Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Talouselämä: Kovat kansainväliset sijoittajat mukaan: Tamperelainen peliyhtiö sai 1,3 miljoonaa euroa

    Traplight julkaisee ensi vuonna rallipeli Big Bangin.

    Tunnetut kansainväliset pääomasijoittajat Initial Capital ja Sunstone Capitalovat sijoittaneet tamperelaiseen Traplight -yhtiöön. Vuonna 2010 perustettu yhtiö on tehnyt alihankintaa ja pieniä projekteja, mutta nyt työn alla on ensimmäinen oma peli.

    Yhtiön ensi vuona julkaistava uusi peli on rallipeli Big Bang. Traplight kertoo pelin yhdistävän rallia ja ongelmaratkaisua. Tavoitteena on kehittää uudenlaisia, pelaajayhteisön luovuuteen perustuvia pelejä.

    Mukana rahoituskierroksella ovat myös Finnvera sekä enkelisijoittajat Kenrick Drijkoningen ja Henric Suuronen.

    Pääsijoittaja Initial Capital on sijoittanut aiemmin muun muassa Supercelliin, Ministry of Gamesiin ja Grey Areaansekä peliteknologiayhtiö Umbra Softwareen.

    Sunstone Capitalin salkussa on puolestaan sellaisia suomalaisia peliyhtiöitä kuin Seriously ja Ministry of Games.

    Traplightilla on 14 työntekijää. Ydintiimiin kuuluvilla Riku Rakkolalla, Jari Paanasella,Sami Kalliokoskella ja Seppo Santapukilla on vuosien yhteinen kokemus pelien kehittämisestä muun muassa edesmenneessä Universomo-peliyhtiössä.

    Yhtiö teki perustamisensa jälkeen muutaman vuoden ajan alihankintaa muun muassa Supercellille ja ranskalaisen Ubisoftin omistamalle RedLynx-pelistudiolle.

    ***

    Uutinen julkaistu 2.12.2015 Talouselämässä

    Takaisin ylös