Älykkäämpää valaistusta yhteistyöllä - Business Tampere Magazine
Siirry sisältöön

Tampereen Viinikassa sijaitsee kaupungin IoT-testialue. Siellä ulkovalaistuksen ohjausjärjestelmään voi kytkeä erilaisia sensoreita ja ohjata valoja uudella tavalla. Tampereen kaupunki halusi kokeilla, miten valaistusta voitaisiin saada fiksummaksi ja energiatehokkaammaksi. Enlighten Tampere -hackathonissa palkitut voittajat Arcventure, Geniem ja Remod yhdistivät ideansa ja toteuttivat Viinikassa pilottihankkeen.

Kuva: Mirella Mellonmaa

Pilotoinnissa kokeiltiin uusia tapoja ohjata valaistusta niin, että saataisiin lisää valoa sinne, missä ihmiset liikkuvat. Tässä hyödynnettiin anonymisoitua liikennevirtadataa sekä Telialta että Geniemin kehittämästä Tampere.Finland -mobiilisovelluksesta. Tähän tarvittavan reaaliaikaisen rajapintaratkaisun toteutti Arcventure.

– Ratkaisussa data suodattuu laskennan läpi ja muuttaa sen kohdevaloarvoksi katuvaloille, täsmentää Leo Salomaa

Vaikka Telian Smart Tampere -yhteistyöstä syntynyttä väkijoukkojen liikkumisen analytiikkaa on jo hyödynnetty muun muassa kaupunkisuunnittelussa ja julkisen liikenteen suunnittelussa, kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun dataa käytetään kaupunkitekniikan ohjaamiseen.

Datamme sopii moniin käyttökohteisiin, mutta aloitushetkellä ei ole täyttä varmuutta, tuoko data lisäarvoa käyttökohteeseen. Tässä niin kävi, liiketoiminnan kehityspäällikkö Tero Särkiniemi Telialta iloitsee.

Liikkumisdatan lisäksi valojen ohjauksessa testattiin Tampereen 3D-kaupunkimallin hyödyntämistä. Remodin idea oli ohjata valoja 3D-mallin avulla suhteessa aikaan, jolloin varjoisat paikat saisivat kulloinkin enemmän valoa kuin valoisat. Ratkaisu edistäisi valaistuksen älykkyyttä erityisesti auringonnousun- ja laskun aikaan. Arcventuren ja Remodin ratkaisut ovat hyvä esimerkki siitä, miten valaistuksen ohjausta voidaan rikastaa yhdistämällä tietoa eri lähteistä. Mitä enemmän järjestelmään voidaan kytkeä erilaisia virtuaalisia tai fyysisiä sensoreita, sitä älykkäämpää valaistusta saadaan.

 

Ketterän kehityksen haasteita

Elokuussa ohjausten toimivuutta testattiin paikan päällä Viinikassa. Siellä huomattiin, että kokonaisuus vaatii vielä hiomista. Viinikan valaistuksen ohjausjärjestelmää kehitetään vielä, eikä siihen ole aiemmin kytketty ulkopuolisten toimijoiden ohjauksia.

– Tässä on tehty pilottia pilotin päälle, se on tuonut omat haasteensa toteutukseen ja aikatauluihin, myöntää projektipäällikkö Maarit Vehviläinen Tampereen kaupungilta.

Paljon on myös saatu selville. Pilotoinnissa todennettiin, että uusien sensorien lisääminen ohjausjärjestelmään on ylipäänsä mahdollista. Lisäksi nähtiin, millaisia haasteita niin sanotuissa älyvaloissa on ja miten niitä voidaan ratkoa. Esimerkiksi Remod havaitsi, että myös säätieto on tärkeää valaistuksen ohjaamisessa, eikä pelkkää 3D-mallia kannata hyödyntää. Myös usean toimijan yhteistyöstä on opittu.

– Näin jälkiviisaana tulee mieleen, että olisi voinut ottaa eri toimijat väliaikaisiin tiloihin yhdessä tekemään tiiviimmin, vaikka pariksi päiväksi, Hannes Junnila Remodista pohtii.

Loppuvuoden aikana varmistetaan, että ulkopuolinen ohjaus toimii järjestelmässä. Pilotoinnin tuloksia hyödynnetään myös syksyllä käynnistyneessä IoT-alustan, ulkovalaistuksen ohjausjärjestelmän ja kaupunkiympäristön tilannekuvasensoroinnin hankinnassa.

Pilottihanke on osa STARDUST- ja 6Aika: Tulevaisuuden toimijariippumaton dataintegraatioalusta CityIoT –projekteja. STARDUST on saanut rahoitusta Euroopan Unionin Horisontti 2020 -tutkimus- ja innovaatio-ohjelmasta (grant agreement No. 774094). CityIoT on Euroopan aluekehitysrahaston rahoittama 6Aika-hanke.

 

Lisätietoja

Maarit Vehviläinen
Projektipäällikkö, Tampereen kaupunki
puh. 050 336 7696
maarit.vehvilainen@tampere.fi

Viinikan IoT-alusta

 

Takaisin ylös