Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Nyt se on tutkittu: Tampereella on hyvä fiilis!

    Hiedanranta Laura Vanzo 3

    Viime keväänä kaupunkilaisilla ja alueella vierailevilla oli mahdollisuus kertoa millainen fiilis Tampereella on. Toukokuun kahden viimeisen viikon aikana tamperelaislähtöisen HappyOrNotin fiilismittarit kirjasivat yli 13 000 fiilistä ja tulosten perusteella voidaan reilusti sanoa, että Tampereen seudulla vallitsee kaiken kaikkiaan hyvä fiilis. Jääkiekkokaupungissa ei liene yllätys, että paras fiilis vallitsi mittausviikoille osuneessa Keskustorin MM-kultamitalijuhlassa.

    Suomi on valittu toista kertaa peräkkäin YK:n vuosittaisessa onnellisuusraportissa maailman onnellisemmaksi maaksi ja Tampere on jo pitkään pitänyt kärkisijaa Suomen vetovoimaisimpana kaupunkina Taloustutkimuksen muuttohalukkuuskyselyssä. Tampereen vetovoimasta on nyt saatavilla myös mitattua tietoa.

    Hiedanranta Laura Vanzo 3
    Tampereella vallitsee tutkistusti hyvä fiilis! 🙂 Kuva: Laura Vanzo

    Toukokuun 20.-31.5. välisenä aikana kaupunkilaisilla ja alueella vierailevilla oli mahdollisuus kertoa millainen fiilis Tampereella on, kun Business Tampere ja Visit Tampere toteuttivat yhteistyössä tamperelaislähtöisen HappyOrNotin kanssa fiiliskyselyn Tampereen kaupunkiseudun alueella. Kaupunkilaisten sekä vierailijoiden Tampere-fiiliksen mittauspisteitä vietiin ympäri Tampereen seutua paikkoihin, joissa eri-ikäiset Tampereen seudulla asuvat ja vierailevat liikkuvat. Mittareita oli mm. Ratinan kauppakeskuksessa, Särkänniemessä, Tampere-Pirkkalan lentoasemalla, toreilla ja Hämeenpuistossa. Mittauslaitteet matkasivat mukana myös seudulla järjestetyihin yritys- ja juhlatilaisuuksiin, työtapaamisiin, harrastuksiin… osuipa mittausajankohtaan yhdet MM-kultajuhlatkin Keskustorille.

    Fiiliksiä jaettiin ahkerasti

    Vastaajat olivat innostuneita ja jakoivat fiiliksiä ahkerasti. Moni kertoi ääneen olevansa iloinen mittauksesta ja helposta tavasta osallistua, sillä fiiliksensä pystyi jakamaan valitsemalla laitteen neljästä vaihtoehdosta sopivan hymiön. Eniten fiilispalautteita jäi haaviin Ratinan kauppakeskuksen ja Pyynikin munkkikahvilan mittauspisteiltä.

    Ja tältä fiilismittauksen tulokset sitten näyttävät:

    • 14 päivän urakan tuloksena fiiliksiä kertyi yhteensä 13 052 kpl.
    • 85% vastanneista osoitti fiiliksensä vaaleanvihreällä tai tumman vihreällä hymiöllä, eli koki fiiliksen olevan hyvä tai erittäin hyvä, joista kaksikolmasosaa eli 69% prosenttia kertoi fiiliksensä olevan erittäin hyvä.
    • Mittausviikkojen paras fiilis vallitsi keskiviikkoiltana 29.5. järjestetyssä MM-kultamitalijuhlassa. 99 % juhlassa vastanneista oli sitä mieltä, että fiilis Tampereella on hyvä tai erittäin hyvä.
    • Tampere-fiilis on paras torstaisin ja perjantaisin sekä aamuisin ja iltaisin.
    • Fiilis laskee lounaan jälkeen, mutta paranee jälleen iltapäivän ja illan edetessä.
    • Vastaajista vain 15 % mielestä fiilis Tampereella on huono tai erittäin huono.

    HoN visit tre facebook 02 1

    Tampere-Pirkkalan lentokentällä tehtiin havaintoja, että muutamat Tampereella tappion kokeneet urheilujoukkueet saattoivat päätyä painamaan punaisia fiilis-hymiöitä. Muilla alueilla vastanneet olivat kertoneet ratikkatyömaan latistavan yleistä fiilistä.

    Tampere-fiilismittaus toteutettiin HappyOrNotin hymiölaitteilla 20-31.5.2019. HappyOr Not on suomalainen, maailmanlaajuisesti tunnetun Smiley-hymiöpalautejärjestelmän kehittänyt yritys, joka pitää pääkonttoriaan Tampereella. Yrityksen helppokäyttöiset hymiölaitteet ovat kirjanneet tähän mennessä jo 1,3 miljardia palautetta ympäri maailmaa. Yritys keräsi tänä syksynä 25 miljoonaa dollaria kasvurahoituskierroksella, jonka johdossa toimii pohjoiseurooppalainen pääomasijoittaja Verdane. Lue lisää: https://www.happy-or-not.com/

    Takaisin ylös