Vuoden teollisuusteko 2025: P2X Solutionsin vetylaitos näyttää mallia koko alalle

2.10.2025
-

Kuvassa vasemmalta: Jori Heino, Herkko Plit, Jari Hassinen, ja Katariina Alftan /P2X Solutions, Kuva Mia Surakka

Valtakunnallinen teollisuuden merkitystä ja arvostusta nostava Vuoden teollisuusteko -tunnustus jaettiin 1. lokakuuta Alihankinta 2025 -tapahtuman yhteydessä Tampereella. Palkinnon voitti Suomen ensimmäinen teollisen mittakaavan vetylaitos P2X Solutions.

Valintaraati luonnehti investointia esimerkilliseksi tehdashankkeeksi.
”Kyseessä on upea investointi ja rohkea riskinotto, joka on rakennettu suoraan teolliseen mittakaavaan. Samaan aikaan kun monia muita vetyhankkeita on lykätty tai peruttu, tämä on mennyt suoraan maaliin”, toteaa valintaraadin jäsen, uudet teknologiat -kokonaisuuden johtaja Erkki Ahola Teknologiateollisuus ry:stä.

”Hanke sopii erinomaisesti myös Alihankintamessujen teemaan. Se on ajankohtainen, sillä tehdas avattiin tänä vuonna ja jatkosuunnitelmat sekä laajennukset ovat jo valmisteilla. Toteutus on ollut tämän mittakaavan hankkeeksi poikkeuksellisen nopea ja se tarjoaa hienon esimerkin muille”, Ahola summaa.

Edellisen vuoden voittajan edustaja, Epecin Senni Huutera, luovutti palkinnon P2X Solutionsin perustajalle ja toimitusjohtajalle Herkko Plitille.

”Lämmin kiitos, on upeaa saada tällainen tunnustus näin hienojen ehdokkaiden joukossa. PX2 Solutions on vihreän vedyn pioneeri Suomessa. Perustimme yhtiön viisi vuotta sitten tarkoituksena avata Suomen vetytalous ja nyt ensimmäinen vedyn tuotantolaitos Harjavallassa on käynnissä. Suomella on valtava potentiaali vetytaloudessa ja tästä on hyvä jatkaa kohti isompia volyymeja”, toteaa Plit.

Kuva: Mia Surakka

Finalisteiksi P2X Solutionsin lisäksi kisassa ylsivät tänä vuonna Kemira Seinen vedenpuhdistushankkeellaan sekä Tampereen yliopiston teollisen myynnin työelämäprofessuuri. Raati näki finalistien työssä runsaasti potentiaalia.

”Kemiran hanke on kemian teollisuuden näkyvyyden nostamisessa maailmanluokan teko ja omassa kategoriassaan maailman paras.  Pitkäjänteisesti rakennettu osaaminen tuo esille Suomen vahvan osaamisalueen, vedenkäsittelyn. Teolla on globaali vaikuttavuus miljoonien ihmisten elämään ja hanke on monistettavissa. Kokonaisuudessaan erinomaista näkyvyyttä ja markkinointityötä koko Suomelle, sanoo tuomariston jäsen, teollisuustiimin vetäjä Heini Wallander Business Tampereesta

Valintaraadin mukaan Tampereen yliopiston teollisen myynnin työelämäprofessuuri kokoaa eri osapuolet hienolla tavalla yhteen. ”Yrityksissä on tunnistettu selkeä tarve myyntiosaamisen kehittämiselle. Usein ajatellaan, että hyvä tuote myy itse itsensä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan se vaatii vahvaa osaamista. Myynnin työelämäprofessuuri -hanke on saanut tuekseen jo 35 yritystä ja organisaatiota, jotka ovat lahjoittaneet lähes kaksi miljoonaa euroa. Tämä on erinomainen esimerkki pirkanmaalaisesta yhteistyöstä, jossa yritykset, kauppakamari ja yliopisto toimivat yhdessä koulutuksen ja tutkimuksen keinoin tuoden uutta voimaa yrityksiin”, jatkaa Wallander.

Vuoden teollisuusteko palkinto jaettiin nyt Alihankintamessujen yhteydessä viidettä kertaa. Palkintoraadin muodostivat Erkki Ahola, uudet teknologiat -kokonaisuuden johtaja Teknologiateollisuus ry:stä, päätoimittaja Mikko Virta Tekniikka & Talous -lehdestä, projektipäällikkö Sami Siurola Alihankintamessuilta sekä teollisuuden tiiminvetäjä Heini Wallander Business Tampereesta.

Ehdokkaista tehdyt esittelyvideot ovat nähtävissä täällä: https://video.businesstampere.com/teollisuus-industry

Lisätiedot:

P2X Solutions
Herkko Plit
puh. +358 50 4620 788
herkko.plit@p2x.fi

Business Tampere
Heini Wallander, teollisuusvastaava
puh. +358 40 7355 177
heini.wallander@businesstampere.com

https://www.linkedin.com/in/heiniwallander/

+358 40 7355 177

  • tapahtuma
  • teknologia
  • teollisuus
  • vienti
Siirry takaisin sivun alkuun