Tampereen seutu on ennakkoluulottomien ja kasvunnälkäisten yritysten koti. Meillä ei seurata muita, vaan kuljemme askelen edellä. Täällä keksitään uutta ja katsotaan tulevaisuuteen. Monessa asiassa olemme maailman parhaita. Kansainvälisesti meidät tunnetaan erityisesti älykkäistä koneista ja laajasta ict-osaamisesta.
Tampereella on globaaleja suuryrityksiä, ketteriä alihankkijoita ja Suomen aktiivisin startup-yhteisö, jossa moni pieni toimija on kehittynyt menestyväksi kasvuyritykseksi. Lisäksi Tampere on uusien osaajien keskus, sillä kaupungissa on yli 50 000 opiskelijaa. Olemme hyvissä ajoin oivaltaneet, että erikokoisten yritysten, laadukkaiden oppilaitosten sekä tutkimus- ja kehitysalan organisaatioiden tiivis yhteistyö vauhdittaa meitä kaikkia. Vahva teollisuus saa tukea myös muiden toimialojen menestyksestä, seutumme tunnetaan esimerkiksi alykkään koneenrakennuksen, kuvantamisen, kiertotalouden ja luovien alojen osaamisesta.
Tehrään tästä ny numero!
Tampere sijaitsee Suomen parhaalla paikalla, keskellä kaikkea ja kaikkia. Me tamperelaiset olemme sen aina tienneet, mutta numerot kertovat saman muillekin.
Alle 2 tunnin ajomatkan sisällä Tampereen kaupunkiseudusta
- toimii 80 % Suomen teollisuudesta*
- tehdään 80 % patenttihakemuksista
- investoidaan 80 % tutkimus- ja kehittämistoiminnan menoista
- asuu 70 % työikäisestä väestöstä
- asuu lähes 70 % korkea-asteen koulutuksen saaneista
Tampereen seudulla
- on 1300 ICT-yritystä
- on 4700 AI:n ja analytiikan parissa työskentelevää asiantuntijaa
- on yli 50 000 opiskelijaa korkeakouluissa ja ammattiopistossa
- joka kuudes tamperelainen on opiskelija
- suurimmat tamperelaisten ikäluokat ovat 20–34-vuotiaat
*) luku perustuu liikevaihtoon, ja euroina se on 98 miljardia
Lähteet: Tilastokeskus ja PRH, 2019
Tampere houkuttelee osaajia ja kouluttaa nuoria
Menestyäkseen teollisuuden on kyettävä yhdistämään ja hyödyntämään useita uusia teknologioita. Esimerkiksi tekoäly, automaatio, robotiikka, IoT sekä materiaali- ja valmistustekniikat, kuten 3d- ja nanoteknologia, luovat mahdollisuuksia muun muassa konenäkösovelluksiin ja ennakoivaan ylläpitoon. Kun teollisuus nojaa yhä vahvemmin teknologiaan sekä palveluihin, osaavan ja oppimiskykyisen työvoiman arvo korostuu.
Tampereen kaupunkiseutu on kahdeksan kunnan muodostama kasvukeskus ja Suomen toiseksi suurin talousalue. Täällä asuu yli puoli miljoonaa onnekasta, ja asukasmäärä kasvaa joka vuosi. Tutkimusten mukaan Tampere on kaupunki, johon suomalaiset mieluiten muuttaisivat.
Koska seutu houkuttelee uusia osaajia, korkeakoulutettua työvoimaa on hyvin saatavilla. Lisäksi työmarkkinoille siirtyy osaavia nuoria arvostetuista opinahjoistamme. Tampereen korkeakouluissa ja ammattiopistossa on yli 50 000 opiskelijaa. Nuorille tehtävissä kyselyissä Tampere on vuodesta vuoteen maan suosituin opiskelukaupunki.
Yhteistyöllä vahvistetaan Tampereen seudun uudistuvaa teollisuutta
Tampere tunnetaan jo johtavana teollisuuskaupunkina Euroopan ja maailmanlaajuisesti. Seudun vahvaa teollista perimää halutaan jatkaa ja sen uudistumista vahvistaa. Vetovoimaisimman teollisen kasvualustan rakentaminen ja ylläpitäminen onkin kirjattu yhdeksi strategiseksi tavoitteeksi Tampereen kaupunkiseudun elinkeinostrategiaan 2020-2025. Yhteistyö yritysten, yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa seudun teollisuuden uudistumisen vahvistamiseksi jatkuu.
Me Business Tampereessa tuomme toimijat yhteen seudullisten yritys- ja innovaatioekosysteemien kautta, toiminnalla autamme kasvattamaan kaikkien osaamista ja lisäämme seudun houkuttelevuutta työpaikkana.
Tervetuloa Suomen teollisuuden pääkaupunkiin – Tampereelle!
Tampere on kasvun paikka. Täällä on kaikki, mitä yritys tarvitsee menestymiseen kotimaisilla ja globaaleilla markkinoilla, kuten poikkeuksellisen hyvä keskittymä koneenrakennus- ja ict-ammattilaisia sekä teollisuus 4.0 -osaamista, alihankkijoita ja yhteistyökumppaneita.
Tampereella tehdään huippututkimusta ja tarjotaan laadukasta koulutusta. Yritysten yhteistyö niin tutkijoiden kuin oppilaitostenkin kanssa on tiivistä. Lisäksi täältä on hyvät tie-, raide- ja lentoyhteydet Suomeen sekä ulkomaille. Suomen suurimpiin satamiin on sujuva raideyhteys.
Tampere on Suomen teollisuuden pääkaupunki, ja yhä useammat yritykset tuovat tuotekehitysyksikkönsä Tampereelle. Tulkaa mukaan luomaan uusia menestystarinoita! Me tiedämme, että seutu on jatkossakin maan vetovoimaisin teollinen kasvualusta. Autamme teitä näkemään kulman taakse ja muokkaamaan teollisuuden tulevaisuutta.
Etsitkö uutta toimipaikkaa yrityksellesi? Ota yhteyttä, me autamme.
Asiakkuusvastaava, teollisuuden tutkimus ja kehitys & Tiiminvetäjä, teollisuus
040 735 5177