Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Tampereen Kannen alue – paikka jossa yritysten kannattaa sijaita

    Talvipuutarha 3
    Kuva: Havainnekuva_COBE & Lundén

    Kannen alueesta rakentuu pääradan varrelle Tampereen ydinkeskustaan uniikki uusi kaupunginosa, joka tarjoaa yrityksille tulevaisuuden toimintaympäristön ja merkittäviä uusia asiakasvirtoja liikenneyhteyksien solmukohdassa. 

    Tampereelle on syntymässä ainutlaatuinen ja kansainvälisessäkin mittakaavassa kunnianhimoinen kaupunginosa, joka yhdistää elämykset, palvelut, työpaikat ja asumisen. Kannen alueelle on jo kymmenen viime vuoden aikana rakennettu muun muassa uusia hotelleja ja useampia business parkeja. Uudeksi maamerkiksi on noussut joulukuussa 2021 avautuva Euroopan ensimmäinen keskusta-areena.

    Kannen alueen rakentaminen jatkuu aina vuoteen 2035 saakka. Sinne toteutetaan muun muassa useita tornitaloja, uusi matkaterminaali ja puistoalue. Yksi eniten huomiota saaneista kohteista on ollut vanha tavara-asema ja sen uusi tulevaisuus.

    – Yrityksille Kannen alue tarjoaa Suomen houkuttelevimmassa kasvukeskuksessa parhaan paikan toimia – tai vähintään näkyä ja hyödyntää alueen palveluja, toteaa hankejohtaja Tero Tenhunen Tampereen kaupungilta.

    Kannen alue 2

    Mikä tekee Kannen alueesta parhaan?

    Kannen alueen vahvuus on sijainti rautatien välittömässä läheisyydessä ja liikenteen solmukohdassa. Alue tarjoaa suuret ja uudenlaiset asiakasvirrat sekä yritysten muuttuviin tilatarpeisiin vastaavat ratkaisut. Heti aseman tuntumassa taas on kaupungin keskustan palveluja, hotelleja, kulttuurikohteita, yliopisto, huvipuisto ja paikkoja joissa voi rentoutua luonnon äärellä.

    – Sijainti on erittäin kilpailukykyinen, sillä matkustaminen pääkaupunkiseudulle ja muualle Suomeen on sujuvaa. Kannen alueelle on helppo kulkea töihin kauempaakin. Tulevaisuudessa Suomirata-hanke parantaa yhteyksiä entisestään, Tenhunen sanoo.

    Tampereen vetovoimaisuus on monella tapaa tutkittu juttu ja näkyy tilastoissa: kaupunki kasvaa noin 3000 asukkaan vuosivauhtia ja seudulle sijoittuu kiinnostavia yrityksiä, joukossa isoja kansainvälisiä nimiä. Tuorein tutkimustieto on Taloustutkimukselta, joka kartoitti Kuntien imago 2020 -kyselyssä elinkeinoelämän päättäjien mielipiteitä. Tampereen kaupunkiseutu pärjäsi siinä hienosti.

     

    – Kiitosta saivat liikenteellinen sijainti, työvoiman saatavuus, toimivat yhteydet alueen oppilaitoksiin, innovaatioiden tukeminen sekä lisäksi hyvä kuntayhteistyö ja markkinointi, kertoo Business Tampereen toimitusjohtaja Harri Airaksinen.

    Liikenne- ja asiakasvirrat

    Asemanseutujen kehittäminen monipuolisiksi ympäristöiksi ja asuinalueiksi sekä tiiviisti osaksi keskustan palveluita on kansainvälinen suuntaus. Miellyttävät, kiinnostavat ja toimivat liikenteen solmukohdat ovat vetovoimaisia ympäristöjä niin yrityksille kuin asukkaillekin.

    – Vuositasolla Kannen alueen läpi kulkee 20 miljoonaa ihmistä. UROS LIVE -areena tuo asiakasvirtoihin oman ulottuvuutensa, sillä se vetää alueelle yli miljoona henkeä vuodessa, Tenhunen sanoo.

    – Kannen alue ei perustu pelkästään aluetalouden kautta tulevaan kysyntään vaan sinne tavoitellaan myös kansainvälistä kävijäkuntaa, siis aidosti merkittävää lisäkysyntää ja uusia asiakassegmenttejä, Airaksinen toteaa.

    Koronapandemian vielä jatkuessa massiivisten konferenssien, konserttien ja urheilutapahtumien hehkuttaminen voi tuntua ennenaikaiselta. Airaksinen muistuttaa kuitenkin, että matkailussa on todennäköisesti odotettavissa poikkeuksellisen suuri kysynnän elpyminen, jolle on syytä rakentaa pohjaa hyvissä ajoin.

    Vastauksia muuttuviin tilatarpeisiin

    Millaisia toimitiloja yritykset haluavat nyt ja lähitulevaisuudessa? Etätyö on ottanut kelpo loikan koronapandemian takia ja voi vastaisuudessakin vaikuttaa toimitilojen tarpeeseen. Tenhunen ennustaa, että tulevaisuuden toimitilat keskittyvät juuri Tampereen Kannen tapaisille alueille. Vaikka työt on mahdollista tehdä etänä ja kotona, ihmisten kohtaamisia tarvitaan edelleen.

    – Kannen alueelle on jo syntynyt muuntojoustavia ja moderneja tiloja, kuten Technopolis Asemakeskus. Alue kokonaisuudessaan muodostaa ekosysteemin, josta yritykset voivat löytää kumppanuuksia, asiakkaita, työntekijöitä ja palveluja työntekijöilleen, Tenhunen sanoo.

    Entä miten innokkaasti tulevaisuudessa lähdetään kokouksiin ja seminaareihin? Etäosallistuminen säilynee niissäkin joustavana mahdollisuutena, ja kynnys lähteä paikan päälle voi nousta. Kannen alueen tarjonta voi olla juuri se syy, joka saa ihmiset liikkeelle.

    – Tulevaisuudessa haetaan kokoukselle lisäarvoa. Ei riitä, että kokoonnutaan ja ruokaillaan yhdessä, vaan ohjelmassa pitää olla vaikkapa jokin maailmanluokan keikka tai peli, jotta osallistujia tulee paikalle kauempaakin, Airaksinen pohtii.

    Älykkään kaupungin kuvaan kuuluu, että Kannen alueesta tulee myös yrityksille ja tutkimuslaitoksille kiinnostava kokeilu- ja testialusta. Uusia teknisiä ratkaisuja ja palvelukonsepteja on mahdollista kokeilla tehokkaasti modernissa kaupunginosassa, jossa liikkuu suuria väkimääriä.

    Elinvoimaa koko keskustaan

    Kannen alue on jo sellaisenaan merkittävä kokonaisuus, mutta liikenneyhteyksien vahvistuminen ja asiakasvirtojen kasvu tuovat elinvoimaa Tampereen koko keskustaan ja laajemmin kaupunkiseudulle.

    Kannen alue lisää kaupungin keskustaan myös merkittävän määrän uusia asukkaita, jopa 6000 urbaanin asumisen ystävää.

    – Kannen alueella on mielenkiintoisia kohteita ja elämää läpi vuorokauden.  Tavoitteena on luoda viihtyisä alue, jossa voi tuntea olonsa turvalliseksi ja josta ei ole kiire pois, Tenhunen kuvaa.

    Lue lisää Kannen alueesta Tampereen kaupungin hankesivuilta.

    Teksti: Päivi Stenroos

    Takaisin ylös