Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    IPR.VC-rahasto haluaa valjastaa pohjoismaisen tarinankerronnan valtavan liiketoimintapotentiaalin – Tampereen TV- ja elokuvakentällä menestyksen eväät

    Mediapolis OP4 8637 Opa Latvala

    Tampereella toimii useita tuotantoyhtiöitä, joilla on vahvoja näyttöjä kansallisesti ja kansainvälisesti kiinnostavien televisio- ja elokuvasisältöjen tuottamisesta. Seudun osaamiseen kätkeytyy mittavaa, alihyödynnettyä, liiketoimintapotentiaalia. Alan mahdollisuudet nähdään selvästi uudessa suomalaisessa IPR.VC Fund II -pääomarahastossa, joka sijoittaa elokuviin, tv-tuotantoihin, interaktiivisiin sisältötuotteisiin ja niitä tekeviin yhtiöihin Suomessa ja muualla Euroopassa.

    Tanu Matti tuominen
    Tanu-Matti Tuominen

    Netflixin ja HBO:n kaltaisten kansainvälisten jättien sekä kansallisten suoratoistopalveluiden kilpailun kiristyessä, on kaikilla toimijoilla entistä enemmän painetta tarjota katsojille myös paikallisia sisältöjä, sekä löytää kansainvälisestä viihdetarjonnasta ne kirkkaimmat helmet, jotka voidaan viedä kymmeniin, ellei satoihin maihin. Kasvava kysyntä tarjoaa pohjoismaisille, suomalaisille ja tamperelaisille tuotantoyhtiöille merkittävän väylän kansainvälisille markkinoille.

    Tätä väylää rakentaa konkreettisesti myös IPR.VC Fund II -pääomarahasto. Rahasto haluaa osaltaan puuttua erityisesti kotimaisten mediasisältöjen rahoitusvajeeseen.

    IPR.VC:n perustajaosakkaan Tanu-Matti Tuomisen mukaan sijoittajat eivät ole oivaltaneet perinteisten mediasisältöjen arvoa. Sijoituksia on kohdennettu erityisesti mediateknologiaan ja peliteollisuuteen. Tuominen kumppaneineen hamuaa vastaavia menestystarinoita tv- ja elokuva-alalle.

    ”Saatavissa olevalla rahoituksella on ollut suuri merkitys jo nähdyssä pelialan nousussa, rahoitusta ovat tuoneet sekä Business Finland että yksityiset sijoittajat. Peliteollisuus on muutettu pienestä alihankinta-alasta omaksi isoksi tuotebisneksekseen. Haluamme nyt saada saman muutoksen aikaan tv- ja elokuvapuolella. Alat ovat olleet pitkään alipalveltuja rahoituksen ja muun tuen suhteen. Ne ovat kasvava ja merkittävä osa-alue, joka on jäänyt liian vähälle huomiolle”, Tuominen peräänkuuluttaa

    Sijoituskohteena eurooppalaisia mediasisältöjä ja -yhtiötä

    IPR.VC-pääomarahaston sijoituksista enemmistö toteutetaan yhteistyössä kansainvälisten jakeluyhtiöiden kanssa, ja tarkoituksena onkin tätä kautta rakentaa vientikanavaa suomalaisille mediatuotteille.

    ”Tampereella on paljon alan osaamista, mutta se on paljolti alihankintapuolta. Se työllistää ja on tärkeä palvelubisnes, mutta sen jalostusasteessa on omat rajoituksensa. Alan toimijoiden pitäisi hyödyntää tilaisuudet rakentaa omia brändejä ja omia tuotteita, joiden oikeuksia ja tekemistä hallitsee itse. Se merkitsee myös suurempaa riskinottoa ja vastuunkantoa”, kuvailee Tuominen.

    IPR.VC on kiinnostunut tuotannoista, jotka tehdään alusta asti kansainväliset markkinat mielessä. Tarinasta tulisi löytyä yleismaallisesti ihmisen arkea koskettavaa samaistumispintaa ja psykologisia elementtejä.

    ”Suomessa seurataan nykyisin japanilaista saippuaoopperaa ja Sorjosta katsotaan Uudessa-Seelannissa. Tämä on muuttunut suoratoistopalveluiden myötä: ihmisillä on oikea valinnanvapaus. Esimerkiksi kansainvälisesti kiinnostavan Sorjosen elementtejä ovat laadukas tarina, kiinnostavat hahmot sekä genrestä riippumatta mukaan nivottu psykologia ja perhedraaman elementit. Ongelmat, joihin jokainen ihminen voi samaistua”, kuvailee Tuominen.

    Kansallisia omalaatuisuuksia ei kannata peitellä.

    ”Suomessa kannattaa myös hyödyntää se, mikä täällä on ainutlaatuista: luontoa ei tarvitse lavastaa. Omalaatuiset suomalaiset hahmot ovat ainoastaan iso plussa.”

    Mediapolis OP4 8637 Opa Latvala
    Kuva: Opa Latvala

    Tavoitteena 21 prosentin vuosituotto sijoittajille

    Ensimmäinen IPR.VC I -rahasto perustettiin neljä vuotta sitten, jolloin sen pääoma oli 20 miljoonaa. Nyt II-rahastossa on sen käynnistyessä 42 miljoonaa euroa ja pääomia havitellaan kasvattamaan 60–70 miljoonaan. ”Tuottotavoite sijoittajille on 21 prosenttia vuosituotoksi laskettuna”, Tuominen kertoo.

    Miksi mediaan kannattaa ylipäätään sijoittaa? Tuomisella on tähän yksiselitteinen vastaus:

    ”Eurooppalaisessa tarinabisneksessä on 4 500 vuoden jatkuva menestys, joka ei ole riippuvainen taloussuhdanteista. Aineettomissa oikeuksissa on Euroopan mahdollisuus, oli se sitten mediasisältöjä, pelejä, ohjelmistoja, tekoälyteknologiaa tai tarinoita.”

    Business Tampereen median liiketoiminnan kehitysjohtaja Ilkka Rahkosen mukaan IRP.VC on suomalaisten media-alan rahastojen kentällä uraauurtava.

    ”Tässä ollaan tietyllä tavalla muodostamassa uutta mallia. Kun aiemmin tuottajat ovat toimineet alihankkijoina eri kanaviin ja jakeluun, nyt ollaan rakentamassa täysin uudenlaista väylää luoda kansainvälisiä menestystarinoita. Yritysten oma IPR kehittyy tämän myötä.”

    Rahaston sijoittajajoukkoon kuuluu valtion pääomasijoitusyhtiö Tesi, Kasvurahastojen Rahasto III, eläkesijoittajia, perheiden ja sukujen sijoitusyhtiöitä, taide- ja kulttuurisäätiö sekä rahaston managerit.

    Takaisin ylös