Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Scouter aikoo mullistaa kaupunkiliikenteen

    Markkinoille on tulossa ympäristöä säästävä innovaatio, polttomoottoriton ja täysin äänetön Scouter. Kyseessä on sähköavusteinen kevytajoneuvo, jolla voi liikkua joko polkemalla tai sähköllä ladattujen akkujen avustamana. Ajoneuvon osallistavan tuotekehittelyn prosessiin ovat osallistuneet lukuisat taustavaikuttajat eri aloilta.

    – Nuoret hankkivat yhä vähemmän ajokortteja, 75 prosenttia suomalaisten päivittäisistä ajomatkoista on alle 10 kilometrin mittaisia ja kaupunkien strategioihin kuuluu päästöjen vähentäminen. Tässä on ratkaisu tähän kaikkeen. Lisäksi Scouter on esimerkiksi mopoautoa huomattavasti edullisempi, ympäristöystävällisempi ja terveellisempi vaihtoehto liikkumiseen, sanoo toimitusjohtaja Petri Pitkänen Scouterin ideoineesta ja kehittäneestä tamperelaisesta Rideascout Oy:stä.

    Kuva: Rideascout​
    Kuva: Rideascout​

    Scouterin leveys on hieman polkupyörän ohjaustankoa leveämpi, tasan metrin ja pituus noin kaksi metriä. Istuinpenkit ovat rinnakkain. Kevytajoneuvon maksiminopeus moottorilla on 25 kilometriä tunnissa. Korin voi jokainen suunnitella itse tai valita sopivan Scouterin valikoimasta.

    Kulkuneuvon ajamiseen ei tarvita ajokorttia eikä erillistä vakuutusta, sillä se kuuluu polkupyörän tavoin kotivakuutuksen piiriin, kerrotaan Rideascoutista.

    Eppu Normaalin Juha Torvinen pääsi ensimmäisten joukossa kokeilemaan Tampereella lanseerattua Scouteria. Hän arvelee, että se antaa paljon mahdollisuuksia niin huvi- kuin hyötykäytössäkin.​ Kuva: Rideascout.​​
    Eppu Normaalin Juha Torvinen pääsi ensimmäisten joukossa kokeilemaan Tampereella lanseerattua Scouteria. Hän arvelee, että se antaa paljon mahdollisuuksia niin huvi- kuin hyötykäytössäkin.​ Kuva: Rideascout.​​

    www.rideascout.fi

     
    Takaisin ylös