Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Vahvat startupit ovat Tampereen seudun ylpeys


    Nokian ja Microsoftin hioma osaaminen on jalostunut Tampereen seudulla uudeksi yritystoiminnaksi. Osa näin syntyneistä startupeista on saanut toimintansa todella nopeasti kannattavaksi ja kasvuun kohti kansainvälisiä markkinoita.

    Monet tamperelaisten startupien perustajat olisivat voineet päätyä pääkaupunkiin tai ulkomaille töihin, mutta Tampereessa on oma houkutuksensa. Se on yritykselle hyvä toimintaympäristö ja ihmisille mukava paikka asua. (Kuva: Visit Tampere, Juha Suhonen)

    Kesällä 2016 Tampereen seudulta laitettiin maailmalle viestiä: vapaana on tuhat hyvää ict-ammattilaista, tulkaa ja ottakaa omanne. Kampanja oli paikallisten toimijoiden reaktio Microsoft Mobilen laajoihin irtisanomisiin, ja viesti kuultiin niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

    Nokialta ja Microsoftilta Tampereella vapautuneita osaajia on nyt töissä seudulla ennestään toimineissa yrityksissä, seudulle perustetuissa tutkimus- ja kehitysyksiköissä sekä osaajien itse perustamissa startupeissa.

    – Globaalin suuryrityksen huippuunsa hioma osaaminen on jalostunut uudeksi ja uusiutuvaksi yritystoiminnaksi, ja samalla seudulle on muodostunut huikea osaajaverkosto. Tämä tekee Tampereen seudusta liiketoimintaympäristön, joka mahdollistaa maailmanluokan tuotteiden tekemisen, sanoo asiakkuusjohtaja Oula Välipakka Business Tampereesta.

    Business Tampereen erityisiä ylpeydenaiheita ovat seudun startupit, joissa yhdistyy syvä osaaminen, vankka yhteistyöverkosto ja halu tehdä töitä juuri Tampereen seudulla, mutta alusta lähtien kansainvälisellä otteella. Välipakka nostaa esimerkeiksi kolme yritystä: Treon, Radientum ja Forciot ovat kehittyneet nopeasti kassavirraltaan positiiviksi, työllistävät kukin jo useita henkilöitä, suunnittelevat uusia rekrytointeja ja tähtäävät kasvuun ja kansainvälisille markkinoille.

    – Kaikilla kolmella yrityksellä on taustaa Nokiassa ja Microsoft Mobilessa ja ne tekevät hyvin erilaisia asioita, mutta voivat myös hyötyä toinen toistensa osaamisesta, Välipakka kuvaa.

    Yritysten edustajat ovat yhtä mieltä siitä, että keskinäinen luottamus on yksi alueen startupien merkittävä vahvuus. Kun alueella on osaavia yrityksiä ja monissa niistä entisiä kollegoita töissä, yhteistyömahdollisuudet kasvavat tuntuvasti.

    – Yritys voi tarjota omaa osaamisaluettaan laajempia kokonaisuuksia asiakkailleen, kun osa ratkaisuista tulee muista yrityksistä. Meillä on omassa yhteistyöverkostossamme paljon uusia ja vanhempiakin yrityksiä, kertoo Forciotin toimitusjohtaja Maria Alm.

    – Viimeksi tällä viikolla meillä tarvittiin tarjouspyyntöön toisen yrityksen panosta. Soitimme heille, he ymmärsivät tarpeemme, olivat valmiita auttamaan ja me pystyimme tekemään tarjouksen. Tämä on helppoa, kun luottamus toimii, sanoo Radientumin toimitusjohtaja Jukka Sjöstedt.

    – Meillä on koko Suomen kattava verkosto ja toisaalta kansainvälisessä yrityksessä työskentelystä syntynyt globaali verkosto. Ne antavat meille erinomaiset edellytykset toimia, tiivistää Treonin toimitusjohtaja Joni Korppi.

    Radientum Treon IOT Solutions World Congress Barcelona
    Jukka Sjöstedt ja Joni Korppi Radientumin ja Treonin yhteisellä messuosastolla Barcelonan IoT Solutions World Congress -tapahtumassa. Osasto kuvastaa hyvin yhteistyön laatua Tampereen seudulla: yritykset tukevat toisiaan ja voivat myydä toinen toistensa osaamista. Kuva: Treon.

    Kaikkien kolmen yrityksen alkutaivalta voi hyvällä syyllä luonnehtia vauhdikkaaksi. Ne on perustettu hiukan eri aikoihin parin viime vuoden sisällä, ja kaikki ovat saaneet alle vuodessa aikaan hyvät talousluvut, tehneet tarpeellisia investointeja ja kasvattaneet henkilöstöään.

    Osaaminen nousee keskeisenä esille, kun yritykset pohtivat, mikä on mahdollistanut niiden nopean kehityksen.

    – Osaajia on tarvittu, kun olemme opetelleet uusia alueita, joilla työkokemustamme matkapuhelinalalta voi soveltaa. Microsoft on myös mahdollistanut meille paljon: kouluttanut, antanut alussa käyttöön tiloja, myynyt laitteita edullisesti, Treonin Korppi sanoo.

    Tulorahoituksen Treon on saanut toimimaan opiskelemalla uusia alueita yhdessä asiakkaidensa kanssa ja myymällä osaamistaan insinööritalopalveluna. Korpin mukaan kuviossa hyötyvät kaikki, kun asiakkaat saavat tarvitsemaansa asiantuntemusta, startup oppii uutta ja ansaitsee rahaa kasvua ja omaa tuotebisnestä varten.

    – Treon on laitefirma. Meillä on kyky tehdä erilaisia haasteellisia langattomia laitteita ja suhtaudumme intohimoisesti niin laitteiden mekaniikkaan ja elektroniikkaan kuin muotoiluunkin. Meillä on myös tiimi sulautettujen ohjelmistojen tekoon, pilvi ja muut sovellukset partneroidaan, Korppi kertoo.

    —> www.treon.fi

    Radientum on insinööritoimisto, joka tarjoaa asiakkailleen antennisuunnittelua sekä mittaus- ja konsultointipalveluja. Toimitusjohtaja Sjöstedtin mukaan yrityksen nopeaa alkua on vauhdittanut ennen kaikkea se, että yritykseen on saatu kapean osaamisalueen parhaimmisto ja asiakkaat ymmärtävät selkeästi, mitä yritys myy ja millaisella osaamisen tasolla.

    – Onhan siitä apua, kun voi kertoa, että meidän väki on aiemmin työurallaan tehnyt yli 20 patenttia alalta. Toinen valtti on se, että investoimme alkuvuodesta laitteistoihin, joiden ansiosta meillä on nyt yrityksessämme sama antennisuunnittelykyvykkyys kuin Microsoftilla oli loppuaikoinaan Tampereella, Sjöstedt sanoo.

    Sjöstedt kuvailee Tampereen seudulle viime aikoina perustettuja startupeja nimen omaan syvän osaamisen yrityksiksi ja uskoo, että niiden yhteistyö avaa suuria mahdollisuuksia.

    – Syyskuun lopulla Alihankinta 2017 -messujen HEAT-tapahtumassa esimerkiksi oli paikalla noin 10 tällaista yritystä. Silnä joukossa oli jo niin paljon osaamista, että ei ole mitään elektronista laitetta, jota sillä verkostolla ei pystyisi tekemään, Sjöstedt toteaa.

    —>  Radientum

    Forciot Mobile World Congress Americas
    Forciotin teknologia sai hyvän vastaanoton Mobile World Congress Americas -tapahtumassa syyskuussa. Kuvassa Maria Alm, Pekka Iso-Ketola ja Tytti Julkunen. Kuva: Forciot.

    Forciotin sovelluksissa yhdistyvät venyvä elektroniikka, voiman ja paineen mittaaminen sekä IoT- ja mobiiliteknologia. Toimitusjohtaja Almin mukaan yrityksessä saatiin heti alkuun monta elementtiä sopivasti kohdilleen, ja se mahdollisti nopean etenemisen. Yksi lähtökohdista oli Tampereen teknillisessä yliopistossa (TTY) tehty venyvän elektroniikan tutkimus, jota Forciot lähti tuotteistamaan.

    – Saimme tiimiin osaavia ja kokeneita ihmisiä ja löysimme helposti yhteisen sävelen sen suhteen, mitä lähdemme tekemään. Tärkeää oli myös se, että saimme asiakastyön heti alusta lähtien käyntiin, Alm sanoo.

    Oman teknologian kehittäminen jatkuu Forciotissa, samoin asiakkuuksien määrän kasvattaminen. Teknologia on sovellettavissa erittäin monille aloille; Forciotin painopisteet ovat urheilussa, logistiikassa ja autoteollisuudessa.

    – Meille oli alusta lähtien selvää, että Tampere on hyvä paikka kehittää tätä teknologiaa. Täällä tehdään meidän työtämme tukevaa tutkimusta ja TTY:llä on myös meille hyödyllistä laboratoriokapasiteettia, Alm kuvaa.

    Tampereen seudun yritykset, tutkimus ja koulutus sekä yrityspalveluja tarjoavat toimijat muodostavat tiiviin verkoston, joka toivottaa uudet tulijat tervetulleiksi.

    – Yhteistyö vaikkapa Suomeen toimintojaan perustavan ulkomaisen yrityksen kanssa on meille kiinnostavaa, sillä kyllähän kansainvälistyminen on tavoitteena meillä kaikilla, Alm sanoo.

    —> Forciot

    Takaisin ylös