Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Voi hyvää päivää tätä yrityspalveluiden viidakkoa…

    Julkisista yrityspalveluista tulee palautetta ja aiheesta. Toimijoita on lukematon määrä ja kaikilla erilaisia yrityksille tarkoitettuja palveluita. Joku hautoo yrityksiä, joku hioo, joku buustaa, joku sparraa ja joku luovii. Ollaan avoimia ja pilvessä. Tehtaita ja myllyjä piisaa myös muussa kuin teollisessa käytössä, puhumattakaan erilaisista poliksista, joita riittää niin tecnoille kuin medioillekin. Talkoita tehdään ja arvoa luodaan.

    Ja kaikkeen täytyy sotkea englanti – on se niin hienoa puhua startapeista, pitsaamisesta ja liinajattelusta. Ja ne bisnesenkelithän liihottelee joka puolella kuuntelemassa niitä pitsauksia erilaisissa forumeissa ja workshopeissa. Ja myöntää sitten sitä venture kapitaalia. Myönnän, että kansainvälisessä toimintaympäristössä on toisinaan tarpeen käyttää englanninkieltä, mutta kamoon – kyllä meidän pitäisi suomen kielelläkin pystyä asiat ilmaisemaan. Miksiköhän asiat  kuulostaa hienommilta, kun ne sanoo englanniksi? Tiedän, tiedän.. sorrun tähän itsekin jatkuvasti.

    Yrityskehittäjä rakastaa myös kokonaan uusien sanojen kehittelyä. Tampereelta maailmankartalle ovat ponnistaneet ainakin Protomo ja Demola nimiset kaverit. Myös erilaiset lyhenteet sytyttävät – mitä pidempi lause ja mitä hienompi sana muodostuu alkukirjaimista sitä parempi – on yes-keskusta, pibbiä, nyviä, fibania, entreä ja treamia. Kaikki upeita palveluita ja yhteistyön rakenteita, mutta ulkopuoliselle ah niin hepreaa.

    Julkisia yrityspalveluita on toteutettu ja kehitetty hankkeissa ja sekin kyllä näkyy. Hankkeelle on usein keksitty hieno nimi, mutta yrityksen palvelu onkin unohtunut paketoida. Yrittäjä saa sitten laittaa peliin kaiken arvailutaitonsa pohtiessaan, mistä saisi sen itselleen sopivimman palvelun. Tiedon etsintä asettaa omat haasteena – monelle nettisivulle hukkuu uppeluksiin ennen kuin oikea tieto on kolahtanut ruudulle. Huhutaan, että joku yrittäjä on joskus löytänyt itselleen oikean palvelun oikeaan aikaan. Vai liekö tämäkin urbaani legenda?

    Puhelinpalvelut ohjaavat kysyjää eteenpäin ja oikea henkilö langan toiseen päähän löytyy, jos on oikeasti tuuria. Sähköisiä palveluita kehitetään, vaikka yrittäjä arvostaisi kasvokkain tapahtuvaa täsmäpalvelua. Puhutaan monikanavaisista palveluista, mutta yrittäjä olisi onnellinen kun sen oikean tiedon löytäisi edes yhdestä kanavasta.

    Totta puhuen ja vakavasti - Hyvä yrittäjä - me ihan oikeasti yritetään ajatella yrityksesi parasta ja tuottaa sellaisia palveluita, joista olisi yrityksesi toiminnan kehittämiseen paras mahdollinen hyöty. Tampereen seutu on täynnä huippuosaajia yritystäsi varten. Tiedän, että on meillä paljon petrattavaa ymmärrettävyydessä ja asiakaslähtöisyydessä. Mutta sinne olemme matkalla – usko pois – Tampereen seudulla tarjotaan kohta Suomen parhaat ja ymmärrettävimmät julkiset yrityspalvelut juuri sinun yrityksesi tarpeisiin räätälöitynä. Tämä on lupaus.

     

    Kirjoittaja toimii Tredeassa ymmärrettävien yrityspalveluiden unilukkarina

    Takaisin ylös