Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Tampereen kaupunkiseutu: Nokia

    Nokia Tehdassaari

     

    Nokia Tehdassaari
    Kuva: Nokian kaupunki

    – Mistä Nokia tunnetaan, elinkeinojohtaja Tiina Laakkonen?

    Nokialle antaa leimaa vahva teollinen perimä. Aivan ydinkeskustassa tehdään edelleen renkaita ja pehmopaperia, Linnavuoressa toimivat Patria, Agco Power ja Purso. Suurten yhtiöiden investoinnit vahvistavat uskoamme siihen, että ne aikovat pysyä täällä edelleen. Toisaalta tiedostamme, että yritystoiminta muuttuu, ja suuri osa uusista työpaikoista syntyy Nokiallakin pk-yrityksiin.

    Nimenä Nokia herättää tietysti huomiota kansainvälisissä piireissä. Kun kertoo olevansa kaupungista nimeltä Nokia, saa aina keskustelun aikaan.

    Bio- ja kiertotalouden ECO3-alue tiedetään ja tunnetaan kansainvälisesti. Se tarjoaa yrityksilleen synergiahyötyjä – yhden jäte on toisen hyödynnettävä jae – ja aitoa yritysyhteistyötä kiertotaloudelle varta vasten suunnitellussa ympäristössä. Nokian kaupunki on sitoutunut kiertotalouteen ja sen edistämiseen.

    – Mistä muodostuu Tampereen seudun vetovoima?

    Väestöpohja, osaaminen, koulutus ja päälle hyvät liikenneyhteydet – siinä kombo, jolla Tampereen kaupunkiseutu houkuttaa yrityksiä. Meidän tehtävämme on varmistaa, että kun sijoittuja on kiinnostunut Nokiasta, hän saa meiltä nopeaa palvelua. Jos katsoo viime vuoden tonttimyyntiä, meille on tullut melko runsaasti yrityksiä Tampereen kaupunkiseudun ulkopuolelta.

    Seudullinen elinkeinostrategia tuo jäntevyyttä ja nostaa esille kärkialat, joita edistämme johdonmukaisesti yhdessä. Kunnissa tehdään ruohonjuuritason työtä ja paikallista kehittämistä lyhyemmällä aikavälillä, Business Tampereen kanssa taas rakennetaan seudun tulevaisuutta pitemmällä jänteellä.

    Nokia Papu Design
    Kuva: Papu Design, Riikka Kantinkoski

    Vastuullisuus ja tekstiilialan muuttaminen sisältäpäin ovat olleet alusta lähtien keskeinen osa Papu Designin ideaa. Perustaja Anna Kurkelan valinnoista on kehittynyt kansainvälinen vaatebrändi ja yritys.

    – Miksi Papu Design on Nokialla, verkkoliiketoimintajohtaja Jussi Kurkela?

    Papu perustettiin aikanaan Nokialle varmaankin lähinnä siksi, että Nokia on ollut mukava paikka asua. Olemme edelleen selkeästi nokialainen yritys, ja meillä on toimipiste Helsingissä, koska siellä pitää näkyä. Palaverit ja tapaamiset ovat monesti Helsingissä, minne on tästä aivan älyttömän helppo lähteä junalla.

    Oli hyvä päätös perustaa yritys Tampereen seudulle. Täällä oli alkuvaiheessa helppo asioida viranomaisten kanssa, päästä käsiksi julkisiin rahoituksiin ja hankkeisiin, jotka auttoivat nuorta yritystä eteenpäin. Verkostoista voisi mainita esimerkiksi muotoilu- ja kaupunkikulttuuria kehittävän DesignOnTampereen. Se on voimissaan ja tarjoaa hyviä kontakteja ja osaamista.

    – Miten Papu Design kansainvälistyy?

    Olemme hakeneet kansainvälistymiseen keinoja, joissa pienellä panostuksella saataisiin iso vaikutus. Alkuun tieto Papusta lähti leviämään suorastaan hämmentävän nopeasti. Nyt kilpailu on kiristynyt, joten mekin teemme enemmän töitä: etsimme sopivia myyntiagentteja, käymme messuilla, hankimme näkyvyyttä. Instagram on tärkeä työkalu, kun tietää, miten siellä pitää toimia.

    Verkkokauppa on ollut meillä aina todella vahva ja kasvanut hurjasti. Ulkomaille alkaa mennä merkittäviä määriä tuotteita, ja lisäksi meillä on tukkuasiakkaita Yhdysvalloissa, Euroopassa ja jo Aasiassakin.

     

    Agiler tekee IoT-ratkaisuja yritysasiakkaille. Se on toimitusjohtajansa sanoin ”kypsien yrittäjien startup”, jonka tiimillä on vuosikymmenten kokemus alalta.

    – Miksi Agiler on Nokialla, toimitusjohtaja Jarkko Miettinen?

    Nokialainen teollisuusalue on logistisesti hyvä paikka yritykselle, joka tekee tuotekehitystä ja pienimuotoista kokoonpanoa. Neliöhintakin on täällä todella kohtuullinen.

    Sijainti on myös siinä mielessä sopiva, että osa meistä asuu Nokialla, osa Ylöjärvellä ja Tampereella, ja moni työntekijöistämme haluaa pysyä tällä seudulla. 

    Suomi on meille kohtuullisen pieni markkina, joten toimintamme on vientivetoista ja työ vaatii melko paljon matkustamista. Ulkomaille pääsee lentäen Pirkkalasta, eikä junalla Helsingissä käyminen ole mikään ongelma. Pirkanmaan alueella on silti meille asiakaspotentiaalia, ja toisaalta opiskelijoita eli mahdollista tulevaa työvoimaa. Kasvuyrityksenä haemme jatkuvasti lahjakasta väkeä haastaviin tehtäviin. Kannattaa ottaa yhteyttä!

    – Miten yhteistyö toimii Tampereen seudulla?

    Meille keskeinen RFID-teknologia juontaa juurensa tällä seudulla 90-luvun lopulle, jolloin Raflatac alkoi kehittää sitä. Siitä korkeakoulusta on lähtöisin kymmenkunta yritystä, joiden keskinäinen verkosto antaa mahdollisuuksia kehittää liiketoimintoja myös yhdessä.

    Seutuyhteistyöstä nostaisin esille julkisen puolen ohjelmat ja hankkeet, joissa yrityksillä on mahdollisuus kokeilla teknologioita kaupunkiympäristössä, vaikkapa jäte- tai energiahuollossa, tai sitten yhdessä jonkin isomman teollisuusyrityksen kanssa.

    Takaisin ylös