Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Tampereen 50. Valoviikot juhlistavat YK:n julistamaa kansainvälistä valon vuotta


    Tampere, Näsinneula: Kari Kola
    Kari Kolan valoinstallaatio Tampereella vuonna 2012. Kuva: Rami Saarikorpi

    50 vuotta täyttävät Tampereen Valoviikot avataan tänä vuonna erityisen juhlallisesti YK julistaman kansainvälisen valon vuoden hengessä. Avajaisohjelman huipennus on tilaisuutta varten suunniteltu, palkitun valotaiteilija Kari Kolan valotaideinstallaatio Koski. Kola on muun muassa suunnitellut ja toteuttanut Unescon kansainvälisen valon vuoden avajaisseremonian valoteoksen Pariisissa. Tampereen Valoviikkojen avajaiset järjestetään perjantaina 23.10 klo 18.00 alkaen Koskipuistossa.

    Tampere Tunnetuksi ry:n järjestämien Tampereen Valoviikkojen avajaisohjelmassa on juhlapuhe, Kari Kolan valoinstallaatio, joka levittäytyy Tammerkosken molemmin puolin, tuli- ja pyroshow, ilotulitus ja puuhaa lapsille. Lopuksi syttyvät keskustan uudet valokuviot, joista vastaa Tampereen kaupunki. Tuli- ja pyroshowsta sekä ilotulituksesta vastaa tamperelainen tuliryhmä Flamma yhteistyössä Flow Effectin ja Special FX n kanssa. Kolan Koski-valotaideinstallaatio on Koskipuistossa nähtävillä koko viikonlopun 23.–25.10.

    Tampere Tunnetuksi ry kutsuu kaikkia tamperelaisia yrityksiä mukaan luomaan Valoviikkojen avajaisviikonloppuun ohjelmaa ja tunnelmaa.

    Tampere Tunnetuksi ry toteutettaa Valoviikot yhdessä Tampereen kaupungin ja Tampereen Vera Oy:n kanssa. Avajaisohjelman toteuttamista tukee myös Tampereen teknillinen yliopisto, joka viettää 50-vuotisjuhliaan ja järjestää Tekniikan päivät 22.–24.10.

    www.valoviikot.fi
    www.tamperetunnetuksi.fi

    Lisätietoa:
    Toiminnanjohtaja Sinikka Tierna
    Tampere Tunnetuksi ry
    sinikka.tierna@tamperetunnetuksi.fi
    puh. 045 1794 726

    Valotaiteilija Kari Kola
    kari@valoparta.com
    puh. 044 0574 555

    Lataa tästä lisätietoa Kari Kolan valoteoksesta:

    Tampereen Valoviikot 2015_Valoteos-Koski.pdf

    Takaisin ylös