Siirry sisältöön

TreStart-toiminnan kotipesä Finlaysonilla on saanut nimekseen Talent Space.​​​
TreStart-toiminnan kotipesä Finlaysonilla on saanut nimekseen Talent Space.​​​

Osaamis- ja elinkeinolautakunta myönsi 4.6.2015 lisärahoitusta TreStart-toiminnalle 103000 euroa Tampereen kaupungin työllisyydenhoidon määrärahoista. TreStartin tarkoituksena on aktivoida korkeakoulutettuja työttömiä osaajia ja luoda uusia työpaikkoja sekä yrittäjyyttä yhteistyössä alueen yritysten kanssa.

Toimintamallissa työttömien osaajien työryhmät innovoivat ohjatusti ratkaisuja yritysten kasvun haasteisiin. Toiminta on osallistujille vapaaehtoista ja yrityksille riskitöntä. Yhteistyössä syntyy ideoita uusiksi tuotteiksi ja palveluiksi, mikä kasvattaa liiketoiminnan ja kansainvälistymisen edellytyksiä Tampereella ja Pirkanmaalla.

TreStart on verkostoitumispaikka ja ammattimaisesti toteutettu innovaatioalusta, joka on monistettavissa muillekin paikkakunnille. Tavoitteena on vuoden 2017 loppuun mennessä aktivoida jopa 1 000 työnhakijaa ja edesauttaa 300 osaajan työllistymistä uusiin työpaikkoihin. TreStart pyrkii saamaan toimintaan mukaan 150 yhteistyöyritystä ja tuottamaan yrityksille liiketoimintaa kasvattavia innovaatioita.

​Tampere - All Bright! Ambassadors -verkoston launch TreStartin Talent Spacessa Finlaysonilla.​
​Tampere – All Bright! Ambassadors -verkoston launch TreStartin Talent Spacessa Finlaysonilla.​

Helmikuussa Alusta-nimisenä toimintana alkanut, sittemmin TreStart-nimiseksi muuttuneen pilotin toteutusvastuu on ollut elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy:llä. Valmisteluvaiheessa on selvitetty Pirkanmaan alueen yritysten osaamis- ja kehittämistarpeita ja suunniteltu toiminnan konkreettiset sisällöt. TreStartin pilotointi käynnistyi keväällä Finlaysonilla sijaitsevissa tiloissa.

TreStart-toiminnalle haettiin projektirahoitusta Euroopan sosiaalirahastosta kevään haussa, mutta hanke-esitystä ei vielä hyväksytty. Tredea aikoo uudistaa hakemuksensa täsmennetyllä suunnitelmalla tänä kesänä avautuvaan rahoitushakuun.

Lisätietoja:
Tuula Mikkonen
vs. suunnittelupäällikkö
Puh. 040 800 4962
Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@tampere.fi

Petri Pekkola
Projektipäällikkö, TreStart
puh. 040 760 8116
ext-petri.pekkola(at)tredea.fi

Jarmo Rintamäki
Projektipäällikkö, TreStart
puh. 040 558 6194
ext-jarmo.rintamaki(at)tredea.fi

Lue myös Aamulehden uutinen aiheesta: http://www.aamulehti.fi/Pirkanmaa/1194984604276/artikkeli/tampere+aktivoi+korkeastikoulutettuja+tyottomia.html

Takaisin ylös