Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Tarasten kiertotalousalueen kehittämiseen haetaan ratkaisuja – parhaat ideat saavat 10 000 euron tuen!

    Ecolan. Kuva: Mirella Mellonmaa, Business Tampere

    6Aika ILPO ilmastopositiiviset yritysalueet ja arvoketjut –hankkeen kautta avautuu nyt kaksi kokeilupalveluhankintaa Tarasten kiertotalousalueen kehittämiseen liittyen. Tarjoa omaa ratkaisuasi kokeilupalveluhankintoihin – parhaat ideat saavat 10 000 euroa tukea pilotointiin!

    Tarasten Kiertotalousalue Oy mahdollistaa eri materiaalien vastaanoton, varastoinnin ja käsittelyn alueellaan laitosmaisesti tai kenttätoimintona. Alueen katujen, tonttien ja suojarakenteiden rakentamisessa hyödynnetään merkittävä määrä kiertotalousmateriaaleja, samoin alueella hyödynnetään materiaalipankkimallia jo esirakentamisesta lähtien. Alue on profiloitunut raskaan ympäristölupaprosessin ja YVA:n vaativiin toimintoihin alueen Tampereen puoleiselle alueelle sijoittuneiden toimintojen myötä.

    Toimiiko yrityksesi infrarakentamisen ja/tai materiaalien uusiokäytön parissa?

    Tarjoa omaa ratkaisuasi näihin kokeilupalveluhankintoihin. Katso tarkemmat tiedot CircHubsin verkkosivuilta. 

    1. Moreenin ja heikkolaatuisen maa-aineksen stabilointi/lujittaminen kenttärakenteissa käytettäväksi 
    2. Kevennystäyttöjen rakentaminen kiertotalousmateriaaleista

    Lähetä yrityksesi ratkaisuehdotus 27.5.2020 mennessä: pirkko.etelaaho@businesstampere.com

    Takaisin ylös