markkinoilla, joilla on muitakin tarjoajia.

Osaaminen

Toimitusjohtaja Tornivaaran vastaa kysymykseen, miksi Saab rakensi kehitysyksikkönsä Tampereelle, yhdellä sanalla: osaaminen.

”Tampereella on todella vahva pohja osaamisessa, jota me tarvitsemme tämän tuoteperheen kehittämiseen. Sirius Compact, mikä tässä nyt on esillä on vaan ensimmäinen tuote, joka nyt on julkaistu. Lisää on tulossa”.

Saab Finlandin ykköstuote on helposti liikuteltava ”tutkanpaljastin”, joka tunnistaa minkä tahansa tutkalähetteet. Tässä moottorikelkalla liikuteltavana. Kuva: Saab, Sirius Compact R-ESM.

”Tampere on muutoinkin ympäristönä moderni, miellyttävä, turvallinen. On kulttuuria, on luontoa, perheelle löytyy kaiken ikäisille toimintoja. Tällaiset asiat ovat tärkeitä huippuasiantuntijoille, jotka etsivät hyvää ympäristöä. Sen takia Tampere on meille varsin luonteva paikka toimia”.

”Me teemme tuotetta sellaisella tarkkuuslaatuvaatimuksilla, jota mukaan muu maailmassa ei tee. Tämä edellyttää sitä, että meillä on maailman parhaat suunnittelijat, maailman parhaat kehittäjät, mutta myös maailman paras valmistustekniikka, teknologia ja maailman paras henkilöstö myös siellä tuotannossa.”

BUSINESS TAMPERE -studio on sarja Tampereen kaupunkiseudun elinvoimasta ja yrityksistä. Studiossa vierailee viestintäjohtaja Olli Ikäheimon vieraina yritysjohtajia ja elinkeinoelämän päättäjiä. Uudet jaksot julkaistaan tällä samalla sivulla, jonka osoite on:
www.businesstampere.com/studio

Sarjan jaksot löytyvät pienellä viiveellä myös Spotifysta.

https://www.linkedin.com/in/ikaheimo/

https://x.com/oikis

044 9792 106

Mika Kulkas

Puolustusalan vastaava, (Eversti, evp.)

+358 40 4877533

  • puolustusteollisuus
  • Saab Finland
Siirry takaisin sivun alkuun