Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Tampereelle rakennetaan raitiotie

    Tampereelle rakennetaan raitiotie. Kaupunginvaltuusto päätti maanantaina 7.11.2016, että raitiotien ensimmäisen osan infrastruktuuri eli varikko Hervantaan ja rata välille Hervanta–keskusta–Tays rakennetaan toteutussuunnitelman mukaisesti. Myös toisen osan tavoiteaikataulu hyväksyttiin. Raitiotiejärjestelmän toteutusmalliksi valittiin osakeyhtiö. Valtuusto äänesti asiasta, ja äänin 41 - 25 (1 tyhjä) raitiotien rakentaminen hyväksyttiin.

    Tampereen raitiovaunu

    Raitiotieallianssin tekemän toteutussuunnitelman ensimmäisen osan kokonaisbudjetti on 238,8 miljoonaa euroa. Valtio on sitoutunut tukemaan raitiotien rakentamista 71 miljoonalla eurolla. Jo aiemmin valtio on tehnyt valtiontukipäätöksen osallistumisesta suunnittelun kustannuksiin 3,06 miljoonalla eurolla.

    Ensimmäisen osan tavoitekustannus on Allianssin osapuolia sitova tarjous. Raitiotieallianssissa Tampereen kaupungin kumppanit ovat VR Track Oy, YIT Rakennus Oy ja Pöyry Finland Oy. Rakentamisesta vastaavat YIT ja VR Track puoliksi.

    Raitiotieallianssin toteutussuunnitelma osalle 1 sisältää 15 kilometriä kaksiraiteista linjaraidetta keskustasta Hervantaan ja Taysille sekä varikon Hervantaan. Allianssiurakkaan kuuluvat myös sähkönsyöttöasemat, raitiotieinfran edellyttämät putki- ja johtosiirrot, maa- ja katurakentaminen, siltojen ja tukimuurien rakennustyöt sekä teknisten järjestelmien kuten radan sähkönsyötön ja raideliikenteen valvonnan ja ohjauksen toteutus.

    Työt alkavat useista kohdista ensi vuoden 2017 aikana. Raitiotieliikenteen Hervannasta keskustaan ja keskustasta keskussairaalalle eli Taysille arvioidaan alkavan vuonna 2021.

    Valtuusto päätti myös, että raitiotien toisen osan kanssa edetään toteutussuunnitelman mukaisessa tavoiteaikataulussa. Raitiotien toisen osan kehitysvaihe on ajoitettu vuosille 2020–2021 ja se rakennettaisiin vuosina 2021–2024. Tavoiteaikataulun mukaan raitiotieliikenne keskustasta Lentävänniemeen voisi alkaa vuonna 2024.

    Keskustasta Lentävänniemeen rakennettavan raitiotien Hiedanrannan kautta kulkevan lyhyimmän reitin kustannusarvio on 44,1 miljoonaa euroa, jolloin raitiotien kokonaiskustannusarvio on 283 miljoonaa euroa.

    Tampereen kaupunki on kilpailuttanut raitiovaunujen toimittajan ja ylläpitäjän. Kaupunginhallitus on tehnyt päätöksen raitiovaunujen toimittajasta 3. lokakuuta 2016. Vaunuhankinnan päätöksestä on valitettu markkinaoikeuteen.

    Nopea ja esteetön

    Raitiotien ensimmäisen osan toteutussuunnitelmassa on kaksi raitiolinjaa, joita molempia liikennöidään 7,5 minuutin vuorovälillä. Pidempi linja liikennöi Etelä-Hervannasta Hervantajärven uudisalueelta Pyynikintorille ja lyhyempi linja liikennöi Taysin ja Pyynikintorin välillä. Matka-aikatavoitteena on Keskustorilta Taysin pääovien raitiotiepysäkille 10 minuuttia ja Keskustorilta Hervantakeskuksen kohdalle 21 minuuttia.

    Raitiotien toteuttamisessa on tavoitteena kokonaan esteetön järjestelmä, jota mm. sähköpyörätuolilla kulkeva tai näkövammainen matkustaja voi käyttää itsenäisesti. Korkea esteettömyystavoite palvelee kaikkia: lapsia, lastenvaunujen kanssa kulkevia, iäkkäitä ja aikuisia.

    Raitiovaunuissa käy sama matkalippu kuin busseissa, ja matkustajainformaatio on yhteistä. Raitiovaunujen ja bussien yhteisiä vaihtopysäkkejä rakennetaan muun muassa Hervannan Insinöörinkadulle, Kalevanrinteeseen ja Kauppiin Taysin alueelle Vieritielle.

    Joukkoliikennejärjestelmään kuuluvat raitiotien lisäksi tehokkaat runkobussilinjat sekä monipuolinen liityntäliikenne raitiotielinjoille. Raitiotien varrelle suunnitellaan täydennysrakentamista sekä kehitetään maankäyttöä. Pysäkkiympäristöjä suunnitellaan palvelemaan monipuolisia toimintoja ja eri kulkumuotoja

    Lisätietoja:
    Johtaja
    Mikko Nurminen
    puh. 040 801 2665
    mikko.nurminen@tampere.fi

    Projektipäällikkö

    Ville-Mikael Tuominen

    puh. 050 343 0700
    ville.tuominen@tampere.fi
     
    Takaisin ylös