Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Tampereen seudun teollisuusyrityksille valoakin näkyvissä usvaverhon takana

    Business Tampere ALSO Kuva: Mirella Mellonmaa

    Business Tampere kartoitti koronakriisin vaikutuksia seudun suuryrityksissä sekä niille tärkeissä toimitusketjun yrityksissä. Business Tampere haluaa auttaa yrityksiä kehittämään omaa kriiseistä toipumiskykyään ja selvitti, miten yritykset ovat pärjänneet parhaiten koronakriisin keskellä.

    Pirkanmaa elää vientiteollisuudesta, jonka selkärankana on valmistava teollisuus ja erityisesti älykkäät työkoneet. Seudulla on yli kymmenen maailman johtavaa työkoneiden valmistajaa, joilla on alueella paikallisesti sekä valmistusta että tuotekehitystä.

    Business Tampereen kahdeksan suuryrityksen haastattelun perusteella kriisin vaikutukset näyttävät vielä olevan yllättävänkin pieniä. Haasteita ovat kuitenkin olleet logistiikan hintojen kallistuminen sekä komponenttien saatavuus. Koska liiketoiminta perustuu toimiviin verkostoihin, yhteydenpitoon ja uusien vaihtoehtoisten toimittajien etsintään on käytetty resursseja.

    ”Näkyvyys syksyyn on heikko ja päätöksiä lykätään. Tuotannon muutoksia odotetaan tapahtuvan syksyllä. Vaikutukset alihankintaverkostoon ovat kuitenkin vielä olleet yllättävänkin pieniä,” toteaa asiakkuusvastaava Heini Wallander Business Tampereesta seudun yritysten tilanteesta.

    Komponenttitoimittajien ja sopimusvalmistajien osalta parhaat yritykset ovat selvinneet hyvin. Saatavuusongelmat on selätetty hyvällä suunnittelulla ja varastojen kasvattamisella.

    Tärkeimmät kehittämiskohdat näiden yritysten osalta olivat tuottavuuden parantamiseen liittyvät toimet sekä kyky löytää uusia liiketoimintamalleja. Laadun pitää luonnollisesti olla kohdillaan. Osaaminen nousi toiseksi tärkeimmäksi kohdaksi. Myös perusasioiden kunnossa oloa korostettiin.  Ne yritykset, jotka ovat tehneet kehitystyötä ja joiden talous on kunnossa, ovat selvinneet parhaiten myös kriisin yli. Tuotannon ja tuottavuuden sekä osaamisen kehittäminen ovat tärkeimpiä alueita.

    ”Yritykset ovat tilanteessa, jossa on hankala tehdä kehitystyötä, koska fokus pitää keskittää kassan hallintaan,” kertoo komponentti- ja systeemitoimittajia haastatellut Pasi Julkunen MexLinkistä.

    Selvitysten tuloksiin pääsee tutustumaan katsomalla Business Tampereen järjestämän webinaarin tallenteen teollisuuden tilanteesta sekä näkymistä kriisin jälkeen. Webinaarissa esiteltiin paikallisten, suurten teollisuusyritysten ja tärkeimpien komponenttitoimittajien ja sopimusvalmistajien haastatteluiden satoa.

    EU haluaa lisätä omavaraisuutta ja riippumattomuutta. Suomessakin on suunnitelmia suomalaisen tuotannon suhteen. Automaatio ja digitalisaatio mahdollistavat jatkossakin paikallisen valmistuksen kustannustehokkaasti ja laadukkaasti.

    Pirkanmaalaisten suuryritysten nykytilanteesta esiin nostamia asioita:

    • Kriisin vaikutukset toimitusketjujen toimintaan ovat olleet yllättävänkin pieniä tähän asti.
    • Tilannekuvaa on jouduttu seuraamaan aktiivisesti.
    • Toimittajien lukumäärää ja varastoja on pyritty kasvattamaan. Tämä tarjoaa mahdollisuutta myös uusille toimittajille.
    • Syksyn osalta on tulossa kiirettä asennusten ja huoltojen osalta, kun matkustusrajoitukset poistuvat.
      (Lähde: Business Tampereen tekemät haastattelut)

    Pienten komponentti- ja systeemitoimittajien haastatteluista poimittua:

    • Asiakkaat ovat lopettaneet tuotannon ennusteiden antamisen.
    • Saksalainen teollisuus palaamassa halvemman tuotannon maista. Saksalaisyritykset etsivät valmistajia lähempää Euroopasta.
    • Tuottavuuskehitystä, uusia liiketoimintamalleja sekä osaavia työntekijöitä pidetään tärkeimpinä menestyksen kehitysalueina.
    • Näkymä syksyyn sumuinen.
      (Lähde: selvitystyö, Pasi Julkunen, MexLink)

    Lisätietoja:
    Harri Airaksinen
    Toimitusjohtaja, Business Tampere ja Visit Tampere Oy
    harri.airaksinen(at)businesstampere.com
    p. 040 504 1215

    Jouni Myllymäki
    Asiakkuusvastaava, teollisuus
    jouni.myllymaki@businesstampere.com
    p. 050 434 5820

    Pasi Julkunen
    MexLink Oy
    pasi.julkunen@mexlink.fi
    p. 040 527 1000

     

    Takaisin ylös