Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Hannele Lauri pääroolissa Johanna Vuoksenmaan uudessa Tampereella tehtävässä elokuvassa

    Film Tampere

    Tampereesta on muodostunut kotimaisten elokuvien polttopiste, sillä seudulla tullaan kuvaamaan kuluvana vuonna lukuisia elokuva- ja TV-tuotantoja. Näistä ensimmäinen on Johanna Vuoksenmaan elokuva 70 on vain numero , jonka pääroolissa nähdään Hannele Lauri. Viime vuonna betoni-Jussilla palkittu Lauri näyttelee ensimmäistä kertaa kokoillan elokuvan ainoaa pääroolia.

    70 on vain numero kertoo lämpimän komediallisella tavalla suositun naisartistin Seija Kuulan (Hannele Lauri) kasvutarinan. Vaikka jumalattaret eivät täytä vuosia, tuo rakkaus eteen asioita, joissa ikä onkin voimavara eikä rasite. Elokuva kuvataan Tampereella kuluvan vuoden maaliskuussa ja kesällä.

    Tampere on käsikirjoittaja-ohjaaja Johanna Vuoksenmaan kotikaupunki ja hän on erittäin iloinen, että oma kaupunki piirtyy nyt valkokankaille. Myös Tampereen luomalla kannustimella on iso taloudellinen vaikutus siihen, että elokuvia kannattaa kuvata Tampereella. Henkilökohtaisesti on mukava päästä tutuille seuduille tekemään töitä, sillä olen itsekin syntynyt ja asunut Tampereella parikymppiseksi asti, elokuvan tuottaja Nina Laurio kertoo.

    Hannele Lauri odottaa myös kuvauksia innolla:

    Aiemmat pääroolini olen jakanut osana ryhmää. Tämä on ensimmäinen pitkä elokuva, jossa näyttelen yksin pääroolia. On jännittävää ja upeaa päästä tekemään moniulotteista roolia, joita on naisille ja varsinkin meille teräsleideille niin harvoin tarjolla. Olen kiitollinen Johanna Vuoksenmaalle hänen valinnastaan ja luottamuksestaan, että pystyn täyttämään roolin vaatimukset. Ei muuta kuin täysillä eteenpäin!

    Elokuvan käsikirjoittaa ja ohjaa Johanna Vuoksenmaa ja se on hänen ihmissuhdetrilogiansa päätösosa. Aiemmat elokuvat 21 tapaa pilata avioliitto ja Viikossa aikuiseksi ovat saaneet yhteensä yli 500.000 katsojaa elokuvateattereissa.

     Olen aivan tolkuttoman innoissani siitä, että vihdoinkin pääsen tekemään komediatrilogiani viimeisen osan ja vieläpä Hannele Laurin kanssa. Teemat ovat isoja, tähdet ovat isoja ja tässä leffassa avataan tunnehanat niin naurun kuin toivottavasti myös itkunkin puolelta täysille, Vuoksenmaa kertoo.

    Elokuva on paitsi fiktiivinen tarina, myös kunnianosoitus suomalaisille naisartisteille ja elokuvassa kuullaan useita koko kansan rakastamia hittejä. Elokuvan tuottaa Dionysos Films Oy, joka on tuottanut myös aiemmat Johanna Vuoksenmaan elokuvat ja mm. elokuvat Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! ja Aurora sekä tv-sarjat Ex-onnelliset ja Karppi. Dionysos Filmsin omistajapohjaa laajennettiin vuodenvaihteessa ja alkuperäisten osakkaiden Riina Hyytiän ja Johanna Vuoksenmaan lisäksi osakkaiksi ovat tulleet tuottajat Nina Laurio ja Leena Mäenpää-Bentley.

    Elokuvassa ovat mukana Suomen elokuvasäätiö, Yleisradio, Tampereen kaupunki ja Film Tampere. Elokuvan levittää Nordisk Film.

    Takaisin ylös