Business Tampereen mukana Alihankinta 2020 -virtuaalitapahtumassa 8.-10.12. - Business Tampere Magazine
Siirry sisältöön Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Business Tampereen mukana Alihankinta 2020 -virtuaalitapahtumassa 8.-10.12.

    Visit Tampere Drone view Tammerkoski DJI 0041 Skyfox Marko Kallio

    Suomen johtava teollisuuden messutapahtuma Alihankinta kokoaa alan yritykset, asiantuntijat ja päättäjät vuosittain Tampereelle. Tänä vuonna Alihankinta järjestetään virtuaalisesti. Kolmen päivän aikana tarjolla on runsaasti live-ohjelmaa. Lisäksi Brella-verkostoitumisalusta mahdollistaa asiantuntijoiden ja ammattilaisten kohtaamiset tapahtuman ympärillä.

    Teollisuuden ykköstapahtuma valtaa verkon 8.–10.12. ja ohjelma pohjaa Datasta bisnestä -teemaan.  Alihankinta 2020 käynnistyy tiistaina 8.12. teemoihin johdattelevilla avajaisilla, joiden aikana palkitaan Vuoden Pää- ja Alihankkijat. Kiinnostavaa keskustelua on luvassa esimerkiksi Heat Grilli: ”Datasta bisnestä – älykkäästi, turvallisesti ja tuottavasti” -teemakeskustelun muodossa heti avajaispäivänä tiistaina.

    Alihankinta-primetimessa Tampereen kaupunkiseudun mahdollisuudet yrityksille

    Business Tampere on Alihankinta 2020 -tapahtuman pääkumppani ja ohjelmavirrassa mukana yritysvieraineen jokaisena tapahtumapäivänä.

    Alihankinta-virtuaalitapahtumaan osallistuminen on kävijöille maksutonta ja osallistumislinkki aukeaa 8.12. klo 8 osoitteeseen: https://alihankintavirtual.fi/. Voit seurata ohjelmaa saman linkin kautta koko tapahtuman ajan.

    Kun ilmoittaudut ennakkoon Business Tampereen ohjelmalähetyksiin, voit merkitä ajankohdan suoraan sähköiseen kalenteriisi. Saat myös tekstiviestimuistutuksen puhelimeesi 15 minuuttia ennen ohjelman alkua.

    Tampereen seudun vahvuudet valmistava teollisuus ja digitaalisuus ruokkivat myös kiertotalousbisnestä. Business Tampereen Alihankinta-studiossa Pirkko Eteläahon ja Raimo Vähämaan vieraana Nokialla ECO3-yrityspuistossa toimivan Ecolanin tuoteryhmä- ja asiakkuuspäällikkö Ari Petäjistö. Katso ECO3-alueen esittelyvideo (englanninkielinen).

    Ilmoittaudu tästä.

    Tutustu ohjelmaan Alihankinta-sivuilla.

    Tampereen seudun vahvaa teollista perimää halutaan jatkaa ja sen uudistumista vahvistaa. Mitä yritys- ja innovaatioekosysteemit ovat ja mitä ne voivat yrityksille tarjota? Miksi toimintaan kannattaa lähteä mukaan? Business Tampereen Heini Wallanderin ja Minna Kinnusen kanssa aiheesta keskustelemassa Puristeteos Oy:n toimitusjohtaja Ville Mäenpää sekä Vaisto Solutions Oy:n Chief Machine Learning Engineer Jokke Ruokolainen.

    Ilmoittaudu tästä.

    Tutustu ohjelmaan Alihankinta-sivuilla.

    Ohjelman tuottaa Sauna from Finland. Ohjelmapaikan tarjoaa Business Tampere.

    Ilmoittaudu tästä.

    Tutustu ohjelmaan Alihankinta-sivuilla.

    Brella-verkostoitumispalvelu virtuaalikohtaamisten paikkana

    Kohtaamisten merkitys on nostettu virtuaalitapahtumassa tärkeään rooliin. Alihankinnan aikana käytössä on fyysisiltäkin messuilta tuttu Brella -verkostoitumispalvelu, joka yhdistää ammattilaiset ja mahdollistaa tuottavat kohtaamiset helposti ja tehokkaasti.

    Alihankinta2020-Brella on jo auki!  Palveluun kirjaudutaan osoitteessa next.brella.io/join/AlihankintaVirtual20 koodilla: AlihankintaVirtual20. Kirjautuminen tapahtuu Google-, LinkedIn- tai Facebook-tunnuksilla. Kirjautua voi myös olemassa olevalla Brella-tilillä tai sellaisen voi luoda tapahtumaa varten. Lue ohjeet Brella-verkostoitumispalvelun käyttöön.

    Myös Business Tampereen asiantuntijat ovat kontaktoitavissa Brellassa ja tapaamisia voi sopia jo ennakkoon tapahtumapäiviä varten. Alihankinta-päivien aikana 8.-10.12. voit tulla jutulle myös yrityssivumme chat-toiminnon kautta tai jättää meille yhteystietosi lomakkeella myöhempää yhteydenottoamme varten. Business Tampereen yrityssivu löytyy Brellan ”Exhibitors” välilehden luettelosta muiden näytteilleasettajien joukosta.

    Lisäksi voit virittäytyä Alihankinta-teemaan lukemalla Smart Tampereen ohjelmajohtaja Seppo Haatajan kolumnin, jossa hän patistaa suomalaisyrityksiä kampeamaan aktiivisesti kuskin paikalle nyt, kun maailmanlaajuiset alihankintaverkostot ovat murrosvaiheessa ja muutos antaa siihen mahdollisuuden.

    Lue myös Tampereen Messujen uutinen Alihankinta 2020 virtuaalisesti -tapahtumasta.

    Tervetuloa mukaan Alihankinta-huumaan kanssamme!

    alihankinta.fi

    Takaisin ylös