Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Tampereen lentoliikennemarkkinointi sai kansainvälistä tunnustusta

    Tampere on niittänyt mainetta suosittuna matkakohteena Euroopassa. Kuva: Laura Vanzo.kuvalauravanzo

    Tampere on mukana Routes Marketing Awards -kilpailussa. Eurooppalaisten lentoyhtiöiden reittisuunnittelusta vastaavat tahot ovat äänestäneet Tampereen viiden parhaan markkinointiviestijän joukkoon yhdessä Sevillan, Vilnan, Kroatian ja Wienin kaupungin kanssa. Voittaja valitaan Saksan Hannoverissa huhtikuussa 2019.

    businesstampere_kuva lauravanzo
    Tampere on niittänyt mainetta suosittuna matkakohteena Euroopassa. Kuva: Laura Vanzo.

    Vuosittain järjestettävä Routes Marketing Awards lähestyy jälleen. Lentoalan tärkeimmän markkinointikilpailun tavoitteena on ollut vuodesta 1997 lähtien nostaa esiin onnistunutta kohdemarkkinointia Euroopassa. Ehdokkaat valitaan erinomaisten markkinointitulosten ja lentoliikenteen kasvun perusteella, ja valinnan suorittavat eurooppalaisten lentoyhtiöiden reittisuunnittelusta vastaavat tahot.

    – On hienoa, että lentoyhtiöt ovat huomioineet Tampereen matkakohteena. Ehdokkuus tukee meneillään olevia reittineuvotteluja ja tekee Tampereen näkyväksi myös niille lentoyhtiöille, jotka eivät vielä lennä Tampereelta, sanoo Tampereen lentoliikenteen kehitysjohtaja Marja Aalto.

    Tämän vuoden kilpailun tuomaristossa istuvat mm. Matthew Yarrow, Head of Network Planning (Virgin Australia), Michael Ambs, Head of Airport and Tourist Board Relations (Norwegian) ja Eric Bordeleau, Director, Network Planning (Air Canada).

    Tampereen kilpakumppaneina ovat Sevilla, Vilna, Kroatia ja Wien. Voittaja pääsee suoraan maailmanlaajuiseen World Routes Marketing Awards -kilpailuun.

    – Kisaamme kovassa seurassa. Nyt toivotaan, että tinkimätön yhteistyö koko seudulla tekee vaikutuksen valintapaneeliin ja päästään Hannoverissa pokkaamaan poika kotiin, Aalto jatkaa.

    Laajaa ja innovatiivista markkinointiyhteistyötä

    Tampere-Pirkkalan lentoasema ylitti viime vuonna reilusti sille asetetut odotukset. Lentoaseman matkustajamäärä viime vuonna oli yhteensä 228 096, ja lentojen määrällä mitattuna Tampere-Pirkkala on Suomen toiseksi operoiduin kenttä heti Helsinki-Vantaan lentoaseman jälkeen. Kenttä on myös Suomen toiseksi kansainvälisin lentoasema: sen matkustajista jopa 96 prosenttia suuntaa maailmalle.

    Tampereen lentoasema on koko keskisen Suomen kotikenttä, ja siksi yhteistyö on ollut alusta asti tärkeää. Lentoliikenteen alueellisesta kehitystyöstä vastaa Business Tampere, mutta työtä on viety eteenpäin kuntien, kaupungin ja paikallisten yritysten kanssa. Markkinointiviestinnässä tukena on ollut tamperelainen mainostoimisto Jenga Markkinointiviestintä Oy ja paikalliset jääkiekkojoukkueet Tappara ja Ilves.

    – Alueen menestyksen takaaminen on meidän kaikkien yhteinen tehtävä. Yhdessä olemme päässeet luomaan monipuolista ja varsin lennokasta markkinointiviestintää, iloitsevat Tapparan Jarkko Vanamo ja Ilveksen Lasse Fihl.

    Routes Marketing Awards järjestetään huhtikuussa Saksan Hannoverissa, ja se on osa kansainvälistä lentoalan messutapahtumaa Routes Europe 2019.

    Kotimaan markkinointia on tehty yhteistyössä paikallisten jääkiekkojoukkueiden kanssa. Katso video:

    Lisätietoja:

    Marja Aalto
    Lentoliikenteen kehitysjohtaja, Business Tampere
    marja.aalto@businesstampere.fi
    p. 040 631 9211

    Takaisin ylös