Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Tamperelaisten opiskelijoiden lyhytelokuva menestyy maailmalla

    Tampereen ammattikorkeakoulun elokuvan ja television koulutusohjelman opiskelijoiden lyhytelokuva "Kukista ja mehiläisistä" menestyy maailmalla.

    Elokuvaa tähdittää Juha Uutela sekä Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitoksen opiskelijat Mikko Kauppila ja Saana Koivisto.

    Kukista ja mehiläisistä -elokuva on valittu maailman kahdeksanneksi parhaaksi opiskelijafiktioksi CILECT-kilpailussa. Sijoitus oli pohjoismaisista elokuvakouluista paras. Kisan fiktiosarjaan osallistui tänä vuonna 115 koulua 52 eri maasta.

    J.J. Vanhasen ohjaama ja käsikirjoittama elokuva päätyi myös Baltic Herring -lyhytelokuvakilpailun jaetulle ensimmäiselle sijalle yhdessä virolaisen animaation kanssa Raumalla Blue Sea Film Festivalilla. Englannissa Plymouth Film Festivalilla elokuva voitti kansainvälisessä kilpasarjassa Audience Choice Award -palkinnon.

    Kukista ja mehiläisistä -elokuva on esitetty kilpasarjassa myös maailman suurimmilla opiskelijaelokuvafestivaaleilla Tel Avivissa. Elokuva on saanut tunnustusta Tampere Film Festivalilla kotimaisessa kilpasarjassa, jossa se palkittiin nuorisotuomariston kunniamaininnalla sekä Saksassa 20minimax-elokuvafestivaalilla palkintotuomariston kunniamaininnalla. Italiassa Concorto Film Festivalilla elokuva voitti Audience Choice Award -palkinnon sekä sai tuomariston erityismaininnan. Kukista ja mehiläisistä on tähän mennessä hyväksytty 18 elokuvafestivaalille 12 eri maassa festivaalikierroksen ollessa vielä kesken.

    Elokuva käsittelee isän ja pojan välistä suhdetta sekä puhumisen vaikeutta. Lyhytelokuvan työryhmä koostui lähes kokonaan Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijoista. Elokuvan tuotti Jasmine Pajari.

    Tampere3:n uutinen

    Takaisin ylös