Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Tampere Pitching Competitionin voittajat – Arttu Kalli, Eeedo oy

    Eeedo, Stream Festival 2018. Photo: Mirella Mellonmaa

    ”Parempi seisoa tukevasti kahdella jalalla kuin horjua yhden varassa.” Näin Arttu Kalli perusteli epätavallista päätöstään pitchata kahta tuotetta kerralla – mutta riskinotto kannatti.

    Äkkiseltään voisi sanoa, ettei asiakaspalvelu- ja kalustonhallintaratkaisuilla ole juuri mitään yhteistä. Konepellin alta löytyy kuitenkin paljon yhteistä teknologiaa. Siksi Eeedon oli perusteltua esitellä kaksi tuotetta yhdellä kertaa.

    ”Sekä asiakaspalvelussa että kalustonhallinnassa hallinnoidaan monenlaisia tehtäviä”, Eeedon perustaja ja toimitusjohtaja Arttu Kalli selittää. ”Yksi tuote on siis tavallaan kehittynyt toisesta.”

    Business Tampere Stream Festival Mirella Mellonmaa 1920x1080 23 768x432 1
    Kuva: Mirella Mellonmaa

    Historiaa ja synergiaa

    Eeedo perustettiin vuonna 2010, jolloin painopisteenä oli sosiaalinen intranet-alusta. Kaksi vuotta sitten yritys lanseerasi uusia tuotteita, ja Eeedosta tuli Artun kokopäiväinen työ.

    ”Hallinnoin aiemmassa työssäni tuhansien tuotteiden portfoliota neljässä eri liiketoimintayksikössä”; hän kertoo. ”Katsoisin siis, että suurempi tuotemäärä tuo turvallisuutta ja auttaa tasoittamaan kysynnän vaihteluja.”

    Maailmalla on käytössä noin 330 miljoonaa hyötyajoneuvoa. Jos muut työkoneet lasketaan mukaan, kalustonhallinnan digitalisaatiossa piilee valtava potentiaali. ”Tuotettamme on mahdollista muokata isossa mittakaavassa, joten se soveltuu monille erilaisille aloille”, Kalli selittää. ”Kun tämä yhdistetään 50 miljardin asiakaspalvelumarkkinaan, potentiaali ei jää kenellekään epäselväksi.”

    Tällä hetkellä Eeedolla on jo muutamia merkittäviä asiakkaita ja kumppaneita, kuten Elisa, Destia ja Konecranes, sekä näyttöä siitä, että tuotteiden välinen synergia toimii. ”Otetaan esimerkiksi vaikka Onnibus.comin linja-autokalusto”, Arttu toteaa. ”He aloittivat kalustonhallinnalla, mutta integrointi asiakaspalveluratkaisuun toi todellista lisäarvoa. Jos asiakas valittaa esimerkiksi rikkinäisestä turvavyöstä, tieto siirtyy heti ohjeistukseksi huolto-osastolle.

    Tehtävä suoritettu

    ”Meillä oli Stream Festival -tapahtumassa kaksi tavoitetta”, Arttu muistelee. ”Tavata Tampereen startup-yhteisön vanhat ja uudet ystävät sekä voittaa yrityksellemme Slush-ständi.” Kaikki tavoitteet saavutettiin, joten ilta meni Eeedon kannalta varsin mukavasti.

    ”Pitchaus-kilpailu oli muuten minulle ensimmäinen”, Kalli paljastaa. ”Mutta harjoitus tekee mestarin. Yksinkertaisuus todellakin on kaunista.”

    Yksinkertaisuudesta puheen ollen, minkä ihmeen takia yrityksen nimessä on kolme E-kirjainta?

    ”Kaksi on liian vähän ja neljä on liikaa”, Arttu nauraa. ”Kirjaimet viittaavat sanoihin Easy, Efficient ja Electric.”

    Slush odottaa!

    Eeedo suuntaa Slushiin pääasiassa tapaamaan uusia asiakkaita, ja miksei myös sijoittajia. Tähän saakka Eeedo on rahoitettu omin varoin. ”Alan kaikki tekijät ovat paikalla”, Arttu sanoo. ”Ja jokaisella on kovat piipussa.”

    Lisää Tampereen säpinää pääsee kokemaan Tampere Slush Partyssa. Ilmottaudu osoitteessa https://businesstampere.com/tampere-slush.

    Startup-skeneä rakentamassa

    Kuka luo mahdollisuudet startupeille? 6Aika – Kasvun ekosysteemit: Yritysten kasvun mahdollistaminen kuutoskaupunkien yhteistyössä -projekti tähtää juuri näiden mahdollisuuksien luomiseen. Helsingin, Espoon, Tampereen, Vantaan, Turun ja Oulun yhteistyöprojektin rahoittajina toimivat Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) ja Uudenmaan liitto sekä Tampereen osalta Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy (Business Tampere) ja Tampereen kaupunki.

    Logot FIN 6Aika Vipuvoimaa EU EU lippu Uudenmaan liitto

    Takaisin ylös