Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Tampere-Pirkkalaan ponnistetaan uusia lentoreittejä yhteisvoimin

    Elävä ja vilkas lentokenttä on Tampereen seutukunnan yhteinen tavoite. Hyvä saavutettavuus on etu sekä paikalliselle liike-elämälle että matkailulle. Lentomatkustamisen sujuvuus helpottaa alueen kansainvälisiä yhteyksiä ja edistää vapaa-ajanmatkailua.

    ​

    Tampere-Pirkkalan lentokentän toimintaa kehitetään yhteisvoimin. Uusia lentoreittejä ja sujuvia kenttäpalveluita ovat viemässä eteenpäin Finavia yhdessä Tampereen kauppakamarin, Pirkanmaan liiton, Tampereen kaupungin, Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy:n sekä kaupunkinseudun kuntien kanssa. Aiemmin kaupungilla elinkeino -ja maankäyttöjohtajana toiminut Jyrki Laiho käyttää ajastaan osan lentoyhteyksien kehittämiseen.

    – Lentoyhteyksissä on mahdollisuus kasvuun, koska alueen matkustajamäärät ovat hyvät. Työhön liittyvän matkustamisen lisäksi vapaa-ajanmatkustajia liikkuu vuodessa noin puoli miljoonaa. Tätä matkustajapotentiaalia tulee tarjoilla lentoyhtiöille. Kenttää voisi hyödyntää myös siviili-ilmailuun ja lentoalan koulutukseen, Laiho visioi.

    Laihon mukaan kentän etu on sinne saapumisen helppous.

    – Voit ajella kentälle ilman ruuhkia ja pysäköidä autosi aivan terminaalin viereen. Onko helpompaa ja mukavampaa tapaa lähteä matkalle?

    Erityisesti liikematkustajien palvelemiseksi yhteydet lentoliikenteen solmukohtiin tulisi olla nykyistä paremmat. Yksi hyvä yhteys lisää tavoitettavuutta huomattavasti. Matkustajaa houkutellaan riittävillä ja sujuvilla jatkolentojen mahdollisuuksilla.

    – Nyt Tampereelta pääsee Helsinkiin ja Tukholmaan. Olisi hyvä saada vaikkapa Kööpenhaminan ja Riikan yhteydet takaisin sekä niiden lisäksi jokin Keski-Euroopan suurista kentistä. Sellainen, josta olisi paljon hyviä jatkoyhteyksiä. Tavoitteena ei ole kilpailu Helsinki-Vantaan kanssa, vaan palvelutarjonnan täydentäminen yhteistyössä, Laiho painottaa.

    Liike-elämä lentoon Tampereelta

    Viimeisen vuoden aikana lentoreittejä on lakkautettu Tampere-Pirkkalasta. Seutukunnan tavoitettavuuden turvaamiseksi käydään kuitenkin aktiivisia neuvotteluita muutamien lentoyhtiöiden ja -kenttien kanssa.

    – Tavoitteena on avata uusia reittejä erityisesti liike-elämän käyttöön. Työmatkoja tehdään huolestuttavan paljon ajamalla Tampereelta taksilla Helsinki-Vantaan kentälle. Parhaimmillaan uudet reitit virkistävät myös vapaa-ajanmatkustamista, Mikko Salo kertoo.

    Salo on toiminut Suomen Itämeri-instituutin asiantuntijana Baltic Bird -hankkeessa, jossa kehitetään lentomatkustamista Itämeren alueella. Hankkeen aikana on kysytty yritysten toiveita Tampere-Pirkkalan reiteistä sekä laskettu ja analysoitu tulevaisuuden matkustajamääriä ja mahdollisia lentokohteita. Lisäksi on avattu keskusteluyhteyksiä lentokenttiin ja -yhtiöihin sekä markkinoitu omaa kenttää.

    – Teimme pilotin Tampere-Pirkkalan verkkomarkkinoinnista. Google AdWords -kampanja oli suunnattu ensisijaisesti Pirkanmaata ympäröiviin maakuntiin. Tarkoituksena on lisätä Tampere-Pirkkalan tunnettuutta. Haluamme herätellä myös matkanjärjestäjiä, jotka organisoivat suoria lentoja lomakohteisiin.

     

    Terminaalien palvelut kunnossa

    Lentokentän päällikön Mari Nurmisen mukaan Tampere-Pirkkalan valtti on sujuva palveluketju. Terminaalien mittasuhteet ovat sellaiset, että niissä on nopea toimia ja kulkea.

    – Hommat toimivat: terminaaliin ei eksy, eivätkä lähtöselvitys ja turvatarkastus ruuhkaudu. Nämä ovat keskikokoisen kentän etuja. Meillä on myös etuoikeus tuntea vakiasiakkaamme.

    Finavian tavoite on luoda terminaaleihin hyvät olosuhteet matkustajille, mutta myös lentoyhtiöt edellyttävät tietyt palvelut. Tampere-Pirkkalassa toukokuussa käynnistyneet kakkosterminaali (T2) uudistustyöt jatkuvat vuoden loppuun. Rakennusta laajennetaan ja matkustamisen yleistä sujuvuutta pyritään parantamaan.

    – Myös jatkossa kakkosterminaalin palvelutaso perustuu halpalentotoiminnan vaatimuksiin, Nurminen muistuttaa.

    Finavia valmistautuu ensi vuonna ykkösterminaalin (T1) uudistuksen suunnitteluun. Päätöksiä työn aloittamisesta ei ole vielä tehty.

    Takaisin ylös