Siirry sisältöön

Laajaa huomiota herättäneisiin kansainvälisten osaajien työllistymiseen tähtääviin mentorointiohjelmiin haetaan jälleen sekä mentoreita että mentoroitavia Pirkanmaalta. Ohjelmat on koettu niin hyödyllisiksi, että tänä vuonna mukaan on otettu kolmas, kaikille maahanmuuttajille avoin englanninkielinen ohjelma, joka järjestetään yhteistyössä Tampereen teknillisen yliopiston kanssa. 

Yang Ping ja Sinikka Tuli olivat mentorointipari suomenkielisessä 2013-2014 ohjelmassa (Kuva: Päivi Eskelinen)

Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea on jälleen järjestämässä yhdessä Tampereen korkeakoulujen Unipoli Tampere -verkoston kanssa kansainvälisten osaajien työllistymistä sekä yritysten ja kansainvälisten osaajien verkottumista edistäviä Talent Tampere -mentorointiohjelmia. Viidettä vuotta järjestettävissä ohjelmissa on tähän mennessä ollut mukana noin 200 henkilöä. 

Mentorilta voin saada hyödyllistä tietoa työelämästä suomalaisissa kouluissa. Opettajana tiedän, että tarvitsen hyviä neuvoja koulutusjärjestelmästä Suomeen sopeutumiseksi, ennen kaikkea, koska haluaisin työskennellä myös täällä opettajana”, kertoo espanjalainen mentoroitava Lois Atanes

Mentoroinnin luonteeseen kuuluu sparraus, peilaus, keskustelu, vuorovaikutteisuus ja palaute. Se on ”asiakaslähtöistä” eikä rajoita prosessia mihinkään ennalta määriteltyyn kaavaan”, muotoilee Hollannista palannut paluumuuttaja Katja Sintonen.

Mielestäni ohjelma oli hyvin antoisa ja opin paljon uutta mentoroitavani kokemuksista ja paluumuuttajan haasteista”, kiittelee Katja Sintosta mentoroinut Edutech/TTY:n johtaja Paula Ihalainen.

Talent Tampere -mentorointiohjelmia järjestetään tänä vuonna: yksi suomenkielinen, kaksi englanninkielistä sekä englanninkielinen yrittäjyysmentorointiohjelma. Kohderyhmänä ovat niin alueen maahanmuuttajat kuin korkeakoulujen kansainväliset tutkinto-opiskelijat. Haku vuoden 2014 ohjelmiin on käynnistynyt sivuilla www.livetampere.fi/mentorointi ja www.livetampere.fi/mentoring. Ohjelmiin etsitään mentoreita eli oman alansa ammattilaisia sekä mentoroitavia eli ulkomaalaisia, Pirkanmaalla asuvia, ammatillisen uransa alussa olevia henkilöitä.

Talent Tampere -mentorointiohjelmat ovat osa kansainvälisten osaajien houkuttelutyötä, jota Tredea tekee mm. Live-ohjelmassaan sekä Kansainvälisten osaajien palvelut -hankkeessaan. 

 

Lisätietoja:
Tredea: Mari Taverne, 040 801 2686, mari.taverne@tredea.fi
Unipoli: Katariina Mikkonen, tel. +358 40 1981831, katariina.mikkonen@tut.fi
TTY: Laura Lindeman, Tel: +358 40 849 0594, laura.lindeman@tut.fi

Takaisin ylös